Slider

Keskikesä

lauantai 27. kesäkuuta 2015


Mun juhannuslauantai (juhannusaaton vietosta tässä postauksessa) meni Keuruulla Juhannuskonferenssissa eli konffassa. Tämä oli tänä vuonna hiukan erilainen, sillä tällä kertaa meillä oli puolivuotias poikamme mukana. Aikaisempina vuosina olemme nukkuneet teltassa tai autossa, mutta nyt olimme vain päiväseltään käymässä. Lähdimme aamulla joskus yhdeksän jälkeen ajelemaan kohti Keuruuta. Pysähdyimme Keuruun abc:llä syömässä juustohampurilaisateriat ja siitä menimme Ison kirjan alueelle.

Päivä meni kyllä ihan hurjan nopeaa ja tuntui, ettei siinä ehtinyt edes kissaa sanoa. Tapasimme sukulaisia ja kavereita, niin aika meni lähinnä kuulumisten vaihdossa, yleisessä hengailussa ja alueen kiertämisessä. Aikaa meni myös pojan syöttämisessä ja lastenhoitohuoneeseen jonottaessa sekä omissa ruokailuissa. Kattelin tilaisuuksia lähinnä netin kautta suorana ihan kotisohvalta. Nuorten tilaisuudet ovat aina niin huippuja ja tänä vuonnakin tykkäsin niistä. Eipähän tarvinnu mennä puolta tuntia aikasemmin varaamaan hyvää paikkaa, kun omalle kotisohvalle ei ollu kovin paljon tunkua.

Oon viettänyt suunnilleen kaikki juhannukset konffassa ja täytyy kyllä sanoa, etten haluais juhannusta muualla viettääkään kuin hengellisessä tapahtumassa. Ei sillä, etteikö esimerkiksi mökkijuhannus ois mukava, mutta itse olen tottunut tähän. Konffa on yleensä myös se paikka, jossa näkee muualta päin Suomea olevia uskovaisia ystäviä edes sen kerran vuodessa. Normaaliin tapaan myös vettä tuli ihan kivasti päivän aikana ja kumppareille tuli käyttöä. Ei sentään ollut niin kylmä kuin viime vuonna (+2 astetta) eikä raskausvaivat vaivannu joten oikeen hyvä juhannus siis verrattuna viime vuoteen! :D

Oliko teillä millanen juhannus? :)

6 kommenttia:

  1. Mustakin tuntuu että konffa oli hetkessä ohi, vaikka mä menin sinne jo torstai-iltana ja lähdin pois vasta lauantaiyönä. Toki olin Jyväskylässä yöt eikä tullut niin aikaisin aamuisin mentyä Isoon Kirjaan, että ehkä sekin vaikutti :-) Mutta oli kyllä mukava konffa, sateesta huolimatta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kait se ku on niin paljon ohjelmaa ja muuta tekemistä, niin aika menee siivillä. :) Okei, Jyväskylästä on kyllä suht lyhyt matka Keuruulle. :) Oltais itsekin menty useampana päivänä konffaan jos ei olis ollu niin pitkä matka Seinäjoelta. :D Jep, ainahan konffassa sataa, mutta silti se on niin mukavaa! :)

      Poista
  2. Mekin oltiin koko juhannus Lahdessa juhannus seuroissa :) mä olen kanssa lapsesta asti käynyt siellä joka juhannus, en osaisi muualla ollakaan! Onneks asutaan ihan lähellä nii vpidaan kotona olla yötä. Kahden lapsen kanssa olis varmaan aika raskasta lähteä. Kivan kuulonen rauhallinen juhannus teilläkin ollut :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteet on kyllä mukavia! :) Miksi toisaalta tehdä muutakaan jos on tottunut viettämään juhannusta tietyllä tavalla ja todennu sen hyväksi tavaksi viettää juhannusta. :) Se on kyllä hyvä, että asutte lähdellä. Lasten kanssa reissaaminen ei aina oo sieltä helpoimmasta päästä. :D Meiltäkin on kahden tunnin matka Keuruulle eli ei onneks kovin pitkä. :) Joo se oli kyllä mukava ja myös rauhallinen juhannus. :)

      Poista
  3. Meillä oli perinteinen mökkijuhannus perheen ja suvun kanssa. Ihanaa yhdessä oloa, rantasaunaa, järvimaisemaa ja henuttelua laiturilla Isimiehen kanssa A-murun nukkuessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kyllä mukavalta teidänkin juhannus.<3 Mikäs sen parempaakaan kuin rakkaat ihmiset ympärillä♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan