Slider

Bloggaajien tapaaminen Tampereella 16.9

tiistai 26. syyskuuta 2017

Mulla olis luonnoksissa monta postausta julkaisematta, mutta ajattelin, että haluan julkaista tämän toissalauantain blogimiittipostauksen mahdollisimman pian.♥ Meillä on vähän alle 50 bloggaajaa whatsapp -ryhmässä, joka perustettiin ihan hiljattain. Sitä kautta järjestimme sitten blogimiitin Tampereelle. Tosin siinä vaiheessa, kun miittiä suunnittelimme, meitä oli joku reilu 20 bloggaajaa, niin meitä pääsi siitä joukosta 10 bloggaajaa paikalle.
  Suoraan sanottuna mua jännitti tosi paljon. Kirjoitinkin Instagramiin, että näin aikuisena on välillä vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Mä oon luonteeltani vähän hitaasti lämpeävä ja vaadin tutustumiseen tietynlaisen ilmapiirin. Lisäksi oon kaivannut sellaisia ystäviä, joiden kanssa jutella muistakin kuin lapsista. Mulla on muutama ihana äitiystävä, joiden kanssa treffataan lasten kanssa ja jutellaan lapsiin liittyvistä jutuista, mutta mä kaipaan myös ystäviä, jotka ei ajattele mua pelkästään jonkun äitinä ja joita ei niin kiinnosta milloin meidän lapsen hampaat tuli tai kuinka meidän lapsi nukkuu.
  Onneksi uskalsin lähteä tapaamaan kahdeksaa täysin tuntematonta naista Tampereelle. Mulla oli koko päivän tosi hyvä fiilis ja tunsin kuuluvani joukkoon. Me kaikki ollaan erilaisia persoonia ja meillä jokaisella on erilainen blogi, mutta silti meitä yhdistää intohimo bloggaamiseen.♥

Menin Tampereelle junalla ja meidän oli tarkoitus käydä syömässä ja kuvailla sekä mennä vielä jatkamaan iltaa tornihotellille. Mua vähän harmitti, että jouduin lähteä jo kuuden junalla takaisin Seinäjoelle, enkä siis päässyt jatkamaan iltaa ja yksi bloggaaja jäi kokonaan tapaamatta. Meidän tyttö on kuitenkin vielä niin pieni, etten halua jättää sitä vielä yksin kovin moneksi tunniksi ja lisäksi en olisi saanut kyytiä juna-asemalta kotiin, koska lapset olisi jo nukkuneet jos olisin tullut myöhemmällä junalla takaisin. Olin kuitenkin iloinen siitä ajasta, mitä pystyin olemaan.
  Kävimme aluksi pienemmällä porukalla kahvilassa sillä aikaa, kun odotimme meidän pöytävarausta ja muita bloggaajia. Kolmelta meillä oli pöytävaraus Classic American dineriin ja itse tilasin ihan tavallisen burgeraterian. Oli kyllä hyvää ruokaa! Meillä oli mukavaa ja juttu luisti huolimatta siitä, että olimme toisillemme lähes tuntemattomia. Olin nimittäin itse joidenkin blogeja joskus lueskellut.



  Ruokailun jälkeen lähdimme vatsat täynnä kävelemään vähän pidempää matkaa Näsilinnaan, joka oli aivan upea paikka ja niin täydellinen paikka ottaa kuvia. Olimme varmasti hyvä näky, kun yhdeksän naista kamerat käsissä ottaa kuvia tai vaihtoehtoisesti oli kameran edessä kuvattavana. Nämä kuvat lisään sitten myöhemmin tänne blogiin. Kuvausten jälkeen mulla tulikin kiire junaan, koska olimme kuitenkin jonkun matkan päässä rautatieasemasta. Jännitän muutenkin noita junajuttuja edelleen, että oon kans oikeassa junassa jne, koska ne ei oo mulle mitään arkipäivää. Tosi harvoin matkustan junalla, enkä elämäni aikana ole kovin montaa kertaa junalla mennyt. Ehdin kuitenkin junaan ja tunnin päästä olinkin takaisin Seinäjoella.

Ja alkaen ylärivistä: Sara, Noora, Aino, Jenna, Jenny, minä, Maija, Noora, Katja (nimiä klikkaamalla pääsette tutustumaan blogeihin)

Oli kyllä ihan mahtava päivä ja niin ihana irtiotto arjesta. Uutta miittiä on jo vähän mietitty, että eiköhän me vielä nähdä ja varmasti uusiakin tyyppejä tulee mukaan.♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan