Slider

Vauvauutisia

tiistai 17. huhtikuuta 2018

  Postaustahtini on ollut vähän hitaampaa viime aikoina. En enää kuitenkaan halua miettiä liikaa sitä, mitä julkaisen somessa ja millaisesta kuvakulmasta kuvia otan. Haluan iloita tästä uutisesta myös tällee julkisesti joten kyllä meille tulee lokakuussa vauva!♥ Kahden edellisen raskauksien tavoin olen kärsinyt pahasta pahoinvoinnista ja olen oksentanut lähes päivittäin ja oksennan edelleen. Tiedän, että mun kohdalla tämä oksentelu päättyy toivottavasti myös tässä raskaudessa puolen välin jälkeen. Voin myöhemmin kertoilla lisää tästä kaikesta. Tarkkaa laskettua aikaa en tule täällä blogin puolella kertomaan, vaikka tosin meidän edellisetkään lapset eivät ole laskettuna aikana syntyneet. Sen nimittäin koen yksityiseksi tiedoksi ja olen toiminut näin edellistenkin lasten kohdalla ja kokenut sen hyväksi asiaksi. Täällä ruudun toisella puolella on kuitenkin tällä hetkellä hyvin onnellinen perhe, joka odottaa innoissaan tulevaa.♥

12 kommenttia:

  1. Eikä, ihanaa ❤️ Paljon onnea vauvasta!

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa! Paljon onnea! <3 Isot tsempit loppuraskauteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmine!♥ Toivon ainakin, että loppuraskaus menee vähän paremmin kuin tää alku. :D

      Poista
  3. Jeee ihanaa! ♥ Paljon onnea vielä täälläkin koko perheelle ♥ :)

    VastaaPoista
  4. Onnea vielä tätäkin kautta! ♥ Ja tsemmppiä!

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon! ❤ Toivottavasti menöö kaikki hyvin loppuun saakka ❤ kiinnostaa nyt tottakai että aiotteko asua vielä vauvan synnyttyäkkin kolmiossanne vai aiotteko muuttaa isompaan rivitaloon/omakotitaloon? Meilläkin kolme pientä lasta ja asumme 80neliöisessä kolmiossa, hyvin olemme mahtuneet asumaan :) nyt pienin täyttää 3vuotta, vanhin menee syksyllä kouluun niin nyt kaipaa omaa huonetta koulupöydän kera, että hakusassa joku asunto 4-5huonetta, mutta onneks ei hätää alle kouluikäisten kanssa ollut :)

    - Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! <3 Toivon itsekin, että kaikki menee hyvin loppuun asti.:)
      Haaveissa on monta vuotta ollut omakotitalo, mutta joutuu varmaan odottamaan siihen asti, että mä lähden takaisin työelämään. :D Joten tässä kolmiossa ollaan toistaiseksi. Ajattelen, että se on vaan asennekysymys ja jos karsii tavaroista kaiken ylimääräisen, niin eiköhän tässä pärjää. Sopu sijaa antaa. :)
      Ymmärrän kyllä, että koululainen varmasti haluaa oman koulupöydän ja omaa rauhaakin. :) Toivottavasti löydätte ja saatte isomman asunnon! :) Onhan isompi aina kivempi, varsinkin kun lapset kasvaa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan