klo.01:34 Meidän tyttö herää ensimmäisen kerran, mutta saan hänet nukahtamaan uudestaan.
klo.04:25 Tyttö herää uudestaan ja kun yritän häntä nukuttaa, niin tajuan, että taas seuraavat kaksi tuntia menee valvoessa, kun hän ei heti suostu nukahtamaan.
klo.06:00 Havahdun siihen, kun Timo tulee olohuoneeseen ja olen nukahtanut tytön kanssa sohvalle. Siirrän nukkuvan lapsen pinnasänkyyn ja menen itsekin nukkumaan takaisin.
klo.07:50 Herätään sitten lopullisesti ja oon ihan poikki. Olisin kaivannut vielä ainakin pari tuntia unta. Mennään olohuoneeseen, johon kohta esikoinenkin tulee.
klo.08:50 Aamutoimet on tehty ja ollaan syöty aamupalat. Mietin päivän ohjelmaa. Mielessä käy kirppiskierros Seinäjoella, kirppiskierros Vaasassa, vanhempieni luokse maalle tai perhekerho.
klo.10:33 En valinnut noista vaihtoehdoista mitään, sillä jäätiinkin kotiin leikkimään. Yritän saada pidettyä neitiä hereillä päiväruokaan asti, että saan pidettyä hänellä rytmin yllä. Jos mennään autolla edes lyhyt matka, niin unet on taattu ja rytmit pilalla. Ainoa varteenotettava vaihtoehto olisi lähteä vanhempieni luokse maalle tai Vaasaan, koska niihin on noin tunnin ajomatka, niin se olisi sopiva aika päiväunille. En kuitenkaan jaksa tänään ajaa niin pitkää matkaa ja huomaan et hillun vieläkin yökkäreissä. Pari yötä meni jo ihan hyvin ja nyt taas tällanen huonompi, niin oon ihan ulkona, eikä jaksa oikein mitään tehdä. Ryhdistäydy Jenni!
klo.11:15 Syödään lounasta, jonka jälkeen laitan tytön päiväunille. Oi pliis, nuku pitkään! Viestittelen samalla mm. äitin kanssa, joka käy läpi varastoja ja kyselee tarviiko jotain mun vanhoja leluja säästää. Suunnitellaan muiden bloggaajien kanssa blogimiittiä Tampereelle ja meidän seurakunnan pastorikin laittaa viestiä ja kysyy jos ottaisin sunnuntain aamukokoukseen musiikkivastuun. Suostun.
klo.12:30 Käyn putsaamassa auton lumesta ja huomaan kuinka ulkona onkin ihana sää. Mulla onkin mielessä yks postausidea meidän pojan takista joten saan taaperon puetuksi ulos ja ihan hyvät kuvat otettua. Katsotaan pojan kanssa yhdessä millaisia kuvia tuli.
klo.13:40 Tulevan sunnuntain musiikkivastuusta inspiroituneena pyyhin pianon päältä pölyt ja soittelen sillä hetken. Pian tyttö herää päikkäreiltä ja hän tulee mun ja veljensä kanssa soittelemaan pianoa myös.
klo.15:27 Tein ruoan vähän etukäteen, kun ajattelin että oltais menty kauppaan ennen ruokaa. Syötiin välipala ja asiat eskaloitui niin, ettei ehditykään kauppaan. Pitää katsoa jos illemmalla tai seuraavana päivänä menisi.
klo.16:05 Huomaan kuinka aurinko laskee ja tekee taivaan punertavaksi.
klo. 17:00 Soittelen Timolle, kun ei hän ollut vieläkään tullut töistä. Olikin jäänyt ylitöihin. Päätän sittenkin lähteä kauppaan lasten kanssa, koska en välttämättä huomenna aamupäivällä jaksa ja melkein kaikki oli loppu kuten maito, jogurtit yms. Yllättäen kaikki lasten vaatteet oli taas hukassa ja ennen kuin päästään ulos ovesta, niin kello on jo puoli kuus.
klo.18:45 Kun tullaan kaupasta, Timo on tullut kotiin. Lähden samantien itse pienelle lenkille, että jaksan sitten vielä laittaa lapset nukkumaan.
klo.19:20 Timo on tehnyt lasten kanssa iltasiivoukset ja laitamme yhdessä lapset iltapalan kautta nukkumaan.
klo.20:45 Istahdan itse koneelle tekemään blogijuttuja ja vastailen samalla blogiin liittyvään sähköpostiin.
klo.21:30 Teen vielä kännykkäsovelluksen avulla pari treeniohjelmaa, jonka jälkeen siirryn suihkun kautta nukkumaan.

Kivan kuuloinen päivä! :) Mun pitää kyllä itekin toteuttaa pitkästä aikaa tällainen, jos vaan muistan laittaa kaikki kellonajat ylös :D
VastaaPoistaKiitos, vaikka lähinnä nyt oltiin vain kotona. :D Toteuta ihmeessä! Näitä on kyllä kiva lukea. :) Ite teen niin, että pidän bloggeria koko ajan auki ja laittelen kellonaikoja sitten aina, kun satun muistamaan. :D Monet tosin on vain noin aikoja, koska ajattelen, ettei se niin tarkkaa ole. :)
Poista