Slider

Herkulliset Runebergin tortut muffinivuokiin

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

  Oletteko te kuten minä, että skippaatte joka vuosi Runebergin tortut tai ostatte ne kaupasta, kun ajattelette niiden olevan vaikeita tehdä itse? Niin minäkin luulin ennen. Tänä vuonna ajattelin, että haluan kokeilla itse tehdä Runebergin torttuja. Pieni muistikuva oli siitä, että koulussa kotitaloustunnilla on näitä tehty, mutta muuta en muistanut. Googlettelin ohjeita ja ajattelin, etten halua niiden olevan kuivia niin kuin monet kaupasta ostetut ovat. Oli mielenkiintoista huomata, että kuinka erilaisia reseptit olivat. Olisi ihan kiva tietää, mitä siihen perinteiseen "aitoon" Runebergin torttuun tulisi. Näitä mun versioita ei myöskään ole kastettu rommiin ja tein ne muffinivuokiin, koska en halunnut erikseen ostaa kaupasta oikean muotoista leivosvuokaa. Voin sanoa, että nämä oli ihan sairaan helppo tehdä ja maistui hyvältä! Ohje on alunperin täältä.

Runebergin tortut
(12 pienempää tai 6 isompaa muffinia)

100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ dl mantelirouhetta
½ dl korppujauhoja (puuttuu muuten tuosta kuvasta)
1½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ dl omenasosetta

koristeluun:
vadelmahilloa tai -marmeladia
tomusokeria + tilkka vettä


1. Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa edelleen.
2. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää taikinaan.
3. Lisää lopuksi omenasose varovasti joukkoon.
4. Paista 200 asteessa n.10-20 min riippuen onko muffinit pieniä vai isoja.
5. Anna Runebergin torttujen jäähtyä, jonka jälkeen laita vadelmahilloa tai -marmeladia päälle.
6. Sokerikuorrute valmistuu, kun lisää tomusokeriin tilkan vettä. Itse tein sokerikuorruutteesta aluksi liian löysää joten vettä tosiaan tarvii vain ihan vähän.
7. Pursota kuorrute hillon ympärille esimerkiksi minigrip -pussia käyttämällä. Laita kuorrute minigrip-pussiin ja leikkaa saksilla pieni pala kärjestä saadaksesi kuorrutteen pursotettua.
  Tein nämä meidän pojan kanssa ja olin tyytyväinen reseptiin. Tein  itse taikinan kaksinkertaisena, koska omasta mielestäni näihin muffinivuokiin olisi muuten tullut liian vähän taikinaa. Siksi myös paistoaika kaksinkertaistui eli pienemmissä muffinsseissa on 10min ja isommissa n.20min. Runebergin tortut maistui tosi hyvältä, eikä ollut lainkaan kuiva vaan nämä olivat tosi meheviä ja suussasulavia. Vielä siis ehtii leipomaan huomiseksi, kun on Runebergin päivä! Mukavaa sunnuntaita!♥

6 kommenttia:

  1. Mahtaiskohan niihin alunperin tulla myös piparinmuruja, kun muistelisin näiden alunperin olevan yksi tapa käyttää joulusta ylijääneet pähkinät ja piparit. En kyllä varmaksi mene sanomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin mahdollista! :) Ainakin joissain resepteissä oon noita piparinmuruja nähnyt. :)

      Poista
  2. Ihania noi kuvat, tekisi mieli tuijottaa tuntitolkulla. Visuaalinen elämys! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi!♥ Mä haluan oppia kuvaamaan kaikkea kaunista ja saada aikaan inspiroivia kuvia joten toivottavasti onnistun jatkossakin. :)

      Poista
  3. Itse korvaan korppujauhot pipari murusilla,saa paremman maun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Se ois varmasti hyvää! täytyy kokeilla ens kerralla! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan