Nyt olisi taas maaliskuun asukuvien aika menneiltä vuosilta tähän päivään. Ihan älytöntä kuinka vuodet menee eteenpäin ja oma tyylikin on muuttunut huomattavasti tässä vuosien varrella. Tässä näätte siis asuja vuodesta 2011 tähän vuoteen. Ainoastaan vuonna 2016 en ollut ottanut maaliskuussa asukuvia, mutta eiköhän tässäkin ole kuvamateriaalia ihan tarpeeksi.
2011 (vas.). Tämä kuva on otettu mun bloggaamisen alkutaipaleella ja joo hienosti likaisen peilin kautta. Tuosta tunikasta tykkäsin ihan hirveästi! Se siis on yhtenäinen vaate ja tuo raitapaita kuulu siihen. Löysin sen kirpputorilta tyyliin parilla eurolla ja paljon sitä pidinkin. Vaikka monien mielestä legginsit eivät ole millään lailla muodikkaat, niin mun tyyliin ne on pitkän aikaa kuuluneet. En tosin ikinä pitäisi niitä housuina vaan nimenomaan erilaisten tunikoiden tai pidempien paitojen kanssa. Pukisin tämän asun edelleenkin päälle. Harmi vaan, että tuota tunikaa en enää omista.
2012. Tämäkin kuva on ihan järkky! Tyyliin salamalla otettu keltaisessa valaistuksessa meidän keittiössä, mutta joo. Tuo tunika oli myös yks mun lemppareista ja jos oikein muistan niin se oli ostettu Kappahl:in lastenosastolta. Siinä oli huppu, jossa oli myös paljetteja. Koska oli maaliskuu, niin oon lisännyt pitkähihaisen mustan paidan sen alle, mutta ei lainkaan huono yhdistelmä. Kengistä en tykkää ja legginsit vaihtaisin toisenlaisiin, mutta muuten kyllä ihan jees asu.
2013 (vas.). Ja sama tyyli jatkuu. Nykyään en enää käytä niin paljon tunikoita tai pitkiä neuleita, kun on tosi vaikea löytää mun vartalolle sopivia. Mut onhan ne rentoja ja kivoja legginsien kanssa esimerkiksi töissä. Tuossa neuleessa tykkäsin erityisesti noista etutaskuista! Kengät laittaisin ehdottomasti vaihtoon tässä asussa.
2015. Tää nyt ei menny ihan aikajärjestyksessä, kun 2014 vuoden kuva tulee vasta näiden jälkeen, mutta älkää antako sen häiritä. Mä en oikein tiedä mitä tästä asusta tai kuvasta pitäisi sanoa, koska jotenkin nään tästäkin kuvasta, että mulla ei oo yhtään hyvä olla kropassani ja noissa vaatteissa! Näissä kuvissa olen synnyttänyt esikoiseni 3kk sitten niin se vaikuttaa edelleen asiaan. Itse asu on ihan kiva, mutta tuo kauluspaita ei ehkä kuitenkaan ollut mun tyyliä, vaikka parilla eurolla sen kirppikseltä löysinkin. Kengät on kivat ja tykkään edelleen tuon tyylisistä kengistä.
2014. Tästä asusta tykkään paljon ja katsokaa kuinka vuonna 2014 on ollut kevät jo pitkällä, eikä lunta enää missään! Ainakin täällä Seinäjoella on tällä hetkellä vielä ihan täys talvi menossa ja lunta joka puolella... Oon legginsit osannut vaihtaa sukkahousuihin ja ne toimii mun mielestä tässä. Neuletakin vaihtaisin ehkä vähän neutraalimpaan väriin, mutta toimiihan se noinkin. Pukisin vielä päälleni tämän asun. Harmi, että mekko on jäänyt ajat sitten jo mulle pieneksi ja olen myynyt sen eteenpäin. Pitäis vissiin ostaa enemmän tämän tyylisiä mekkoja!
2017. Tämä asu löytyy multa edelleen kokonaisuudessaan, mutta punaisen paidan olen laittanut kirpputorikasaan. Punainen paita ei ollutkaan mun juttuni, vaikka näissä kuvissa se ihan kivalta näyttääkin. Tästä asusta en vaihtaisi mitään ja voisin pukea päälleni uudestaan.
2018. Sitten uusimmat kuvat, jotka on otettu meidän blogimiitistä Tampereelta viime lauantaina. Päätin valita tällä kertaa melkein täysin sinisen asun ja mun mielestä se näytti kivalta. Näitä kuvia te näätte lisää sitten vähän myöhemmin!
Mitä mieltä te olitte postauksesta? Oma lempiasu oli varmaankin tuo vuoden 2014 mekkoasu. Onko teillä lempparia?
Munkin suosikiks näistä nousi tuo vuoden 2014 asu! :) Mistä oot muuten ostanu viimesen kuvan kengät? Ne on mun mielestä tosi kivat ♥
VastaaPoistaOkei, kiva kuulla että sunkin mielestä se oli mieleinen asu! :) Ne on ihan 2kk sitten ostettu Vamos kenkäkaupasta. :) Ne on kyllä tosi kivat, helppo kävellä ja lämpimät♥ Vielä kun noita pakkasia tuntuu riittävän ;o https://vamoskauppa.fi/948803183wh tässä vielä suora linkki. Ovatkin alennuksessa tällä hetkellä, mutten kyllä tiedä onko kokoja kuinka jäljellä. :D
Poista