Slider

10 tavoitetta vuodelle 2019

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

  Viime postauksessa listasin vuoden 2018 kohokohtia joten luonnollisena jatkumona sille, listaan nyt tavoitteita vuodelle 2019. En tykkää tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, mutta nämä ovat sellaisia asioita, joita haluaisin saavuttaa tänä vuonna. En usko, että teen tänä vuonna Summer bucket list -postausta joten teen kesätavoitteita yhteen näistä kohdista.
1. Ota rennommin! Haluaisin oppia olemaan arjessa rennompi. Jotenkin ajattelen, että monet asiat menee pilalle jos poikkeaa rutiineista tai ei pidä tietyistä jutuista kiinni lasten kanssa. Varsinkin nyt kolmen lapsen äitinä olen laskenut omaa vaatimustasoani, mikä on vaan hyvä asia. Olen huomannut, ettei lapset siitä mene pilalle. Haluan olla johdonmukainen ja rajat pitävä vanhempi, mutta en mä halua olla mikään tiukkapipo kuitenkaan.

2. Älä väsytä itseäsi arjessa! Tämän äärelle olen pysähtynyt nyt lähiaikoina. Mä olen suorittaja ja en saa rauhaa esimerkiksi jos pyykit on viikkaamatta tai joku muu juttu tekemättä. Joten haluaisin oppia rentoutumaan arjen sotkuista huolimatta. Mun ei tarvitse olla 24/7 töissä, vaikka kotiäitinä olenkin.
3. Tee kesällä paljon asioita, joita et ole voinut tehdä raskauden tai pienen vauvan vuoksi. Haluan tänä vuonna käydä huvipuistossa, kokeilla suppailua ja kiipeilyä kiipeilypuistossa.

4. Remontoi kotia, mutta älä menetä hermojasi!
Pienten lasten kanssa remppaaminen ei tosiaan oo mitään helppoa, mutta onnistuu kyllä. Meidän pitäisi vaihtaa eteiseen, olohuoneeseen ja keittiöön laminaatti ja vielä viimeistellä lastenhuone ja naputella sinne mm. listoja.
5. Yritä pitää bloggaamista yllä. Oon joutunut laskemaan vaatimustasoani bloggaamisen suhteen kolmannen lapsen synnyttyä. Mun ykkösprioriteetti on kuitenkin lapset/perhe ja tämä blogi on mun rakas harrastus - ei työ. Vaikka kuinka haluaisin blogata 2-3 kertaa viikossa, niin käytännössä en ehdi niin tehdä. Haluaisin kuitenkin blogata edes kerran viikossa enkä halua tätä lopettaa. Oon myös innoissani siitä, että tälle vuodelle on jo ensimmäinen yhteistyö sovittuna!

6. Panosta Instagramiin enemmän, mutta samalla vähennä somen käyttöä. Vaikuttaa ristiriitaiselta tavoitteelta, mutta ei lopulta ole. Haluan tänä vuonna panostaa enemmän Instagramiin ja tehdä sinne enemmän videoita, joissa myös mun persoonaa tulisi enemmän esille. MUTTA haluan samalla vähentää muun somen käyttöä (ja myös sen Instagramin), etten selaisi sitä turhaan.
7. Panosta ihmissuhteisiin. Parisuhde, lapset, ystävät ja myös sukulaiset. Haluan panostaa lähimpiin suhteisiin enemmän, vaikka omasta mielestäni ne on ollut viime vuonnakin ihan hyvällä tasolla. Mutta hyvät ihmissuhteet on tärkeä asia, joka antaa voimavaroja arkeen.

8. Älä hukkaa itseäsi äitiyteen. Haluan pitää mielessä, että olen myös muutakin kuin äiti. Siksi joudun korostamaan oman ajan tärkeyttä itselleni joka vuosi, että tekisin paljon asioita myös ilman lapsia.
9. Tee minimalisti -haaste loppuun. Aloitin tuossa tammikuun alussa raivaamaan tavaraa niin, että poistin ekana päivänä (31 tavaraa, toisena päivänä 30 jne). Teen siitä erikseen vielä postauksen. Tuun onnelliseksi siitä, että meidän kodissa ei ole turhia tavaroita. Joten se vaatii koko vuoden karsimista ja myös sitä, ettei sitä tavaraa tulisi hirveästi kotiin. Se tosin on haastavaa lapsiperheessä, mutta siksipä tollasia minimalistihaasteita täytyykin tehdä joskus.

10. Panosta omaan hyvinvointiin
. Nukkuminen, liikkuminen tai hemmottelu vaikka hieronnalla.

+ Elä hetkessä, nauti, unelmoi, ole rohkea, pidä rajat, itke ja naura vuonna 2019!♥
Talvitakki - Vila | Neule - Kirpputori/Noisy May | Tunika - H&m | Legginssit - Cubus | Kengät - Kirpputori

Millaisia tavoitteita teillä on tälle vuodelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan