Tällä kertaa haluan kirjoittaa vähän syvällisempää postausta itsetunnosta. Mun blogi keskittyy pääasiassa aika pinnallisiin juttuihin, mutta joskus haluan raottaa teille tätä mun syvällisempää puolta ja koin, että nyt on sen aika ja painoin vihdoin "julkaise" -nappia tämän tekstin kohdalla. Itsetunnosta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta otan tähän vaan muutamia näkökulmia aiheeseen liittyen. Mua on aina kiinnostanu jollakin tapaa itsetuntoon liittyvät asiat ja olen lukenut siitä paljon kirjallisuutta. Olen myös omassa elämässäni kulkenut tien itsensä vihaamisesta itsensä hyväksymiseen ja sitä kautta kohti parempaa ja tasapainoisempaa elämää ja vapautta. Lisäksi erityisesti nyt, kun on itse tullut äidiksi, näitä pohtii paljon. Kuinka sitä osaa olla rakentamassa omalle lapselle hyvää itsetuntoa, jotta hän arvostaisi ja rakastaisi itseään. Vanhemmat luonnollisesti toimivat omien opittujen tapojen kautta ja mikäli omia haavojaan ei ole käsitellyt, niin ne näkyy myös vanhemmuudessa suhteessa lapseen. Ikävä kyllä ei aina hyvällä tavalla. Lisäksi elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee ja erilaiset elämän kokemukset, jotka vaikuttavat vanhempiin, vaikuttavat lapseenkin todella nopeasti.
Itsetunto on siis käsitys omasta itsestä, joka muovautuu jo vauvana suhteessa vanhempiin. Ovatko vanhemmat vastanneet vauvana ja muutenkin lapsuudessa meidän tarpeisiin, hoivanneet meitä? Ovatko he hyväksyneet meidät omana itsenämme, koskettaneet ja katsoneet rakastavasti? Ovatko vanhemmat olleet kannustavia vai latistaneet ja hokeneet "ei susta ikinä tuu mitään"? Vanhemmat luovat pohjan itsetunnolle, johon myöhemmin vaikuttavat esimerkiksi kaverit, opettajat, ensimmäiset tyttö- tai poikaystävät ja erilaiset elämän kokemukset kuten vanhempien avioero tms.
Itsetunto on siis käsitys omasta itsestä, joka muovautuu jo vauvana suhteessa vanhempiin. Ovatko vanhemmat vastanneet vauvana ja muutenkin lapsuudessa meidän tarpeisiin, hoivanneet meitä? Ovatko he hyväksyneet meidät omana itsenämme, koskettaneet ja katsoneet rakastavasti? Ovatko vanhemmat olleet kannustavia vai latistaneet ja hokeneet "ei susta ikinä tuu mitään"? Vanhemmat luovat pohjan itsetunnolle, johon myöhemmin vaikuttavat esimerkiksi kaverit, opettajat, ensimmäiset tyttö- tai poikaystävät ja erilaiset elämän kokemukset kuten vanhempien avioero tms.
Itsetuntoa voi kuitenkin kehittää, eikä elämän huonojen kokemusten tarvitse sinetöidä koko loppuelämää. Ihminen on huomattavasti tasapainoisempi ihminen, kun hän on itsevarma ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on hyvine ja huonoine puolineen. Huono itsetunto näyttäytyy monesti negatiivisina asioina kuten kateutena, mustasukkaisuutena, toisten arvosteluna, mielistelynä, oman itsensä ja taitojensa liiallisella esiin tuomisella ("egoiluna") tai erilaisina psyykkisinä ongelmina kuten masennuksena tai syömishäiriönä. Jos ei arvosta itseään, niin silloin helposti ajautuu toisten ihmisten hyväksikäytettäväksi tai alkaa itse käyttää muita ihmisiä hyväksi. Kun itsetunto on hyvä, niin pystyy asettamaan terveet rajat sille, kuinka minua tulee kohdella eikä hyväksy mitä tahansa käytöstä. Hyvä itsetunto on sitä, että näkee itsensä hyvänä ja arvokkaana, uskoo itseensä ja siihen, että kelpaa, vaikka mokaisikin, mutta myös niin, että näkee myös muut ihmiset yhtä arvokkaana. Törmäsin kerran hyvään ajatukseen: "True confidence has no room for jealously and envy. When you know you are great, you have no reason to hate." Jos on sujut itsensä kanssa, ei ole tarvetta mustamaalata, alistaa, vähätellä tai mitätöidä toisia.
Nykyään voin sanoa, että minulla on hyvä itsetunto. Se ei ole sitä ollut todellakaan aina ja edelleen joskus on niin sanottuja huonoja päiviä. Olen käynyt pitkän ja kivisen tien tähän asti, missä nyt olen. Mulla asiat meni jopa niin pitkälle, että sairastuin syömishäiriöön. Olen vihannut itseäni, olen halunnut piilottaa kaikki peilit, koska en vain halunnut nähdä itseäni. Olen ajatellut, että olen ihan toivoton tapaus tai olen vääränlainen. Olen ajatellut, ettei kukaan musta pidä. Ja mikä pahinta; olen antanut muiden ihmisten määritellä oman arvoni ja sen millainen olen. Kenelläkään toisella ihmisellä ei tulisi olla niin suurta valtaa, että voisi määritellä toisen ihmisen arvon. Jokainen ihminen on arvokas omana itsenään.
Kun opettelin tuntemaan itseni, omat hyvät puolet ja heikkoudet, ja hyväksymään ne, voin paljon paremmin. Kun ymmärsin oman arvoni, ettei se perustu toisten ihmisten mielipiteisiin, niin koin vapauden. Mun ei enää tarvitsekaan yrittää miellyttää muita vaan voin olla rohkeasti oma itseni ja kertoa omat mielipiteeni. Ennen jos joku haukkui minua läskiksi, otin sen osaksi identiteettiäni. Ajattelin "no kai mä sitten olen, kun tuokin ajattelee musta niin". Se on ihan luontevaa, että muut ihmiset ympärillämme ovat meille peilejä, jotka luovat meille käsitystä siitä, millaisia me olemme, mutta me emme saisi antaa heille liikaa valtaa määritellä sitä, ketä me ollaan ja mikä meidän arvo on. Joskus on ihan hyvä mennä peilin eteen tai muuten tutkiskella omaa sisintään, onko sellainen, mitä muut kertovat. Uskon myös siihen, että lähimmät ihmiset kertovat myös totuuden ja toimivat realistisena peilinä. Omaa itseään täytyy osata tutkia realistisesti. Kukaan ei ole täydellinen, mutta huonoja puoliaankin voi aina kehittää. Kun tunnen itseni, niin en ota enää sanoja itseeni, joilla yritetään mua loukata. En sano, etteikö ne sanat loukkaisi, mutta en ota niitä enää osaksi identiteettiäni jos ne ovat ristiriidassa mun oman näkemykseni kanssa itsestäni.
Ja oikeasti, erityisesti te tytöt ja naiset, kuinka paljon elämästä menee aikaa siihen, että peilin edessä tutkii itseään kriittisesti, kuinka pitäisi laihduttaa ja kuinka mikään ei ole hyvin? Lopettakaa se! Elämä ei ole sen arvoista, että sitä kannattaa kuluttaa itsensä haukkumiseen. Opetelkaa arvostamaan itseänne ja näkemään itsenne kauniina. Kirjoittakaa vaikka peiliin "Sinä olet kaunis", lukekaa se joka ainoa päivä ja uskokaa se!♥
Kuvat ovat vuosilta 2012 ja 2013
Herättikö ajatuksia? Mitä mieltä tällaisesta vähän syvällisemmästä postauksesta?
Ihana postaus! Todella hyvin kirjoitettu, ja painavasta asiasta. Olen ihan samaa mieltä, ja onneksi voin sanoa omalta osaltani myös, että hyväksyn nykyään itseni. Joskus joku ihmettelee sitä, ja olen vastannut, että aion elää itseni kanssa loppuelämäni, joten parasta rakastaa vihaamisen sijaan, niin tulee paljon helpompaa. Oma itsetuntonihan mureni koulukiusaamisen myötä, joten koen, ettei vanhemmilla ole sen kanssa osaa eikä arpaa. Toivon, että tulevaisuudessa kun saan lapsia, kykenen myös toimimaan niin, ettei heidän tarvitse kyseenalaistaa minun rakkauttani tai hyväksyntääni koskaan. Lähipiirissäni on 2-vuotias, jolle kerrotaan joka ikinen päivä, että häntä rakastetaan, hän on hyvä ihminen ja häntä arvostetaan juuri sellaisena kuin hän on. Se on ihailtavaa, ja haluaisin tehdä tulevaisuudessa itsekin noin.
VastaaPoistaTulipahan selitettyä, mutta sanon vielä, että hurjan kauniit kuvat olet valinnut postaukseen! Olet kyllä kaunis nainen!
Kiitos paljon palautteesta Essi!♥ Kiva kuulla, että säkin hyväksyt nykyään itsesi! Tuo on kyllä hyvä pointti ja onhan se hyvä, että hyväksyy itsensä, koska itsensä kanssa tässä eletään koko elämä. Koulukiusaaminen on kyllä varmasti myös sellanen asia, joka saattaa murentaa itsetunnon täysin. :( Ja nimenomaan, vaikka kotiolot oiskin hyvät, niin eipä siinä itsetunto pysy hyvänä jos esimerkiksi päivittäin kiusataan koulussa. Ja vaikka itsetunto olisikin hyvä, niin kiusaamisen arvet ja muistot ei ikinä kyllä häviä. :/ Voi kun jokainen lapsi saisi kuulla pienestä pitäen, että häntä rakastetaan ja arvostetaan. Siinä on tavoitetta kyllä omalle kohdalle myös!
PoistaKiitos paljon! :') Kaivelin arkistoista jotain vanhoja kuvia, joilla oli itselle merkitystä tähän aiheeseen liittyen. :)
Ihana postaus sulta <3 :) Toi viimeinen kappale tässä postauksessa on niin totta! Aivan turhaa kuluttaa aikaa itsensä haukkumiseen ja muuhun turhaan, enemmin tekee jotain kivaa sen ajan :) Oot kaunis!
VastaaPoistaKiitos Niina!♥ Kommenttis piristi kyllä päivää! :) Joo itse ainakin myönnän, että oon aivan liian paljon aikaa käyttänyt itseni haukkumiseen ja näin jälkikäteen ajateltuna, ei siinä kyllä ollu mitään järkeä. Mielummin sitä hyväksyy itsensä ja pystyy vaikka vähän hymyilläkin omalle peilikuvalleen. :)
PoistaAivan ihana ja tärkeä postaus! Todella monella nuorella on ongelmia itsetunnonsa kanssa, enkä tiedä että johtuuko somesta tai mistä, mutta pitää ehdottomasti käyttää enemmän aikaa iloitsemaan hienoita asioita itsessään <3 Ja tosi söpöjä kuvia sinusta!
VastaaPoista❀ Cinderella Days ❀
Kiva kuulla, että pidit! :) Niin on. :/ Some varmasti lisää niitä, mutta on niitä varmasti aina ollut ja tulee olemaan ikävä kyllä. :( Ehdottomasti täytyisi oppia myös huomaamaan ne positiiviset asiat itsessä, eikä keskittyä vaan niihin huonoihin. :) Kiitos paljon♥
PoistaTää oli tosi ihana ja rohkaiseva postaus 😊Sitä niin helposti jää "vangiksi" loukkaaviin sanoihin,mitä joskus kuulee. Jokainen on kuitenkin arvokas ja ihana sellaisena kuin on ❤Ihanaa kevättä sulle!
VastaaPoistaKiitos palautteesta!♥ Tuo on kyllä niin totta, ne helposti jää kaivelemaan mieltä ja saattaa muistaa ne satuttavat sanat vielä monenkin vuoden päästä. :( Niin on♥ Kiitos ja samoin sulle! :)
Poista