Slider

Uusi kamera

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

  Viisi vuotta sitten häälahjarahoilla ostimme ensimmäisen järjestelmäkameramme Canon eos 1100D:n ja se oli kyllä kannattava ostos. Sillä opettelin kuvaamaan ja tykkäsin, kun blogin kuvatkin parani silmissä. Olinhan aikaisemmin kuvannut blogikuvat pelkällä pokkarilla. Nyt kuitenkin tässä puolen vuoden sisällä jotain on tapahtunut tuossa kamerassa, sillä yhä enemmän kuvat epäonnistuivat ja kamera tarkentaa aivan mihin sattuun. Mitä nyt oon tutkinut, niin vika ei kuitenkaan ehkä ole rungossa vaan objektiivissa.

  Mielessä onkin ollut kameran päivitys ja voi kamala, kun pää meni niin sekaisin eri vaihtoehtoja miettiessä. Ajattelimme aluksi, että jos ostaisimme uuden objektiivin, mutta jäimme miettimään sitä, että tuo 1100D:n runko laahaa tosi jäljessä. Esimerkiksi sen kennossa on vain 12 mpx, kun seuraavassa mallissa 1200D:ssä on 18 mpx ja takanäyttö on kaksi kertaa parempi, jolloin epäonnistuneet kuvat näkyy jo kameran näytöltä katsoessa, eikä tarvi koneella ollessa vasta huomata, kuinka mikään kuva ei onnistunut. Canon eos 1300D on ilmestynyt tämän vuoden huhtikuussa muistaakseni ja sitäkin on jonkin verran paranneltu edeltäjäänsä 1200D:hen verrattuna. Katseltiin myös esimerkiksi Canon eos 100D:tä, mutta Timo ei innostunut sen kosketusnäytöstä ja ehkä se on myös liian pieni. 1300D rungossa on Wifi ja se sattui olemaan hyvässä tarjouksessa Power -liikkeessä täällä Seinäjoella joten haettiin se tänään.


  Näitä edullisia nelinumeroisia Canonin kameroita mainostetaan aloittelijoiden kameroiksi ensimmäiseksi järkkäriksi, mutta itse olin tyytyväinen jo tuohon 1100D:hen joten en kokenut tarpeelliseksi ostaa ammattimaisempaa runkoa, kun en osaa vieläkään käyttää kaikkia järkkärin ominaisuuksia. Kuitenkin objektiiveilla saa paljon aikaan ja aina voin ostaa tuohon runkoon paremman objektiivin. Luultavasti jossain vaiheessa ostetaankin, sillä tuossa paketin mukana tuli tämä perus 18-55mm objektiivi, mutta ilman kuvanvakaajaa. Jos oltais ostettu sama kamera, kuvanvakaajallisella 18-55mm objektiivilla, niin hintaan olisi saanut laittaa reilu 100 euroa lisää. Oon kuitenkin kuvannut tähän asti ilman kuvanvakaajaa ja hyvin olen pärjännyt joten tämä riittää meille. Ainakin kun en tiedä paremmasta. Haha.
  Vielä en ole ehtinyt hirveästi kuvaamaan tuolla uudella kameralla, niin ei sen kummempia kokemuksia ole, mutta ainakin kuvat näytti selvästi parempilaatuisilta. Toivottavasti se näkyy myös täällä blogin puolella myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Ai tähän te sitten päädyitte! Toivottavasti ootte tyytyväisiä valintaan, ainakin mä oon lukenut tosta paljon hyvää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti on hyvä! :) Ainakin tähän asti oon tykännyt :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan