Nyt tulee varmaan blogihistoriani henkilökohtaisin postaus, joka on pyörinyt luonnoksissa kauan. En ole koskaan nimittäin tehnyt kokonaista postausta uskostani, vaikka se joissain sivulauseissa onkin ollut esillä. Haluan muistuttaa tässä kohdin siitä, että tämä postaus on vain mun henkilökohtainen kokemukseni, yksi osa minun elämästäni, jonka haluan jakaa tänne nyt tekstiksi. Kunnioitetaan siis toistemme mielipiteitä ja kokemuksia, vaikka ymmärränkin, että siellä ruudun takana on varmasti monenlaista elämäntarinaa, johon usko on liittynyt joko positiivisella, negatiivisella tai neutraalilla tavalla.
Olen koko ikäni ollut uskossa. Olen uskovaisesta perheestä, jossa seurakunta tuli tutuksi jo pienestä pitäen. En kuitenkaan koe, että mut olisi uskoon pakotettu vaan olen saanut tehdä omat valintani ja tiedän sen, että vanhempani hyväksyisivät minut, vaikka olisin valinnut toisinkin. Jossain vaiheessa uskosta tuli itselle henkilökohtainen ja todellinen. Erityisesti yläasteella, kun oli vaikeaa, suhde Jeesukseen antoi toivon, lohdun ja syyn elää.
Olen kuitenkin käynyt omat niin sanotut hengelliset kriisit ja joutunut kyseenalaistamaan asioita kuten esimerkiksi sen, miksi Jumala sallii pahojen asioiden tapahtua ja kuuleeko Jumala rukouksia tai kiinnostaako Häntä ylipäätänsä mun elämä. Jumala on ollut elämässäni kuitenkin niin todellinen ja olen kokenut esimerkiksi monia rukousvastauksia, etten voisi ikinä luopua uskostani.
Usko on kulkenut mukana läpi nuoruuden identiteettikriisien ja oman itsensä etsimisen, jolloin myös se on näyttäytynyt elämässäni eri tavalla. Joskus olen tuonut elämässäni enemmän esille sitä, että olen uskossa, mutta ehkä tänä päivänä olen vähän liiankin varovainen asian kanssa, vaikkei syytä pitäisi olla. Ajattelen silti, että haluan kunnioittaa toisen tapaa elää ja katsoa tätä maailmaa, mutta toivon, että se tapahtuisi myös toisin päin.
Usko on elämäni tärkein asia, joka oikeastaan näkyy kaikessa mitä teen.
Se näkyy esimerkiksi arvoissa, maailmankatsomuksessa, valinnoissa,
musiikkimaussa, vapaa-ajan viettotavoissa jne. Se on itselleni yhtä
luonnollinen asia kuin hengittäminen joten sitä on vaikea erottaa muusta
elämästä, enkä tietoisesti sitä ajattelekaan. Omasta mielestäni olen
kuitenkin ihan tavallinen nuori nainen, eikä mun usko välttämättä
mitenkään päälle päin näy.Olen kuitenkin käynyt omat niin sanotut hengelliset kriisit ja joutunut kyseenalaistamaan asioita kuten esimerkiksi sen, miksi Jumala sallii pahojen asioiden tapahtua ja kuuleeko Jumala rukouksia tai kiinnostaako Häntä ylipäätänsä mun elämä. Jumala on ollut elämässäni kuitenkin niin todellinen ja olen kokenut esimerkiksi monia rukousvastauksia, etten voisi ikinä luopua uskostani.
Usko on kulkenut mukana läpi nuoruuden identiteettikriisien ja oman itsensä etsimisen, jolloin myös se on näyttäytynyt elämässäni eri tavalla. Joskus olen tuonut elämässäni enemmän esille sitä, että olen uskossa, mutta ehkä tänä päivänä olen vähän liiankin varovainen asian kanssa, vaikkei syytä pitäisi olla. Ajattelen silti, että haluan kunnioittaa toisen tapaa elää ja katsoa tätä maailmaa, mutta toivon, että se tapahtuisi myös toisin päin.
Mulle usko merkitsee armoa, toivoa ja rakkautta. Olen syntinen ja teen väärin päivittäin, mutta silti kelpaan Jumalalle. Se ei tarkoita sitä, että pitäisin armoa halpana. Se ei tarkoita sitä, että voisin tehdä mitä vaan ajatellen, että saan ne kuitenkin anteeksi. Jeesus tietää meidän menneet synnit, meidän nykyiset synnit ja myös ne tulevat - Ja silti Hän halus kuolla meidän syntien tähden, jotta me voitais elää vapaana ja olla yhteydessä Jumalaan. Se on rakkautta ilman ehtoja ja se on armoa, jota ei voi ansaita.
Uskovaiset ei siis todellakaan ole synnittömiä tai täydellisen pyhiä kirkkaine sädekehineen vaan armahdettuja syntisiä. Ihan yhtä syntisiä me kaikki ollaan ja jokainen meistä tarvitsee tuomitsemisen sijaan rakkautta, armoa ja viestin siitä, että sinä olet arvokas, sinä kelpaat huolimatta siitä, mitä olet tehnyt.
Uskovaiset ei siis todellakaan ole synnittömiä tai täydellisen pyhiä kirkkaine sädekehineen vaan armahdettuja syntisiä. Ihan yhtä syntisiä me kaikki ollaan ja jokainen meistä tarvitsee tuomitsemisen sijaan rakkautta, armoa ja viestin siitä, että sinä olet arvokas, sinä kelpaat huolimatta siitä, mitä olet tehnyt.
Meidän perheessä usko näkyy arjessa esimerkiksi siinä, että käymme seurakunnan tilaisuuksissa, kuuntelemme hengellistä musiikkia, rukoilemme esimerkiksi lasten kanssa iltarukouksen ja pyydämme Jeesusta siunaamaan meitä ja meidän läheisiä ihmisiä. Tällä hetkellä olen jättänyt seurakunnassa palvelemista vähän vähemmälle
pienten lasten vuoksi, mutta jonkin verran otan musiikkivastuuta
seurakunnassa ja toimin tällä hetkellä solun eli meidän seurakunnan
pienryhmän johtajana. Seurakunnan toiminta on hyvin laajaa ja se toimii pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin joten itselleni on tärkeää tuoda myös oma panokseni palvelemalla jossakin työmuodossa.
Myös Raamattu löytyy meidän kirjahyllystä useampanakin kappaleena ja lapsille luemme Raamatun kertomuksia. Mun elämääni ei ole koskaan kuuluneet päihteet tai baarielämä vaan viikonloput olen viettänyt seurakunnalla. Mulle tuo myös turvaa se, että vaikeissa elämäntilanteissa voin luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja Jumala voi kääntää vaikeatkin asiat voitoksi. Rukoilen myös Jumalalta johdatusta mun elämään, jotta osaisin tehdä oikeita valintoja. Lyhyesti sanottuna, usko on elämässäni tärkeä asia, joka tuo paljon voimavaroja arkeen ja seurakunnan yhteisöllinen elämä rikastuttaa paljon elämää ja vapaa-aikaa.
Mitä ajatuksia teksti teissä herätti? Kuuluuko usko tai seurakunta millään lailla teidän elämään?
Lue myös muut Pintaa syvemmälle sarjan osat:
Nuorena naimisiin
Kotiäitinä kahdelle lapselle
Kun raskauspahoinvointi haittaa arkea
Lue myös muut Pintaa syvemmälle sarjan osat:
Nuorena naimisiin
Kotiäitinä kahdelle lapselle
Kun raskauspahoinvointi haittaa arkea
Kiitos rohkeasta postauksessa! Hyvä teksti! Ole siunattu ❤️
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi! Se lämmitti mieltä.:) Siunausta myös sulle! <3
PoistaOlipa mielenkiintoinen ja hienosti kirjoitettu postaus!❤ Hienoa että kerroit uskostasi avoimesti sillä se on oleellinen osa elämääsi samoin kuin muut asiat mistä kirjoitat��
VastaaPoistaTsemppiä syksyysi!����
Kiitos!♥ Se on kyllä totta, että se on osa elämääni niin kuin moni muukin asia. :) Tsemppiä myös sulle! :)
PoistaTosi hyvin ja ihanasti kirjoitettu postaus ♥ Oot tosi rohkea, kun uskallat kirjoittaa aiheesta ♥ Mä en oikein itse tiedä mitä ajattelen uskosta. Yläasteella tuli käytyä tosi paljon seurakunnan tapahtumissa, esim nuortenilloissa ja oon ollut neljä kertaa riparilla isosena. Nyt kuitenkin nuortenilloissa käyminen on vähän vähentynyt, johtuen varmaan suurimmaksi osaksi siitä, että siellä käy enimmäkseen vain yläaste- ja lukioikäisiä. Ruskagospelissa tulee kuitenkin edelleen käytyä joka syksy! :)
VastaaPoistaKiitos Sofia ihanan rohkaisevasta kommentista!♥ Usko onkin vähän sellainen asia, ettei ole väärin, vaikkei siitä olisikaan selkeää mielipidettä. On ihan ok miettiä, pohtia ja kyseenalaistaa asioita. :) Oi, isosena oleminen on varmasti ollu ihanaa! Leirit on niin kivoja! :D Helposti sitä kyllä saattaa kasvaa ns. ulos nuortenilloista tms jos siellä käy paljonkin nuorempia verrattuna omaan ikään. Itselläkin on ollu joskus samaa ja nuortenilloissa tulee nykyään muutenkin käytyä harvemmin. Toki lähinnä sen takia, kun lapset pitää laittaa nukkumaan jne. :D Haluaisin kyl käydä enemmänkin, koska koen olevani vielä nuori. :'D Ruskagospelissa mäkin oon aika usein ollut, mut lasten saamisen jälkeen ei oo tullu käytyä, mut ois kyl kiva käydä pitkästä aikaa! :)
PoistaIhana teksti!😊❤
VastaaPoistaKiitos❤️ :)
Poista