Slider

Lastensänky pieneen tilaan

lauantai 29. lokakuuta 2016

  Me asutaan kolmiossa kahden aikuisen, yhden taaperon ja pian vauvan kanssa. Olemme yrittäneet ottaa tämän huomioon huonekalu- ja säilytysvalinnoilla, jotta kaikki neliöt olisi käytetty järkevästi ja kaikki mahdollinen säilytystila käytetty. Ollaan mielestäni aika hyvin siinä onnistuttu. Taisin alunperin lukea Sara Parikan blogista tämän postauksen kerrossängystä ja sainkin hyvän vinkin, millainen on meidän pojan seuraava sänky. Googlettelin erilaisia vaihtoehtoja ja löysin Lähdesmäen liikkeestä Timo- kerrossängyn lapselle. Eikä tarvinnut sänkyä lähteä kaukaa hakemaan, sillä Lähdesmäen liike toimii tuossa Ilmajoella, mutta heiltä pystyy tilaamaan myös verkkokaupasta. Kerrankin meillä on jostain muualta ostettuja huonekaluja kuin Ikeasta. Haha.

  Itselle tulee kerrossängystä ensimmäisenä mieleen että se on kauhean iso, korkea, kömpelö ja toisaalta vie paljon tilaa vaikka säästääkin sitä, mutta esimerkiksi tuo Timo -kerrossänky on leveä 76,5cm, 163,5cm pitkä ja 140cm korkea joten ei todellakaan mikään iso vaan juuri sopiva pienille lapsille ja pieneen huoneeseen. Sängyt voi myös tarvittaessa irrottaa erillisiksi sängyiksi, mutta meillä ei sellaiseen ole tarvetta, koska lastenhuone on niin pieni muutenkin. Lisäksi sänky on tehty tukevasta männystä ja se on kauniin valkoinen (vähän läpikuultava) väriltään.


  Eilen kokosimme sängyn ja pitihän mun nopeasti tulla lisäämään tänne blogin puolelle pari kuvaa siitä, kun oon niin malttamaton! Kuvasta puuttuu yläsängystä laidat, tikapuut sekä sängynaluslaatikko. Yläsänkyhän meillä ei tule olemaan käytössä varmaan pariin vuoteen, niin ihan turvallisuussyistä jätimme tikapuut asentamatta. Sängynaluslaatikon aiomme vielä koota ja siellähän voi säilyttää vaikka leluja tai petivaatteita. Alasängyn turvalaita sekä sängynaluslaatikko ovat lisäosia joten ostimmekin sängyn pakettihinnalla, johon kuului nämä kaikki sekä 2kpl patjoja. Poika nukkui viime yön tässä uudessa sängyssään, ehkä vähän levottomasti, mutta mielellään sinne kuitenkin illalla meni. Mietimme vielä tuon alasängyn turvallisuutta, kun siinä ei ole jalkopäässä tikapuita tiellä, niin lisäämmekö siihen Ikeasta ostamamme toisen turvalaidan. Meidän poika kun saattaa yöllä kääntyä pää jalkopäähän, niin voisin itsekin nukkua yöni ilman, että tarvii miettiä putoaako poika sängystä pyöriessään.

2 kommenttia:

  1. Kerrossänky on kyllä hyvä ratkaisu! Ja näyttääkin todella kivalta noin vaaleana :) Varmasti vaatii hieman organisointia, että kolmioon saa neljän hengen asumisen järjestettyä. Meillä asustaa kaksiossa vain kaksi ihmistä ja silti tuntuu, että tavaroille ei ole tarpeeksi säilytystilaa, huonekalut eivät löydä paikkaansa ja että isompaan pitäisi muuttaa. :)

    http://blogiainoa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan totta! :) Itsekin tykkäsin kovasti tuosta vaaleasta väristä. Oikeastaan kaikki meidän huonekalut ruokapöytää lukuunottamatta on valkoisia, niin mitä sitä nyt turhaa tätä perinnettä muuttamaan. ;D Joo se vaatii kyllä, että saa kaikki mahdolliset neliöt hyötykäyttöön ja kyllä sitä itsekin kaipais isompaa asuntoa, mutta tällä nyt mennään tässä vaiheessa. :) Mutta uskon kyllä, kun itsekin kaipasin kaksiossa edes yhtä lisähuonetta, vaikka kahdestaan miehen kanssa sillon oltiin. :D Toivottavasti pääsette jossain vaiheessa isompaan asuntoon. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan