Slider

Lokakuun ja marraskuun kännykkäkuvat

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

  Olis aika taas kirjotella vähän arkisempaa postausta kännykkäkuvien muodossa. Tuttuun tapaan mua voi seurata Instagramissa @jennislullaby nimimerkillä. Jos teitä kiinnostaa enemmän mun arjen seuraaminen esimerkiksi Instastoryn kautta, niin laittakaa seurantaan. Oon muuten ihastunu siihen Instastoryn bumerang -toimintoon. Käytän sitä melkein aina, haha.

  1. Mulla on pari kertaa viikossa omaa aikaa, että saan viettää aikaa ilman lapsia ja yhtenä kertana päätin shoppailun lomassa käydä herkuttelemassa Coffee houses ihan vaan yksin. Kokeilin Pätkis-kaakaota, mut ei se ollu niin hyvää. Vaahtokarkkikaakao on ihan lemppari♥ 2. Kokkolahden leirikeskuksessa Evijärven rannalla ihailin syksyisiä maisemia ja järveä. Sielu lepää♥ 3. Olin viettämässä meidän pojan kanssa kahdenkeskistä aikaa puistossa. 4. Oltiin koko perheenä Ilta Conference -tapahtumassa. Piti iltatilaisuudesta lähteä vaan aikasemmin, kun piti lapset laittaa nukkumaan, mut oli hyvät tilaisuudet ja lauantaina oli hyvä brunssi! 5. Tää on tätä normaalia, kun käyn shoppailemassa, niin löydän kaikille muille jotain paitsi itselleni. Mut löysin mä tolta reissulta pari paitaa itsellenikin. 6. Otin meidän lapsista syksyisiä kuvia, mutten saanut oikein yhtään kuvaa sellaista, jossa molemmat olisivat katsoneet yhtäaikaa kameraan...

   1. Lokakuun lopulla tuli ihan sairaasti lunta ja ois voinut kuvitella säiden puolesta, että on joku helmikuu menossa. Harmi, että nyt on taas hirveän synkkää. 2. Olin ennen Black Fridayta katselemassa ja kokeilemassa kaupungilla vaatteita jos olisin jotain ostanut perjantaina alennuksella. 3. Melkein aloin itkeä, kun löysin kirppikseltä samanlaisia valokuvakehyksiä, joita mulla on jo kotona ja vain 2€/kpl! 4. Kävin Hiusstudio Sinillä parturissa ja tykkäsin älyttömästi uudesta tukasta! Sain vaaleista osista keltaisuutta pois. 5. Isänpäivänä oltiin mun vanhempien luona käymässä ja äiti teki isänpäiväkakun. 6. Joulukonsertissa joulufiilistä hakemassa ja nauttimassa hyvästä musiikista.♥

5 kommenttia:

  1. Näitä kännykkäkuvapostauksia on aina kiva lukea :) Ihanat noi sun uudet hiukset ja sopii sulle hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että on mieluisia postauksia! :) Kiitos!♥ Vaikka muutos ei iso ollutkaan niin vaaleasta väristä tuli enemmän mieluinen, eikä se ole enää niin keltainen. :)

      Poista
  2. Ihana tuo syksyinen kuva lapsistasi <3 Paljo heillä on ikäeroa? :-) Klikkasin itseni lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos❤ Kaks vuotta heillä on ikäeroa, täyttävät tässä kuussa 3 ja 1 vuotta.:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan