Slider

Äidin ja tyttären samisreput Cream bearilta + Arvonta!

torstai 23. elokuuta 2018

Yhteistyössä Cream Bear & Kidspot
  
  Mulla on ollut kauan mielessä hankkia itselleni reppu, sillä kahden lapsen äitinä (pian kolmannen) sitä tavaraa on paljon, mitä täytyy kantaa mukana. Jos oon lasten kanssa matkassa, niin mun käsilaukku on ihan älyttömän iso ja painava. Pidän sitä yleensä tuossa käsivarrella, kun olalla se ei pysy, mutta siinä se vaikeuttaa lapsien käsistä pitämistä.
  Käsilaukku on myös hyvin epäkäytännöllinen, koska jos siellä on koko perheen tavarat, sieltä löytyy niin lapsien vaipat, pyllypyyhkeet, eväät, vesipullot kuin mun meikit, kännykkä ja järjestelmäkamerakin. Saan aina pelätä mun kameran puolesta. Lapset kun ovat niin omatoimisia, mutta eivät välttämättä osaa sulkea esimerkiksi vesipulloa kunnolla. Repun ansiosta saisin ensinnäkin kädet vapaaksi, mutta myös omat tärkeät tavarani turvaan.
  Mulla ei ollut erityistä toivetta sille, millaisen repun hankkisin, mutta en halunnut kuitenkaan ihan tavallista koulureppua, sillä sellainen multa jo kotoa löytyy. Halusin sellaisen repun, joka sopii myös asuihin ja näyttää niissä hyvältä ilman sellaista fiilistä, että olisin esimerkiksi patikoimaan menossa. Itse olen jo kouluni käynyt, mutta miksei tämä laukku sopisi myös kouluun ja ehdottomasti myös vapaa-ajalle kuten kaupungille. Siksi olinkin älyttömän innoissani, että sain mahdollisuuden upeaan yhteistyöhön Cream Bearin kanssa!


  Nämä ihanat nallehahmot ovat taiwanilaisen naisen käsialaa. Hän sai idean kehittää suloisista nallehahmoistaan laukkubrändin ja perustikin Cream Bear myymälän Malesiaan vuonna 2017. Tällä hetkellä myymälöitä on noin kymmenen mm. Kreikassa, Thaimaassa, Singaporessa ja Helsingissä. Helsingin myymälä on avattu juhannuksena 2018 joten laukkuja on saanut Suomesta vasta vähän aikaa.
  Suomessa yrittäjänä toimii Riikka Tuovinen miehensä kanssa. Riikka oli saanut mieheltään Cream Bearin laukun tulijaiseksi Singaporesta ja ihastui reppuun heti ihanan nallehahmon ja repun käytännöllisyyden vuoksi. Useampaan kertaan ihmiset olivat pysäyttäneet Riikan ja kyselleet, mistä reppua saisi joten siitä lähti sitten idea, että Suomeenkin olisi hyvä saada Cream Bear -myymälä. Reput valmistetaan käsin PU-nahasta, joka on synteettistä ns. vegaaninahkaa. Materiaali kestää käyttöä ja on myös vedenkestävä.

Edit (6.11.2018) Seinäjokiset ja lähialueella asuvat huom! Nykyään Cream bearin laukkuja jälleenmyy Seinäjoella Paulan kenkä -niminen liike, joten sinne ihastelemaan ja ostamaan näitä ihania nallelaukkuja.
  Itsekin ihastuin tuohon nallehahmoon, sillä onhan se suloinen. Sain yhteistyön tiimoilta valita kaksi laukkua, joten valitsin toisen Classic -mallin repun itselleni ja toisen 1v8kk ikäiselle tyttärelleni, mutta vähän pienemmässä koossa. Aluksi mietin, että onko laukut kuinka pieniä, mutta sain kyllä todeta, että kyllä niihin paljon tavaraa saa mahtumaan. Erilaisia taskujakin oli useampi joten tavaroita saa mukavasti erilleen, eikä kaikkia tarvitse laittaa samaan taskuun. Ihana yksityiskohta repussa oli nallen silmälasit, joissa on pienet vetoketjulliset taskut!
  Reppu on hyvä myös tytärtäni ajatellen, sillä hän saa nyt omat tavaransa omaan reppuunsa, jolloin kaikkia ei tarvitse edes yrittää laittaa mun laukkuun. Laukut myös olivat todella laadukkaan ja kestävän tuntuisia, eikä mitään sellaisia, jotka menevät heti parin käytön jälkeen rikki. Myös meidän neiti ihastui laukkuun ja sanoikin heti "nanne (=nalle)". Ainoastaan se oli vähän ongelmana, että reppu oli vielä hiukan iso hänelle, mutta äkkiähän nuo lapset kasvaa ja laukku on sopivampi esimerkiksi kerhorepuksi ja erilaisille reissuille. Laukkujen mukana tuli kaupan päälle kaksi nalle avaimenperää ja ne olivat erityisesti meidän lasten mieleen.
Mun asu: Bomber -takki - Stay/Carlings | Äitiysfarkut - H&m | Kengät - SoWhat/Vamos

Tytön asu: Bomber -takki - Kirpputori/Lindex | Housut - Kirpputori/Lindex | Kengät - Kirpputori/H&m | Reput - Cream Bear (saatu)


Arvonta on päättynyt!

Myös te hyödytte tästä yhteistyöstä, sillä Cream bearin ja KidSpotin kanssa haluamme arpoa teille yhden Classic -mallisen repun. Joten arvonnan säännöt tulee tässä:


1. Käy Cream Bearin nettisivuilla ja valitse sieltä minkä Classic -mallin repun ottaisit jos voittaisit arvonnassa. Kirjoita se kommenttikenttään.
2. Arvontaan voi osallistua kaikki, mutta yhden lisäarvan saa jos olet blogini lukija tai seuraat minua Bloggerin, Instagramin (@jennislullaby), Facebookin, Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta. Mainitse lisäarvasta kommentissa.
3. Liitä kommenttiin vielä sähköpostiosoitteesi tai Instagram-tilisi, jotta saan sinuun yhteyden mikäli voitat. Jos en saa voittajaan yhteyttä parin päivän sisällä, arvon uuden voittajan.
4. Aikaa osallistua on tasan viikko eli 23.8-30.8.2018
5. Onnea arvontaan!♥

54 kommenttia:

  1. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu.
    Bloggerlukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Musta reppu sopisi minkä kanssa vain, joten se olisi valintani jos voitan 🙂 tanja.tiala@gmail.com

    VastaaPoista
  3. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    Seuraan instassa :) @suskipi

    VastaaPoista
  4. Rock'n Roll reppu, m2lena53@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana, seuraan nyt myös Instassa. Tämän haluaisin:
    https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ruskea classic reppu kiitos😊yksi lisäarpa. hanskuli1981@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu.

    Olipas nää ihanan hauskoja, en ennemmin ole törmännyt näihin 😍 Tulis ensin samankaltaiseen käyttöön kuin sulla itellä - kahen muksun tavaroiden kuljettamiseen, ja luulenpa että sen jälkeen siirtyy lapsille itselleen käyttöön! 👍😊

    Luen blogia, eli kahdella arvalla mukana.😃

    laura.ojala(at)outlook.com

    VastaaPoista
  8. Musta classic-reppu. seuraan myös igssa eli 2 arpaa :)
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  9. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-2-classic-minireppu

    @sofiamariell

    VastaaPoista
  10. Cream Bear C1015M-1 Classic- reppu olisi valintani.

    Vitsit, tuolla oli myös yks tosi kivannäköinen laukku :)

    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  11. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    taru.patama@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Antaisin nämä eteenpäin meidän tyttärelle ja hän saisi päättää yhdellä srvalla mukana. seijautriainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Cream Bear C1015H-2 Classic minireppu
    olisi valintani :)

    jiiluu@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Onpa hauska reppu! Suosikkini on Cream Bear C1015M-1 Classic reppu. Lisäarpa facesta :) t. Johanna
    mutter at suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Tämä tyttärelleni: https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu
    khp (at) luukku.com

    VastaaPoista
  16. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu
    Tämä ois valintani :) yksi lisäarpa bloglovinista!
    Hennahirvonen1@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Sammao reppu siskontytölle:) Yhdellä arvalla mukana.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  18. Cream Bear C1015M-1 Classic
    Seuraan instassa ! Jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu
    Eli tuon saman kuin siulla :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  20. Kahdella mukana😊 ottaisin tämän:
    https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu

    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Valintani olisi ehdottomasti musta Cream Bear -reppu, se isompi koko. 😍 Lisäarpa instasta. Mun insta mariannaeveliina. ☺️

    VastaaPoista
  22. Upeeta mummolle ja lapsenlapsi Enni 2😗😍😇🤗💖

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukaan ja valintani olisi reppu bear-C1015M claccic isommassa koossa. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  24. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu olisi valintani ja Blogit.fi kautta seuraan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu. Tämä musta reppu olisi niin ihana! ❤️ Seuraan instassa ja facebookissa blogia.
    marika.lassander@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Lisäarpa on blogit.fi ainakin :)

    Nuorempana halusin olla vähän näkymättömämpi, nyt on siistimpää olla itsensä näköinen. Tää reppu herättäis takuulla huomiota!!

    Cream Bear C1015M-1 Classic reppu

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Cream Bear C1015H-1 Classic-reppu olis kiva, 2 arpaa hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Ihania reppuja, yhdellä arvalla osallistun ja tätmä reppu on suoiskkini: https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu

    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  30. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu
    Mukana fb-lukijana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla tavoittelemassa c1015m-1 reppua. Ihania ovat.
    Kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ruskea mini reppu 😍 seuraan instagramissa

    mervi.myllyaho@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihanoita reppuja <3 Kahdella mukaan, seuraan facebookissa. Valintani olisi:https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu
    Terkuin SR
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella mukana (lukijana,FB ja instakin vielä) ja valinta on helppo: Cream Bear C1015R-1 Classic reppu
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Universal reppu, yhdellä arvalla (fb). En haluis sähköpostia laittaa tähän ku näkyy koko nimi �� -SARIHOO-

    VastaaPoista
  36. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu
    Yksi arpa.
    -Petri
    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  37. Musta classic-reppu. Kahdella mukana, seuraan blogit.fi :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu
    wallallaw(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Musta classic reppu, kahdella mukaan blogger, fb ja instaseuraajana :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Seuraan FB eli kahdella arvalla mukana :)
    Suosikki on tässä
    https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu
    arvontasposti@luukku.com

    VastaaPoista
  41. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-2-classic-minireppu

    Mukana kolmella arvalla, seuraan bloggerissa, facebookissa ja instassa :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  42. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu

    Seuraan bloggerin ja blogit.fin kautta :)

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  43. C1015H-1 ois meille passeli. ja seuraan mys instassa. maija.norrena@hotmail.fi

    VastaaPoista
  44. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu Onpa hauskoja reppuja. 2 arpaa (toinen FB)
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Musta olisi ihana.
    Mukana kahdella arvalla insta seuraajana.
    Oma insta on @justnoora.

    VastaaPoista
  46. Cream Bear C1015M-2 Classic minireppu, ihana ois päivittäisiin kävelylenkkeihin. Hyvin kulkisi mukana eikä häiritsisi niinkuin nykyinen käsveska

    VastaaPoista
  47. Musta classic reppu..kahdella arvalla mukaan...ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  48. Musta classic reppu ois valintani.. 2 arpaa, seuraan blogit.fissä..luense3@gmail.com

    VastaaPoista
  49. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-2-classic-minireppu


    Instagramissa seuraan

    @paka81

    VastaaPoista
  50. Tuo classic mikä sinullakin on..Mukkaan arvontaan..danskusef@gmail.com

    VastaaPoista
  51. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    Kaksi arpaa, seuraan instassa. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  52. Nämä on ihania! Haaveena tuo musta classic reppu.
    tiina.mv@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Classic,mukana.

    pirjo.portimo@gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan