Slider

Loppuvuoden ostokset

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

  Mä harvoin ostan mitään normaalihintaisena ellen todella tarvi jotain vaatetta kuten talvitakkia, farkkuja tai muuta sellaista. Käytänkin aina hyödyksi alennusmyynnit, alennuskupongit tai kirpputorit. Viimeisimpänä oli marraskuun lopulla Black Friday -päivä (tai monilla kaupoilla oli Black week tai weekend), jolloin monet kaupat oli täynnä erilaisia tarjouksia. Luin siihen liittyen monen monta postausta ja juttua netistä, jossa tuota päivää kritisoitiin holtittomaan kulutukseen kannustavana päivänä. Itse näen kuitenkin kolikon toisenkin puolen. Mun mielestä kyse on vain ostoskäyttäytymisestä, jota jokaisen tulisi oman elämänsä kohdalla miettiä. En itse ostele mitään juttuja, joita en tarvitse vaan esimerkiksi Black Friday -päivänä katselin tehosekoitinta, bluetooth -kuulokkeita, miehelle joululahjoja ja kaikkea muuta tarpeellista, joita olisin ostanut muutenkin. En osta mitään vain siksi, että "halvalla sai". Mulla ei myöskään ole varaa mihinkään Adidaksen vaatteisiin normaalihintaisena, vaikka niistä kovasti haaveilenkin, tai no kyllähän mä voisin rahaa niihin laittaa, mutta sitten ne olisi pois esimerkiksi kuukauden ruoasta. Miksi en siis käyttäisi hyödyksi Black Friday -päivän tarjouksia, vaikka samana päivänä vietettiinkin "älä osta mitään" -päivää? Harmitti muuten, kun kävin sinä päivänä lenkillä ja yhdestä Adidaksen takista oli loppunu koot sillä aikaa. Oisin saanu nimittäin 70 euron takin alle parilla kympillä. Mutta nyt niihin ostoksiin!
Black Fridayna tosiaan täydensin vaatekaappini Adidaksen 19,99€ (34.99€) ja Niken legginsseillä 19,99€ (31,99€) sekä Niken collegehousuilla 34,90€ (52,99€). Selailin monia nettisivustoja, joissa nämä vaatteet olisi tarjouksessa ja Def-shopilta sitten löysin nämä kaikki. Näytti muuten tällä hetkellä nuo Niken collegehousut olevan tarjouksessa 29,99€. (postaus ei sisällä mainoslinkkejä, eikä tätä ole tehty yhteistyössä minkään yrityksen kanssa!)
Viime asupostauksessa mainitsinkin, että mun vaatekaappiin on tullut tällainen hempeän vaaleanpunainen. Bikbokin neule olikin mun asussa tässä postauksessa ja se on tällä hetkellä yks mun lemppareista. Mä en ennen tuota omistanut yhtään neuletta joten normaalista poiketen ostin sen normaalilla hinnalla 34,99€. Tuo on tuollainen tosi reilu joten otin koon pienemmän, mitä normaalisti käytän. Onlyn collegepaitaa kokeilin jo viime kesänä Keskisellä, mutta jätin sen silloin vielä kauppaan ja se jäi harmittamaan. Yritin löytää paidan netistä ja vihdoin löysin. Klikkasin sen jo ostoskoriin ja olin menossa maksamaan, kunnes ilmoitettiin, että se on loppuunmyyty. Meinasin alkaa itkeä. Tilasin myöhemmin koon isompana, mutta se oli liian iso joten palautin sen. Onneks nettiin tuli myyntiin oma koko, niin sain tän paidan. Se oli alennuksessa 16,15€ (26.99€) ja sain siihen toimituskulut vain eurolla, koska tilasin sen Vilan myymälään. Oli muuten tosi kätevä!
Viikko sitten käytiin Keskisen kyläkaupassa Tuurissa ja kävin vaan nopeaa vaatepuolen läpi, koska en oikeastaan tarvinnut mitään. Mä kuitenkin löysin alennusrekistä tämän armeijanvihreän Onlyn bombertakin joten ostin sen. Normaalihinta olisi ollut 39.99€ ja maksoin siitä vain 14,95€! Takkihan on tollanen aika ohut kesä/syksy/kevättakki, mutta silti paksumpi kuin mun viininpunainen bombertakki.

Olipa muuten kiva pitkästä aikaa tehdä ostospostaus ihan uusista ostoksista, eikä kirppislöydöistä! Tykkäättekö te ostospostauksista? Saako näistä vinkkejä omaan pukeutumiseen?

8 kommenttia:

  1. Rakastuin noihin vaaleanpunaisiin paitoihin!
    Itse tykkään ostosten esittelyistä, mutta sitäkin enemmän kirppislöydöistä. Mielestäni ne antaa vielä paremmin osviittaa kantajansa tyylistä, kuin suoraan kaupasta ostetut vaatteet.

    www.venlatte.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihanan värisiä! :) Kiva kuulla sun mielipide ja onhan tuokin totta. :)

      Poista
  2. Ihania ostoksia!

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kivoja löytöjä oot tehnyt ja varsinkin nuo pinkit paidat on ihan rakkautta! <3 Näitä postauksia on kiva lukea ja varsinkin, kun itse oon samanlainen eli todella todella harvoin tulee jotain normihintaisena ostettua eli alennukset ja kirpparit ovat kovalla koetuksella :)

    Elisabet | www.fashionpoetry.eu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Joo ne on ihania ja ihmettelen vaan miksen oo ennen huomannu kuinka ihana väri vaaleanpunainen on.:D hei ja kiva kuulla et on muitakin tarjoushaukkoja ja kirppisfaneja. :)

      Poista
  4. Wau, noi vaaleanpunaiset paidat on niin ihania ♥ Mä tykkään ostospostauksista aina tosi paljon, eikä tämäkään ollut poikkeus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mäkin tykkään niistä kovasti! :) Kiva kuulla, että oli mieleinen postaus! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan