Slider

Sisustamista ja kahvilassa herkuttelua

perjantai 12. elokuuta 2016

  On jotenkin tosi ihana tulla tänne kirjottelemaan, kun on tällä hetkellä paljon inspiraatiota bloggaamiseen. Mulla on mielessä todella monta postausta, mitä pitäis tässä syksyn aikana toteuttaa. Oon muutenkin intoa täynnä, koska kotia on kiva sisustaa ja ollaan myyty tarpeettomia huonekaluja ja tavaroita pois. Vielä aion varata kirpputoripöydän ja viedä sinne vähän pienempiä tavaroita myyntiin, joita keräilen kaappien perältä. On jotenkin tosi hyvä fiilis, että pääsee turhasta tavarasta eroon ja se, että se menee jollekin, joka sitä tarvii enemmän. Mutta nyt siihen tämän päivän postaukseen. Laittelin tähän viime aikaisia kuvia erilaisista jutuista ja niiden avulla kerron vähän mitä mun elämääni kuuluu tällä hetkellä.

  Monesta blogista oon lukenut hehkutuksia Essencen edullisista, mutta silti hyvistä meikeistä, niin päätin itsekin kokeilla. Ostin pari luomiväripalettia ja oon kyllä ollut tyytyväinen. Nää makso alle 5€/kpl, mutta mun mielestä ajaa hyvin asiansa arkimeikissä. Ostin nämä omani Minimanista ja ilmeisesti näitä saa muistakin marketeista kuten Tokmannilta tms. Ootteko jo kokeilleet Essencen meikkejä?



  Oon älyttömän tyytyväinen ollut tähän meidän uuteen sänkyyn. Luultavasti teen tästä kokonaan oman postauksensa. Nyt meillä on kerrankin sänky, joka kans on iso ja korkea niin kuin sängyn kuuluukin olla! Ollaan siis Timon kanssa nukuttu tähän asti 120cm leveällä sängyllä ja kyllä välillä meidän poikakin on ollut meidän välissä/vieressä. Kaikki aina ihmettelee, miten ollaan mahduttu, mutta hyvin ollaan. Toki nyt kun maha alkaa taas olemaan jätti-iso ja nukkuminen on haasteellista, niin lisätila ei todellakaan ole pahitteeksi. Ihanaa myös, kun saa kerrankin näyttämään petauksenkin suht hyvältä!



  Myös pojan sänky on saanut uutta ilmettä. Ennen kuin uusi vauva saapuu maailmaan ja hankimme pojalle kokonaan uuden sängyn, niin poistimme tästä Ikean Sundvik -pinnasängystä toisen laidan ja laitoimme turvalaidan tilalle. Poikamme täyttää kohta 1v ja 8kk, niin hän osaa tulla jo itse sängystä pois ja pääsee sinne myös helposti itse. En tiedä vielä miten yöt menee, sillä teimme tämän muutoksen juuri tänään, mutta ainakin päiväunet meni tuossa sängyssä hyvin ja poika oli innoissaan tästä muutoksesta. Syksyllä on tarkoitus ostaa luultavasti kerrossänky ihan tulevaisuuttakin ajatellen, mutta siitä enemmän sitten myöhemmin.



  Nämä pari kuvaa onkin Ilmajoelta Mallan makeat -sisustuskahvilasta, jossa olimme muutama viikko takaperin ystävien kanssa. Itse kävin siellä vasta ensimmäistä kertaa, vaikka mielessä on ollut monta kertaa lähteä käymään. Oli hirveä valinnanvaikeus päättää, mitä herkullista kakkua ottaisi. Päädyin lopulta Valkosuklaa-kinuski juustokakkuun. Oli hyvää! Ei tuo lakritsijuustokakkukaan pahaa ollut. Menen kyllä ehdottomasti toistekin ja itse asiassa tänään piti Timon kanssa siellä lähteä käymään, mutta poika nukahti päikkäreille vähän huonoon aikaan lähtöä ajatellen, niin jätettiin se käynti sitten välistä.


  Tykkään kovasti leipoa erilaisia kakkuja ja löysin tämän Kinuskikissan leivontakirjan kirpputorilta. En ole vielä kokeillut mitään, mutta kirjassa ainakin oli tosi monipuolisesti reseptejä joten eiköhän sieltä testiin mene useampikin. Muutenkin tässä puolen vuoden sisällä on tulossa pojan 2-vuotissynttärit sekä toisen lapsemme nimiäiset, joten juhlia riittää.

Luottomeikit

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

  En ole mikään meikkien suurkuluttaja vaan ajattelen, että vähemmälläkin pärjää. Oishan se hienoa, että olis hirveä läjä meikkejä, mutta tulisko niitä loppujen lopuks käytettyä? Ja rahaahan meikkeihinkin saa menemään kivasti. Päätin tulla esittelemään teille mun luottomeikit eli ne meikit, joilla loihdin päivittäisen arkimeikkini. Vois tosiaan sanoa, että näissä kuvissa esiintyvät meikit ovatkin melkein koko mun meikkivarastoni. Näiden lisäksi mulla on muutama luomiväripaletti ja jotain muita yksittäisiä meikkejä, joita en käytä arkikäytössä. Harvemmin kokeilen mitään uutta meikkiä vaan aina jos esim. puuteri loppuu, niin ostoskoriin päätyy tuo sama hyväksi todettu Lumenen puuteri.


  Meikkipohjaan käytän Maybellinen Coverstick peitepuikkoa peittämään muun muassa ihon pieniä virheitä, näppylöitä ja tummia silmänalusia. Maybellinen Dream matte mousse meikkivoide on ollu mun lemppari meikkivoide jo monta vuotta. Jotenkin en tykännyt yhtään nestemäisistä meikkivoiteista (en tosin ole sellaisia kokeillut, kun viimeksi yläasteella), kun ne usein jätti ihon tahmeaksi ja myönnän tehneeni yläasteella sen virheen, että ostin liian tummaa meikkivoidetta ja vielä käytinkin sitä! Mun ihossa ei hirveästi peitettävää ole joten tästä matte moussesta tulee semmonen luonnollinen lopputulos ilman tahmaisuutta. Puuterina mulla on Lumenen Natural Code -mattapuuteri, josta oon kyllä tykännyt kovasti. Oon vasta tässä vuoden sisällä alkanut käyttää poskipunaa arkimeikissä, sillä mulla on tosi vaalea iho, niin saan sillä kivasti väriä kasvoihin. Poskipunana mulla on ihan perus H&M:n Make me blush Blusher -poskipuna.

  Silmämeikin tekoon käytän yleensä silmän alapuolelle vähän Rimmel Londonin Soft kohl ihan perus mustaa kajalia. Ripsivärien kanssa mulla on ollu huonoa tuuria, koska jos oon löytänyt jonkun kivan ripsivärin, niin hetken päästä sen myynti lopetetaan, niin mun on täytynyt moneen kertaan vaihtaa sitä mun luottoripsaria. Mulla on aika pienet silmät, niin ripsivärin harjan koolla ja muodolla on väliä, sillä jos esimerkiksi harja on liian iso, niin ripsiväriä menee niin paljon yli. Tällä hetkellä ripsivärinä mulla on MaxFactorin Masterpiece -ripsiväri. Omasta mielestäni mulle sopii hyvin ruskean sävyiset luomivärit, niin tästä Rimmel Londonin Glam'Eyes ruskean sävyisestä luomiväripaletista on tullut lemppari sekä arki- että juhlakäytössä.
  Oon vasta lähiaikoina uskaltanut myös meikata kulmia. Oon aikasemmin jotenkin ajatellut, että näytän ihan hirveältä jos laitan niihin jotain väriä, eikä lopputulos ole ollenkaan luonnollinen. Taas oon mennyt meikkaamisessa sieltä, missä aita on matalin ja käytän tätä samaa luomiväripalettia myös kulmien tekemiseen. Mielestäni sillä tulee luonnollisempi lopputulos kuin esimerkiksi kulmakynällä. Ajattelin kyllä, että vois käydä katsomassa kaupassa kulmien meikkaamiseen tarkoitettujen meikkien tarjontaa, löytyiskö sieltä mitään kivaa ja edullista.

Mitkä on teidän luottomeikit? Löytyykö samoja?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan