Slider

Kulissien takana osa 2

perjantai 13. marraskuuta 2015

  Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka bloggaajien postauksia ruoditaan "ei sen kotona voi millään olla aina noin siistiä" tai "tuskin sen aamupalat aina tuolta näyttää". Oikeasti ketä kiinnostaa katsella sisustuskuvia, joissa lapsen lelut on kaadettu olohuoneen lattialle, lehtipinoja on siellä täällä, eilisen iltapala-astiat on tv-tason päällä ja eiliset vaatteetkin on riisuttu olohuoneen lattialle? Ei mua ainakaan, koska näen sitä samaa meidän olohuoneessa. Oman blogini tarkoituksena onkin tuoda esille kauneutta ja inspiraatiota kuvien kautta, ei niinkään tuoda esille sitä, millaista meillä olisi aina. Itse vertaan blogia monesti aikakausilehteen; ei missään kauneus- tai sisustuslehdessäkään ole jostain sottaisesta meikkikasasta tai olohuoneesta kuvia vaan totta kai ne asiat on sommiteltu sitä kuvaa varten, jotta saataisiin mahdollisimman kaunis kuva. Jos lukija kuvittelee oikeasti, että esimerkiksi meillä on aina siistiä, niin sitten se vastuu on lukijalla, ei minulla. Ja toisaalta entä sitten jos bloggaajan kotona onkin aina siistiä huolimatta siitä, että heillä on kolme pientä lasta, kaksi koiraa ja vielä kissa, niin onko se joltain pois? Ei ole. Tässä postauksessa kuitenkin halusin avata vähän sitä, mitä kulisseissa tapahtuu ja miten minun blogipostaukset syntyvät. Edelliseen osaan pääset tästä, jossa kerron siitä, kuinka asupostaukseni syntyvät. Tosin nykyään pyrin siihen, että asukuvani ottaa aina joku toinen, ettei tarvitse itselaukaisimella niitä ottaa. Myös tässä kyseisessä postauksessa kerron enemmän kuvanmuokkauksesta.
  Tykkään ottaa blogiini kauniita kuvia, sillä ainakin mulle itselle tulee hyvä mieli kauniista jutuista. Tykkään selailla blogeista, Instagramista ja Pinterestistä kauniita kuvia ja inspiroidun niistä. Oon yrittänyt itse myös kehittyä enemmän tavaroiden sommittelusta kuviin, jotta kuvasta tulisi mahdollisimman kaunis. Haluan tällä postauksella näyttää teille, mitä näiden kauniiden kuvien taustalla oikeasti on.

IMG_5633   Julkaisin keskiviikkona tämän postauksen luottomeikeistä ja kuvasin sitä varten meikkejäni. Postauksen idea tuli jostain päähäni ja lähdin heti toteuttamaan sitä, kun vielä valoa riittäisi. Tarvitsin tarpeeksi luonnon valoa ja mielellään valkoisen taustan joten meidän olohuoneessa sijaitseva Kallax -hylly sai toimia alustana. Sehän oli ihan pölyinen, koska en ollut pyyhkinyt siitä pölyjä moneen viikkoon. Se piti siis putsata ja siirtää ylimääräiset tavarat viereisen pianon päälle. Ajattelin, että käytän myös valkoista tarjotinta alustana, mutta koska käytän sitä kynttiläalustana, niin tietenkin siihen oli jäänyt punaista talia. Rapsuttelin ne pois ja pyyhin myös tarjottimen pölystä. En saanut siitä kuitenkaan täydellisen puhdasta, niin päätin käyttää sitä vain taustalla alustan sijasta.



  Hain meikit ja asettelin ne hyllyn päälle. Laitoin myös taustarekvisiittaa kuvaa varten (kynttilöitä ja kukkapinnejä ym.). Tässä kohtaa räpsin jo paljon kuvia, mutta jotenkin hahmotin asiat vasta sitten, kun näin valmiin kuvan kameran näytöstä, niin vaihtelin rekvisiittoja ja meikkien asentoa paljonkin ennen kuin olin tyytyväinen. Olin päättänyt, että haluan ottaa kuvat meikeistäni ylhäältä päin ja koska olen niin lyhyt, otin kuvat pianon penkillä seisten. Enkä tietenkään saanut kuvata rauhassa vaan poikamme tietenkin juuri siinä hetkessä halusi syliin tai muuten vaan huomiota joten kuvaussessio keskeytyi välillä. Yhteensä meikkien asettelu ja kuvaaminen kesti noin kolmekymmentä minuuttia ja kuvia räpsin noin neljäkymmentä. Tästä alemmasta kuvasta näkee esimerkiksi sen, mitä jää pois kuvasta, kun kuvaustilanteessa rajaa sitä, mitä haluaa kuvaan ottaa mukaan. Olin juuri kuvannut puuterirasiaa, mutta nuo kaikki muut jutut jäivät täysin kuvan ulkopuolelle kukkia lukuunottamatta.

  Myöhemmin päivällä laitoin muistikortin tietokoneeseen ja aloin muokkaamaan kuvia sekä kirjoittamaan tekstiä. Lisäsin kuvat Flickr:iin ja sieltä blogiin. Tajusin siinä vaiheessa, että haluan lisää kirkkautta kuviin, koska tykkään itse valoisista kuvista. Joten eikun lisää muokkaamaan ja kuvat uudestaan Flickr:iin. Sitten kirjoitin tekstin. Sehän ei käynytkään niin kätevästi tällä kertaa, kun piti tarkistaa esimerkiksi meikkien nimet. Luin vielä tekstin moneen kertaan läpi, enkä tehnyt tätäkään osiota yhteen putkeen. Yhteensä kuvien muokkaukseen ja tekstin kirjoittamiseen meni vähän reilu tunti.

Luottomeikit

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

  En ole mikään meikkien suurkuluttaja vaan ajattelen, että vähemmälläkin pärjää. Oishan se hienoa, että olis hirveä läjä meikkejä, mutta tulisko niitä loppujen lopuks käytettyä? Ja rahaahan meikkeihinkin saa menemään kivasti. Päätin tulla esittelemään teille mun luottomeikit eli ne meikit, joilla loihdin päivittäisen arkimeikkini. Vois tosiaan sanoa, että näissä kuvissa esiintyvät meikit ovatkin melkein koko mun meikkivarastoni. Näiden lisäksi mulla on muutama luomiväripaletti ja jotain muita yksittäisiä meikkejä, joita en käytä arkikäytössä. Harvemmin kokeilen mitään uutta meikkiä vaan aina jos esim. puuteri loppuu, niin ostoskoriin päätyy tuo sama hyväksi todettu Lumenen puuteri.


  Meikkipohjaan käytän Maybellinen Coverstick peitepuikkoa peittämään muun muassa ihon pieniä virheitä, näppylöitä ja tummia silmänalusia. Maybellinen Dream matte mousse meikkivoide on ollu mun lemppari meikkivoide jo monta vuotta. Jotenkin en tykännyt yhtään nestemäisistä meikkivoiteista (en tosin ole sellaisia kokeillut, kun viimeksi yläasteella), kun ne usein jätti ihon tahmeaksi ja myönnän tehneeni yläasteella sen virheen, että ostin liian tummaa meikkivoidetta ja vielä käytinkin sitä! Mun ihossa ei hirveästi peitettävää ole joten tästä matte moussesta tulee semmonen luonnollinen lopputulos ilman tahmaisuutta. Puuterina mulla on Lumenen Natural Code -mattapuuteri, josta oon kyllä tykännyt kovasti. Oon vasta tässä vuoden sisällä alkanut käyttää poskipunaa arkimeikissä, sillä mulla on tosi vaalea iho, niin saan sillä kivasti väriä kasvoihin. Poskipunana mulla on ihan perus H&M:n Make me blush Blusher -poskipuna.

  Silmämeikin tekoon käytän yleensä silmän alapuolelle vähän Rimmel Londonin Soft kohl ihan perus mustaa kajalia. Ripsivärien kanssa mulla on ollu huonoa tuuria, koska jos oon löytänyt jonkun kivan ripsivärin, niin hetken päästä sen myynti lopetetaan, niin mun on täytynyt moneen kertaan vaihtaa sitä mun luottoripsaria. Mulla on aika pienet silmät, niin ripsivärin harjan koolla ja muodolla on väliä, sillä jos esimerkiksi harja on liian iso, niin ripsiväriä menee niin paljon yli. Tällä hetkellä ripsivärinä mulla on MaxFactorin Masterpiece -ripsiväri. Omasta mielestäni mulle sopii hyvin ruskean sävyiset luomivärit, niin tästä Rimmel Londonin Glam'Eyes ruskean sävyisestä luomiväripaletista on tullut lemppari sekä arki- että juhlakäytössä.
  Oon vasta lähiaikoina uskaltanut myös meikata kulmia. Oon aikasemmin jotenkin ajatellut, että näytän ihan hirveältä jos laitan niihin jotain väriä, eikä lopputulos ole ollenkaan luonnollinen. Taas oon mennyt meikkaamisessa sieltä, missä aita on matalin ja käytän tätä samaa luomiväripalettia myös kulmien tekemiseen. Mielestäni sillä tulee luonnollisempi lopputulos kuin esimerkiksi kulmakynällä. Ajattelin kyllä, että vois käydä katsomassa kaupassa kulmien meikkaamiseen tarkoitettujen meikkien tarjontaa, löytyiskö sieltä mitään kivaa ja edullista.

Mitkä on teidän luottomeikit? Löytyykö samoja?

Hello November!

perjantai 6. marraskuuta 2015

  Hei! Pääsin mäkin vihdoin kirjottelemaan tänne blogin puolelle marraskuun ensimmäisen postauksen. Mulla on ollu ihan mieletön viikko ja se oikeastaan alko jo viime viikonloppuna. Olin nimittäin meidän seurakunnan nuortentapahtumassa eli Ilta conferencessa, joka oli ihan huippu. Oon ymmärtänyt tässä marraskuun aikana monia juttuja, jotka on taas auttanu mua elämässä eteenpäin. Oikeesti tällä hetkellä oon kyllä niin onnellinen ja kiitollinen kaikesta. Tein myös jotain konkreettista meidän pojan 1-vuotissynttäreiden järjestämiseen ja ostin ilmapalloja, jei! Jostakin se on alotettava. Ehkä jo vähän odottelen lunta maahan ja pitäis jouluvalojakin alkaa laitella ikkunoihin. Marraskuu onkin siitä kiva kuukausi, että on mun synttärit ja mun ja Timon vuosipäivä. Ei kyllä ole mitään hajua juhlistetaanko me niitä jotenkin.


Tekonahkalegginssit - Veljekset Keskinen/Only (uusi) | Neule - Defshop/Vero moda (saatu blogin kautta) | Kengät - Kirpputori/City market | Laukku - Kirpputori/New Yorker

  Sain myös vihdoin tänne blogin puolelle asukuvat, joissa pääsen esittelemään mun pari uutta vaatetta. Nuo tekonahkalegginssit on kyllä ihan älyttömän kivat jalassa. Oon tottunut pitämään vaan trikoolegginsseja ja ajattelin, että nää olis jotenkin nihkeät, mutta ei todellakaan ole! Tykkään myös älyttömästi tästä Defshopilta saadusta neuleesta. Niin ihanan lämmin ja ihanan värinen.
  Syksyssä ja talvessa mä en inhoa mitään niin paljon kuin sitä typerää pimeyttä, koska kuvien ottaminen blogiin kärsii niin pahasti. En tiedä edes mitä mun asukuville käy talvella, kun mun kuvaaja on töissä koko sen ajan, kun pitäisi niitä kuvia ottaa. Viikonloput on ainoat, kun pitäis jaksaa ottaa kuvia. Nämäkin asukuvat otettiin pienessä tihkusateessa ja älyttömän synkässä ilmassa, mutta mielestäni ne onnistui silti ihan kivasti. Et ehkä tästäkin talvesta taas selvitään.

Mitä mieltä asusta? Iskeekö teihin? :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan