Slider

Parhaat kirppislöydöt vol.13

lauantai 18. toukokuuta 2019

  Hei! On taas aika päivittää parhaimpia kirppislöytöjä tänne blogin puolelle. Edelleen ostan suurimman osan jutuista kirppiksiltä ja käyn kiertelemässä eri kirppiksiä viikottain. Voisin jossain postauksessa kertoakin mun lemppari kirpputorit täältä Seinäjoen seudulta.
  Näiden tässä postauksessa olevien juttujen lisäksi olen ostanut hyvin paljon erityisesti vaatteita ja kenkiäkin lapsille, mutta tällä kertaa en halunnut niitä erityisemmin nostaa esille vaan tähän postaukseen päätyi ne ihan parhaimmat löydöt.
  Mä oon halunnu saada itselleni jo monta vuotta Niken Air max tennarit, mutta ne on ollu vähän turhan kalliita. Niiden ovh liikkuu n.80-150€ paikkeilla vähän mallista riippuen. Viime Black Friday päivänä bongasin kyseiset kengät alennuksesta muistaakseni 45 eurolla, mutta niistä oli vain yhtä kokoa jäljellä yksi kappale ja tietysti ne oli pikkasen liian pienet. Tilasin ne kuitenkin kotiin asti ja kävelin kotona toivoen, että ne ei kinnais. Mutta ei palautukseen ne meni.
  Siksi olin niin iloinen, kun löysin itselleni kirpputorilta Niken Air max tennarit viidellä eurolla!! Kengät oli ehjät, ainoastaan vähän likaiset ja ne haisi tupakalta. Mutta putsauksella sain ne puhtaaksi ja ne on melkein kuin uudet.
  Eri kirppikseltä löysin sitten meidän tytölle myös Niken Air max tennarit, mutta vähän eri malliset. Näissä oli myös kiva pieni lisä, sillä nämä on samalla myös vilkkukengät. Kengät ovat vielä muutaman numeron liian isot, mutta ne tulee käyttöön sitten aikanaan. 5 euroa oli näilläkin hintaa. 
  Oi vitsit, tää oli kyllä aivan ihana löytö! Valokuvakehyksessä oli vielä pahvisuojat kulmissa eli se oli uusi. Kuva ei oikein anna sille oikeutta, mutta se on todella ison ja massiivisen oloinen, kun siinä on nuo isot kehykset ympärillä. Ihanaa, että saa paljon kuvia samaan aikaan esille, sillä tykkään pitää valokuvia esillä. Tästä kehyksestä maksoin 9,50€.
A:lle löysin Kappahl:in bombertakin kuudella eurolla. Resoreissa oli vähän nukkaa, joka oli pieni miinus, mutta halusin kuitenkin meidän pojalle vähän siistimmän takin.

  Instagramiin laitoinkin jo kuvan ja tekstin tästä, kun löysin E:lle laulavan Elsa-nuken vain kymmenellä eurolla. Tämä nukke maksaa uutena n.65€, jota en ikinä kyseisestä nukesta maksaisi. Joten olin iloinen tästä löydöstä.
  Ylempänä olevassa kuvassa on E:lle synttärilahjaksi ostettu Sylvanian Families talo ja sen vieressä Sylvanian Families perheauto, joka on kirppislöytö. Uutena auto maksaa n.40€ ja maksoin siitä kymmenen euroa.
  Hiukan myös harmitti tuon talon vuoksi, sillä E:n synttäreiden jälkeen löysin saman talon kirppikseltä vain 6,90 euron hintaan ja itse olin maksanut talosta monta kymppiä. Mut tosi usein mulle käy niin, että just sitä, mitä mä sillä hetkellä etsin, ei löydy kirppiksiltä millään, mut heti ku ostan sen uutena, niin johan niitä alkaa kirppiksillä näkyä.

Mitä mieltä ootte löydöistä?

Raivausriennot - Näin poistin kodistamme 500 tavaraa

lauantai 11. toukokuuta 2019

  Ammattijärjestäjä Laura Holmström järjesti alkuvuodesta Facebookissa tapahtuman "Tammikuun raivausriennot", jossa tarkoitus oli poistaa tammikuun ensimmäisenä päivänä 31 tavaraa, toisena päivänä 30 tavaraa jne - eli minimalismi -peliä käänteisenä. Saman pelin voi tehdä niin, että poistaa ensimmäisenä päivänä yhden tavaran, toisena kaksi tavaraa jne. Tarkalleen poistettuja tavaroita tulee 496, mutta lopuilla päivillä itse löysin ainakin vähän extratavaroita joten taisin yhteensä poistaa reilu 500 tavaraa.
  Ensimmäiset mietteet tästä haasteesta oli se, että löytyykö meiltä noin paljon tavaraa, sillä olen konmarittanut kotimme ja juuri joulukuussa olin karsinut ylimääräisiä tavaroita. Toisena ymmärsin sen, etten pysty tekemään tätä haastetta kuukauden aikana, koska kolmen pienen lapsen äitinä mulla ei vaan riitä aika tavaroiden läpikäymiseen. Ehkä se oli hyvä, sillä sain siitä lisätavaroita esimerkiksi vauvan pieneksijääneistä vaatteista.
  Otin näistä poistoista kännykällä kuvan ja nämä eivät ole mitenkään kauniisti aseteltu vaan enemmänkin tällaisia dokumentaarisia kuvia. En aluksi ajatellut tekeväni tästä erikseen postausta, mutta ajattelin, että jos tämä postaus jotain inspiroi tavaran poistamiseen, niin se olisi kyllä kiva!
  Muistutuksena vielä, että kaikki nämä poistettavat tavarat poistin meidän kotoa asianmukaisesti. Osan myin kirpputorilla, osan lahjotin eteenpäin esimerkiksi Facebookin roskalavaryhmässä ja vain pieni osa näistä meni puhtaasti roskiin tai jäteasemalle. Voin kertoa, että näiden poistaminen kotoa oli ehkä se vaikein asia. Siinä yks syy olla hamstraamatta tavaroita.
   Mutta aloitetaan!

31. Ensimmäisenä päätin lähteä meidän tv-tasossa olevan elektroniikkalaatikon kimppuun. Sieltä löytyikin ylimääräisiä juttuja, joita ei enää tarvittu. Esimerkiksi mun vanha mp3-soitin, kuulokkeet, cd-levyjä, rikkinäisiä puhelimia ja erilaisia johtoja.
30. Vielä jatkui muutamilla erilaisilla johdoilla ja sitten aloitin lasten pieneksi jääneillä vaatteilla. Poistoon lähti myös mun vanhat ala-asteen todistukset ja esimerkiksi vuoden 2018 seinäkalenteri.
29. Meidän vauvan ollessa tammikuussa kolmen kuukauden ikäinen, totesin leikkimaton turhakkeeksi joten se sai lähteä viemästä tilaa. Keittiöstä lähti esimerkiksi lautasia ja pakasterasioita (eihän meillä edes mahdu pakkaseen mitään joten en käytä niitä).  Pois lähti myös Pleikkari 3 uuden konsolin tieltä.

28. Kävin meidän askartelulaatikon kimppuun ja sieltä löytyikin esimerkiksi serpentiiniä, kakkukynttilöitä, klemmareita, nastoja, jonkun häistä jäänyt saippuakuplajuttu, jonka olin säästänyt. Poistoon meni myös rikkinäinen lakana ja rikkinäiset housut.
27. Lisää lastenvaatteita. Sen lisäksi poistin vanhaksi menneitä lääkkeitä, pari vanhaa Raamattua (meillä on niitä aivan liikaa) sekä Ikean laseja uusien tieltä.
26. Sitten kippasin kaikki mun omat vaatteet sängylle yhteen kasaan ja aloin käymään läpi rikkinäiset, liian pienet ja käyttämättömät vaatteet. Sain omia vaatteita poistettua n.14 kpl. Sen lisäksi lisää lastenvaatteita.




25. Kävin läpi eri kaappeja ja löysin käyttämättömät pöytätabletit. Noi oli hienot, mutta lapsiperheessä en kokenut niitä käytännölliseksi. Olisin voinut jättää myös toisen lapsen kohdalla äitiyspakkauksen tilaamatta, sillä meillä oli sitten kaksin kappalein esimerkiksi kynsisakset, hiusharja, kylpylämpömittari jne. Multa hajosi myös sähköhammasharja joten sekin säi lähteä.
24.  Meidän neiti kasvoi alkuvuodesta ja sen seurauksena häneltä jäi jonkin verran vaatteita pieneksi. Poistin myös muutaman harson ja tuikkukynttilöitä paketillisen. En edes polta kynttilöitä. Sain 24 tavaraa poistettua.
23. Lisää harsoja, pari tuttia, koska meidän lapsesta ei tullutkaan tuttivauvaa, lisää vaatteita, muutama vanha kortti, alennuskuponkeja ja sähköhammasharjan juttuja.

22. Poistin esimerkiksi pari tollasta tisseihin liimattavia "kuppeja", joita voi käyttää mekkojen alla ilman että tarvii rintaliivejä laittaa. Poistoon meni myös esimerkiksi liivinsuojuksia ja leikkelehaarukoita.
21&20. Me vaihdoimme alkuvuodesta myös lattian joten poistoon meni jotain reilu 30 neliötä vanhaa laminaattia. Käytin siihen kahden päivän poistot. Kuvassahan ei muuten ole edes kaikkia laminaatteja vielä.
19. Ja lisää vaatteita, rikkimennyt kuvausjalka ja Tupperware kulho palautui takaisin äidille. Myönnän et kuvassa olevat pari lelukippoa ei lähtenytkään meiltä vaan ne sai uuden paikkansa hiekkalaatikolta.

18. Sitten kävin läpi mun meikit ja korut, joista sainkin sen 18 tavaraa. Mukana oli myös vanhoja päiväkirjan avaimia, haha.
17. Poistettiin lasten kanssa muutama kirja, joita ei lueta tai ne oli rikki. Ylioppilaslakin lahjoitin Hope ry:n kautta toivottavasti sellaiseen perheeseen, joilla ei välttämättä olisi lakkiin varaa. Löysin myös yhden rikkinäisen puhelimen. Ja vaatteita... Vauva kasvaa vauhdilla.
16. Raskauden jälkeen mulla muuttu kengän koko 36 koosta 37 kokoon joten kenkiä sai lähteä. Poistoon meni myös esimerkiksi pari lyhtyä, saunatuoksuja, joita en sitten käyttänytkään loppuun ja kakun koristeluun käytettäviä juttuja, jotka ei ollutkaan niin käytännöllisiä.

15. Mukeja, tarjoiluastioita, rikkinäinen viltti, posliininukke, lelulaatikko, kengät ja lisää vaatteita. Siinä 15 tavaraa.
14. Ja lisää vaatteita, kaulahuivi, laukku, jotain usb-johtoja, pari vauvan purulelua, jotka oli jo rikkinäisiä.
13. Laitoin eteenpäin valkoisen kalkkimaalin, lakan ja vahan vaatteiden lisäksi, joille ei enää ole käyttöä. Edelleen oon sitä mieltä et lapsien mukana tulee todella paljon tavaraa ja tämä haaste sen osoittaa.

12. Mua niin nauratti tää, kun en löytänyt 12 tavaran kuvaa mistään! Mutta eipä se menoa haittaa, haha. En vaan halunnut jättää tätä postausta sen takia tekemättä.
11. Meidän vauvan pieneksi jääneitä vaatteita.
10. Lasten vaatteita, kenkiä ja kolme lasten henkaria.

9&8. Vaatteiden ja sukkien lisäksi poistoon lähti esimerkiksi lahjakasseja ja vauvan peitto, jota oon käyttänyt lattialla alustana.
7,6,5,4,3,2&1. + vähän ylimääräistä. Kuten huomaa, niin mulla ei todellakaan riittänyt mielenkiinto poistaa vaan yhtä tavaraa per päivä loppuvaiheessa, niin poistin kaikki könttänä. Poistoon lähti vaatteiden lisäksi esimerkiksi 10kpl pikkupyyhettä, jotka on ollu vauvan pyllypyyhkeinä, iso kasa cd-levyjä ja dvd:itä sekä huonoksi menneitä lautasia ja veitsiä.

  Voisin tehdä jossain vaiheessa postauksen mun suhteesta materiaan nykypäivänä, mutta tämän haasteen jälkeen totean edelleen, että karsiminen jatkuu. Lapsiperheessä sitä tavaraa tulee ovista ja ikkunoista ja vaatteita jää pieneksi joten tää ei lopu ikinä. Oikeastaan paljon voi vaikuttaa sillä, mitä tuo ovesta sisälle itse.


Tykkäsittekö tästä postauksesta? Ootko itse konmarittanut tai muuten vaan karsinut tavaroita?

Kevään käytetyin asu

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

  Heippa pitkästä aikaa! Nämä taitaakin olla tämän vuoden ekat asukuvat. Valehtelematta tämä asu on ollut mun päällä melkein aina, kun olen jossain käynyt. Kaikki tässä asussa on kirppikseltä hankittu tekonahkalengginssejä, pantaa ja korviksia lukuunottamatta.
  Pannat on uusin trendi, jota päätin itsekin kokeilla. Onhan mulla pantoja ollut ennenkin - viimeksi 15-vuotiaana vuonna 2006. Ne pannat oli muovisia ja meni poikki jossain vaiheessa. Tähän pantaan ihastuin Glitterissä värin ja myös sen tyttömäisyyden vuoksi. Mä en hirveästi osaa omaa tyyliäni kuvailla, mutta tyttömäisistä jutuista mä tykkään monessa asussa kuten korkkareista ja toi pantakin oli niin mun tyylinen rusetin takia.
Mekko - Kirpputori/Vila | Takki - Kirpputori/Kappahl | Panta - Glitter (uusi) | Legginssit - Cubus | Kengät - Kirpputori
  Tänään ollaan tehty vähän pihahommia: haravoitu ja terassia vähän korjailtu. Aamupäivästä laitoin myös tavaraa Facebookin roskalavaryhmään.
  Mähän osallistuin tammikuussa Ammattijärjestäjä Laura Holmströmin järjestämään Raivausriennot -tapahtumaan, jossa tarkoituksena oli raivata tavaraa pois minimalistipelin tapaan, mutta käänteisenä. Eli ekana päivänä piti poistaa kotoa 31 tavaraa, toisena päivänä 30 tavaraa jne. Yhteensä tavaraa lähti vähän alle 500 kpl.
  Tästä on tulossa erikseen oma postaus joten en tässä sen enempää siihen mene. Nämä tavarat, jotka annoin pois Roskalavaryhmän kautta oli pääsääntöisesti näitä tavaroita, jotka on vaan odottanut sitä, että jaksais ne kuvata ja laittaa sinne ryhmään.


  Myönnän, että oon aika aikaansaava- ja suorittajatyyppi ja näistä mun teksteistä sen varmasti huomaa. Mulla on aina monta rautaa tulessa ja nautin siitä, että saan jotain aikaiseksi. Mulla on paljon työstämistä sen asian kanssa, että osaisin vaan maata sohvalla ja olla tekemättä mitään. Kyllä mä välillä osaan niinkin tehdä, mutta enemmänkin voisin rentoutua.

Mitä mieltä ootte asusta? Iskeekö teihin tää pantavillitys?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan