Slider

Päivä ennen jouluaattoa

lauantai 23. joulukuuta 2017


  
  Hei! Halusin tulla tänne kirjottelemaan vähän aatonaaton tunnelmia. Ollaan tänään jo syöty jouluruokia ja käytiin kiertelemässä vielä kauppoja. Huomenna vietetään joulua aluksi oman perheen kesken. Heräillään ja avataan lahjat aamupalan jälkeen. Iltapäivällä lähdetään mun vanhempien luokse. Tänä vuonna ostettiin vähän pienempi joulukuusi ja tuo on kyllä ihan sopiva. Ostin myös uusia joulupalloja alennusmyynneistä ja muita joulukoristeita. Joulutähti jäi vielä hankkimatta, kun en löytänyt mieluista. Aito joulukuusen tuoksu tuo ihanan joulufiiliksen meidän kotiin. Joulusiivoukset on tehty, vaikken niistä erityisemmin stressaakaan. Joulu on kuitenkin rentoutumisen aikaa, eikä esimerkiksi lapsilta saa lisäpisteitä siitä onko kaikki kaapit siivottu vai ei. En halua olla sellainen äiti, jolla on pinna kireällä, kun ei ole siistiä tai jouluruoat tehty viimeisen päälle itse. Joulu merkitsee itselle rauhoittumista joulun sanoman äärelle, rakkaiden läsnäoloa, omien lasten iloa ja jännitystä. Niistä syntyy parhaat joulumuistot.






"Mary, did you know that your Baby Boy would one day walk on water?
Mary, did you know that your Baby Boy would save our sons and daughters?
Did you know that your Baby Boy has come to make you new?
This Child that you delivered will soon deliver you."

Ihanaa joulua kaikille!♥

4 kommenttia:

  1. Hyvää ja rauhallista joulua teille! ❤

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuusi teillä ♥ Meidän aatto meni aika rauhallisissa merkeissä. Aamulla katsottiin pikkusiskon kanssa Joulupukin kuumalinjaa, sitten mentiin saunaan ja päivällä kävästiin isoäitin luona vanhainkodissa :) Ihanaa joulua myös teille! ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos!❤ Mäkin tykkäsin tosta kuusesta paljon, koska meillä on aiemmin ollu tosi isoja kuusia, niin tuo pieni oli kiva!:) Kuulostaa mukavalta aatolta! :) Mäkin vähän vilkaisin joulupukin kuumalinjaa, mutta aamupäivä meni lahjojen jakamisessa ja tavaroiden pakkaamisessa reissua varten, ettei hirveästi ehtiny.:D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan