Slider

Lukeeko blogeja enää kukaan?

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

  Bloggerin avaaminen on ollut vaikeaa viime aikoina ja mua harmittaa, ettei mulla ole ollut aikaa mun rakkaalle harrastukselle - eli bloggaamiselle. Kun ei halua väkisin tulla postaamaan mitään, muttei haluais olla kauaa postaamatta jos siellä ruudun takana on ihmisiä, jotka postauksia odottaa. Välillä myös mietin, että lukeeko näitä mun juttuja edes kukaan?
  Muutenkin olen lähiaikoina miettinyt sitä, että bloggaaminen on muuttunut niin paljon niissä kahdeksassa vuodessa, kun oman ensimmäisen lifestyleblogin loin vuonna 2011. Ajatuksissa on ollut myös kysymys, että lukeeko blogeja enää kukaan? Katsooko suurin osa vain videoita Youtubesta tai kuuntelee Podcasteja?
  Ennen blogin pitäminen oli mulle se ykkösjuttu ja kun liityin Instagramiin, niin se oli vaan sometili siinä rinnalla jos joku nyt halus mua seurata. Nykyään Instagramiin lisään paljon enemmän sisältöä kuin tänne blogiin, koska sitä on helpompi päivittää eikä se vie paljoa aikaa. Joten siellä mua voi seurata nimellä @jennislullaby  Meillä on tietokone olohuoneessa, eikä mulla ole omaa läppäriä, jolla blogijuttuja tekisin. Illalla lasten mentyä nukkumaan en todellakaan jaksa tehdä yhtään mitään, mihin tarvin aivoja joten bloggaamiseen on aikaa oikeastaan vain viikonloppuisin. Arkena jos avaan koneen, niin lapset on heti tässä ympärillä pyörimässä, enkä muutenkaan haluaisi keskittyä bloggaamiseen silloin kun olen lasten kanssa. Haluan kuitenkin ottaa kuvia ja kirjoittaa tänne blogiin joten kai täytyy tällä hetkellä olla armollinen itselleen ja bloggailla epäsäännöllisemmin.

Huppari - Adidas/Boozt.com | Kengät - SoWhat/Vamsko

En varmaan sen enempää omia kuulumisiani tähän kirjoita, sillä teen sen varmaan erilliseen postaukseen esimerkiksi kännykkäkuvien kera. Joten palataan!♥

Näin valehtelen somessa -haaste

sunnuntai 19. elokuuta 2018

  Blogeissa on kiertänyt haaste, jossa vastaillaan blogiin ja someen liittyviin kysymyksiin. Sosiaalinen media on siinä mielessä mielenkiintoinen, että jotkut ajattelevat ihmisten valehtelevan jos he eivät jaa kaikkia ikäviä hetkiään sinne. On mullakin ollut nuorena vaiheita, että sitä tuli jaettua ihan kaikki jonnekin Irc-galleriaan tai Facebookiin ja kieltämättä ne jutut hävettää. Nykyään ajattelen, ettei nettiin kuulukaan jakaa kaikkea elämästään ja jaankin vain pienen osan elämästäni somen puolelle. Oon itse ihmisenä tosi avoin, mutta on tiettyjä asioita, joita en nettiin halua jakaa ja nämä asiat jaan sitten lähimmille ihmisille. Näistä jo esimerkkinä meidän lasten nimet ja tunnistettavat kasvokuvat, jotka edelleen aiheuttavat ihmetystä joillekin, ettemme mieheni kanssa niitä halua jakaa.
  Olen myös rajannut somen käyttöäni niin, että Facebook on kaikista henkilökohtaisin, jossa kavereina mulla ei enää ole puolituntemattomia ihmisiä, joille en ole koskaan puhunut. Blogi ja Instagram -tilini taas ovat julkisia, vapaasti seurattavia. Tämä on myös ollut hyvä rajaus. Oma elämäni ei ole mitenkään hohdokasta. Elän tavallista perheenäidin elämää, joka vaan on sattunut rakastumaan bloggaamiseen ja kauniiden asioiden kuvaamiseen. Mutta nyt itse haasteeseen, jossa itse perustelen joitain valintoja someen liittyen ja kerron miten "valehtelen" teille blogin tai somen puolella.
Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.
Kyllä ja ei. En mene pelkästään sellaisiin ravintoloihin tai tapahtumiin, joista tiedän saavani hyviä kuvia vaan menen paljon myös muista syistä. Mutta kuvia otan sellaisista paikoista someen, jotka ovat kaunista kuvattavaa ja sopivat blogini/Instagram kuvieni tyyliin. Tykkään esimerkiksi valoisista kuvista joten hämärässä ravintolassa otetut kuvat harvoin päätyvät esimerkiksi Instagramiin, vaikka ruoka ja paikka olisikin muuten hyvä. (Instastoryyn ehkä)

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.
Kyllä ja en. Blogissa ja somessa olevat kuvat ovat siinä mielessä aitoja, että sisustan ja pukeudun oikeasti näin. Tosin sommitteluun ja esimerkiksi kattaukseen panostan enemmän, jos kuvat ovat menossa blogiin. Ja totta kai otan sisustuskuvat ensin siivottuani. Eihän meillä todellakaan aina näytä siltä, mitä ottamissani kuvissa. Joskus olen saattanut myös siirtää jotain sisustustavaroita, jotta ne kuvassa näyttäisi paremmalta, mutta käytännössä en voisi niitä pitää kyseisessä paikassa esimerkiksi lapsien vuoksi.

En ota itsestäni kuvia enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.
Kyllä ja ei. Pääsääntöisesti olen ilman meikkiä jos olen vaan kotona joten en aina sillä lailla mieti esimerkiksi Insta stories -videoita. Mutta esimerkiksi blogikuvissa/instakuvissa minulla on aina meikkiä. Koen sen liittyvän ehostukseen. Tosin meikittömät kuvat ei ole mikään ongelma.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.
Kyllä. En tosin koe, että blogillani olisi mitään tiettyä brändiä, mutta totta kai mä mietin sitä, että kirjoitan vain sellaisista asioista, jotka sopii omaan blogiini. Blogini kuvastaa minua ja omia arvojani joten en esimerkiksi mainostaisi tai kirjoittaisi täällä mitään sellaista, mikä ei näihin arvoihin sopisi.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.
Ei. Muokkaan kuvissa ainoastaan terävyyttä, valoisuutta, kontrastia yms. En koskaan itseäni. Toki kiinnitän huomiota kuvakulmiin ja asentoihin, jotta minä ja kuvat ylipäätään näyttäisi hyvältä, mutta en muokkaa finnejä, mustelmia tai arpia pois tms. Esimerkiksi juuri näissä kuvissa mulla on jalassa hirveä arpi, joka ei ihme kyllä hirveästi näissä näy. Oon myös mestari saamaan järjettömiä mustelmia joten luonnollisesti nekin näkyvät kuvissa.


Silottelen elämääni somessa.
Kyllä ja ei. En yritä tehdä elämästäni mitenkään hohdokkaampaa tai jotain mitä se ei ole, mutta niin kuin melkein jokainen, jätän somesta paljon asioita pois. En jaa elämästäni niitä hetkiä, kun koen olevani huono äiti ja itken kotona, kun mies on ylitöissä ja mulla hajoaa pää lasten kanssa. Uskokaa tai älkää jokaisella on näitä huonompiakin hetkiä, vaikkei niitä someen toisi. Haluan pitää blogini ja somekanavani positiivisena ja inspiraatiota tuovana, jonne jaan niitä positiivisempia hetkiä eli siis vain hyvin pienen osan elämästäni. Joskus saatan tehdä postauksen jostain henkilökohtaisemmasta ja kipeämmästä aiheesta, mutta pääsääntöisesti jaan vain positiivisia juttuja.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.
En. Mulla ei ole yhteistöitä hirveästi ollut, mutta en kadu niistä yhtään. Ehkä blogin alkuaikoina joitain olisin voinut harkita vähän enemmän ja miettiä, että sopiiko tämä mun blogiini, mutta nykyään oon siinäkin tosi tarkka.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.
En. Huomaan kyllä ajattelevani, että "tämä ois kyllä niin instamatskua", mutta ei mulla Instagram ole mielessäni kuitenkaan koko aikaa ja muutenkin aika harvakseltaan mä sinne kuvia lisäilen. Voisin varmaan vähän aktiivisempikin olla. Insta storyyn lisäilen välillä vähän enemmän juttuja.

Bloggaajien elämä on glamourista.
Ei. En usko kenenkään elämän olevan täydellistä. Monesti blogeista saa ehkä sellaisen kuvan, että bloggaajan elämä on vain hienoja ravintoloita ja juhlia yms, koska sinne jaetaan vaan näitä ylellisiä hetkiä tai kuvia. Kyllä sitä itse on monet kerrat miettinyt, että kiinnostaako ketään oikeasti tällaisen tavallisen tallaajan blogi, kun ei mun elämä ainakaan ole mitään hohdokasta. Hah.
Mekko - Kirpputori/Gina tricot | Kengät - Citymarket | Aurinkolasit - Glitter

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja ja googlaan nimeäni tasaisin väliajoin.

En seuraa, eikä musta siellä mitään kirjoitettaisikaan, koska mulla on suhteellisen pieni blogi. Nimeäni googlailen joskus, mutta haluan pitää yksityisyydestäni kiinni, enkä ole yhdistänyt blogiin koko nimeäni - ja parempi näin.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.
En. Ei tosin ole kauaa, kun mietin sitä, pitäisikö alkaa kirpputoreilta keräämään jotain kuvausrekvisiittaa kuten tekokukkia sommittelua varten, jotta saisin kuvista mielenkiintoisempia. En kuitenkaan ole vielä saanut aikaiseksi sellaista tehdä. Ikinä en ostaisi vaatteita pelkästään kuvattavaksi!

Bloggaaminen ei ole oikea työ.
Ei, en ole samaa mieltä. Se on oikeaa työtä, johon saa kulumaan ihan helposti saman työmäärän kuin mihin tahansa muuhunkin työhön. Sydämeni sykkii kuitenkin sosionomin ammatille, johon olen kouluttautunut, etten itse halua bloggaamisesta itselleni työtä. Mutta ei sekään niin helppoa ole saada itsensä siihen pisteeseen, että voisi tienata blogilla elannon.

Mitä te ajattelette näistä väittämistä? Onko samoja vai eri ajatuksia?

#Vainbloggaajajutut

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

  Hei ja hyvää sunnuntaita! Tulin tänne jakamaan asioita, joita vain bloggaajat tietävät (ehkä nämä on enemmän suunnattu lifestylebloggaajille) ja samalla näätte helmikuun asun, joita käytiin kuvailemassa tuossa yks viikonloppu. Tämä asu sai inspiraatiota yhdestä mun vanhasta asusta. Oon huomannut sen, että tykkään yhdistää jotain rentoa, mutta myös jotain naisellista. Kokeilin muitakin kenkiä tähän asuun, mutta mun mielestä korkkarit oli tähän parhaat ja toi tähän asuun sitä jotain. Mulla muuten harvoin näkee silmälaseja, mutta pidin taukoa piilolinsseistä ja ajattelin, että no kerrankos tällainenkin asu, joissa silmälasit näkyy. Mutta nyt #Vainbloggaajajutut ja arvon bloggaajakolleegat - pystyttekö samaistumaan näihin? Ja kertokaa ihmeessä kommentteihin, jos teillä on jotain muita vastaavia listan jatkoksi!
1. Kun kukaan ei saa koskea ruokaan ennen kuin kuvat on otettu. Tätä tapahtuu niin kahviloissa, ruokapaikoissa kuin kotonakin. Timo ainakin on oppinut jo varmistamaan kotona, että olenhan ottanut jo kuvat jostain leipomuksista ennen kuin hän niitä syö.

2. Kun luonnonvalo ei vaan riitä ja se hankaloittaa bloggaamista. Erityisesti marras-tammikuun välinen aika on bloggaajille haastavaa siksi, että aurinko laskee aikaisin ja kukaan ei tietenkään ole ottamassa esimerkiksi asukuvia päivällä. Itse kuvaan kaikki kuvat vain luonnonvalossa joten myös sisällä otettujen kuvien ottaminen on vaikeaa, vaikka kaikki ikkunat olis auki.

3. Kun on paljon pakkasta ja asukuvia pitäisi ottaa. Talvi on siitä inhottavaa aikaa, että kuvia ei aina ole kiva ottaa - ei kuvattavan mielestä, mutta ei kyllä kuvaajankaan. Talvitakki päällä kuvattavana oleminen on jees, mutta kun yleensä haluan ottaa kuvat myös siitä takin alla olevasta paidasta. Tämänkin postauksen kuvat on otettu -12 asteen pakkasessa.

4. Kun pitäisi mennä ottamaan kuvia ja yhtäkkiä et löydä kameraa tai objektiivia mistään. Tai sitten se klassinen, että oot jo kuvauspaikalla ja tajuat, ettei kamerassa olekaan muistikorttia tai akku on loppu...


5. Kun asukuvia ottaessa on ylimääräistä yleisöä. Jotenkin mua ainakin niin vaivaannuuttaa jos jotkut tuijottaa, kun musta otetaan kuvia. Kerran otettiin kauppareissulla kuvat jalkakäytävällä ja siitä meni ohi joku vanhempi mies, joka sitten oli myös kaupassa ja sanoi mulle "hei te otitte äsken kuvia tuossa ulkona". ööö, joo, mä pidän sellasta blogia.

6.  Kun kuvaukset keskeytyy: "No nyt tulee auto..." "No nyt ne kävelijät tulee tänne". Nätisti vaan sitten odottelemaan tien sivuun ja sitten kuvaukset jatkuu.

7. Kun valitset kahviloissa tai ruokapaikoissa istumapaikan yleensä ikkunan vierestä tai sen mukaan, että siitä saisi mahdollisimman hyvät kuvat. No miksei?

8. Kun sääolosuhteet ei vaan ole sun puolella. Säätiedotuksen mukaan piti olla ihan nätti sää, mutta sitten aurinko paistaa silmiin, tulee ihan sika lujaa, sataa tyyliin räntää taivaalta ja pitäis just ottaa asukuvat.

9. Kun vaatteita ei voi käyttää ennen kuin ne on kuvattu. En tiedä tekeekö joku muu näin, mutta jos ostan vaikka uudet kengät, niin ne pitää laittaa heti seuraavaan asuun, jotta saan ne kuvattua ensinnäkin puhtaana, mutta muutenkin heti. Pelkään, että vaatteet on ihan rutussa eikä näytä hyviltä jos oon niitä jo käyttänyt ja pessyt yms.

10. Kun joku katsoo sua hiukan pidempään kaupungilla, ja ajattelet, et onkohan tuo lukenu mun blogia. Vaikkei mun blogi mikään hirmusuosittu olekaan, niin joskus on ollut tilanteita, että huomaan jonkun katsovan mua vähän pidempään ja kieltämättä tulee joskus mieleen et lukeekohan kyseinen henkilö mun blogia. On sitä muutamia kertoja joku tullutkin juttelemaan ja kertonut lukevansa mun blogia ja ne hetket on oikein kivoja.

11. Kun näät kavereita ja sukulaisia ja ne aloittaa "luin muuten sun blogista, että..."

12. Kun sulla on koko ajan blogi mielessä ainakin sillä tasolla, että "hei, tästä vois kirjoittaa postauksen" tai "tästä sais hyvän kuvan blogiin"


13. Kun oot innoissas uudesta lukijasta tai yhteistyöstä.

14. Kun aloitat poikaystävälles/miehelles/kaverilles lauseen "viitsisitkö ottaa musta pari kuvaa, pliis?!" Meillä Timo kuvaa mua kyllä ihan mielellään ja se on jo tottunut siihen, että viikonloppuisin käydään ottamassa kuvia. Näin lapsiperheessä se ei aina ole helppoa, mut silloin on mentävä kuvaamaan, kun hyvä sauma siihen tulee. Ja esimerkiksi tätä asua kuvatessa käytiin ensin ottamassa kuvat toisessa paikkaa, mutta autossa katoin kuvia ja totesin, etten ollut niihin tyytyväinen, niin käytiin vielä toisessa paikkaa kuvaamassa. Vaikka -12 asteen pakkasessa se ei varmasti ollut mieluista, mutta oon kiitollinen siitä, että Timo teki sen silti. Nämä kuvat oli oikein onnistuneita.

15. Kun ihmiset ei ymmärrä bloggaamista ja arvosta sitä, vaan ne kuvittelee et bloggaajille sataa ilmaista tavaraa ja sit ne ottaa vaan pari kuvaa, kirjoittaa tekstin ja se on siinä. Bloggaaminen vaatii nimittäin hyvin paljon työtunteja.

16. Kun Html -koodit ovat tulleet liiankin tutuksi ja silti et vaan osaa. Onneksi blogin ulkoasun ostaminen ulkopuoliselta on helpottanut vähän tätä tuskaa.

17. Kun parhaiten sun juttuja blogista ymmärtää vain toinen bloggaaja♥

Takki - Kirpputori/Only | Kaulahuivi - Cubus | Pipo - Seinäjoen Ilta | Farkkupaita - Kirpputori/H&m | Farkut - Gina tricot | Kengät - Kirpputori

Mukavaa alkavaa viikkoa!♥

Bloggaajien ilta Seinäjoen Hair & Beauty Spa:ssa

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

  Torstaina vietin parisen tuntia Seinäjoen keskustassa sijaitsevassa Hair & beauty Spa:ssa. He ovat kauneus- ja hyvinvointikeskus, josta saa palveluita hiuksiin, kynsiin, meikkaamiseen ja hemmotteluun liittyen. Noin vuosi sitten olin heillä ensimmäisen kerran bloggaajien illassa ja tästä pääset siitä tehtyyn postaukseen, josta löytyy lisää kuvia ja tekstiä. Mutta lyhyesti kerrottuna Hair & beauty spa:sta löytyy parturi-kampaamo -puoli, jossa onnistuu hiuksten leikkuut, värjäykset, pidennykset ja esimerkiksi suositut olaplex -käsittelyt. Kauneushoitolan puolella on erilaiset kosmetologinpalvelut kuten hieronnat ja kasvohoidot, meikkauspalvelut, meikkiopastus ja erilaiset kynnet. Ja kyllä, edelleen mieluisin paikka itselle oli spa-kylpyallas! Sinne olisin voinut pulahtaa vaikka heti!

  Hair & beauty spa:n alakerrassa toimii myös hyvinvointi- ja valmennuskeskus T2M, jossa kävimme myös tustumassa. Heiltä löytyy mm. erilaisia ryhmäliikuntatunteja ja valmennusryhmiä. Heillä saa myös ostettua personal trainer -palveluita, käydä urheiluhierojalla ja laittaa ruokailupuolta kuntoon yksilöllisen ravintovalmennuksen kautta.

  Aluksi me nostimme maljan ja meille kerrottiin yrityksen toiminnasta ja palveluista. Sen jälkeen me tehtiin kierros heidän tiloissaan ja lopuksi menimme syömään aivan ihania herkkuja, jotka harjoittelija oli suunnitellut ja tehnyt. Kiitos vielä niistä!♥ Ja me bloggaajat puolestaan saimme kertoa jotain itsestämme. Meille kerrottiin myös tämän hetken trendeistä ja saimme myös vähän punaa huuliin, sillä heillä oleva harjoittelija teki meille huulimeikin. Tykkäsin siitä muuten tosi paljon ja kuvia tulee vähän myöhemmin.
  Hair & beauty spa:ssa käytetään Diego dalla palman meikkejä sekä he toimivat ainoana liikkeenä Seinäjoella Label.m:n hiustuotteiden jälleenmyyjänä. Me bloggaajat saimmekin kassin, jossa saimme lahjaksi muutamia heidän tuotteitaan. Teen luultavasti myöhemmin postauksen vielä tämän kanssin sisällöstä.


  Hair & beauty Spa:han on aina niin mukava mennä, koska henkilökunta on niin asiakaspalveluhenkistä sekä ystävällistä. Työntekijät tulevat myös hyvin toimeen keskenään, minkä huomaa raikuvasta naurusta sekä positiivisesta ilmapiiristä. Henkilökunta oli muuten varattu koko illaksi vain meitä varten. Tällaisia iltoja saisi olla enemmänkin ja vois Seinäjoen muutkin yritykset ottaa mallia, sillä näille olisi varmasti kysyntää. Tosin tiedän, että jonkin verran tämän tapaisia juttuja on ollut muissakin yrityksissä.



Minä, Saija, Kira, Salla ja Hanna. Kuvasta puuttuu Jatta. Nimiä klikkaamalla pääset tutustumaan muiden naisten blogeihin.

Kiitos ihanasta illasta Hair & beauty spa:n naiset!♥

Ps. Pian on muuten äitienpäivä ja ainakin tätä kirjoittava äiti tykkäisi kovasti pienestä hemmottelusta vaikka lahjakortin muodossa. ;)

Blogi 2v - Mistä blogini koostuu

torstai 5. tammikuuta 2017

 Muutin 2010 syksyllä Seinäjoelle opiskelemaan ja 2011 alkuvuodesta aloin pitämään blogia. En edes muista, mistä sen idean sain. Taisin silloin muutamaa blogia lukea säännöllisesti ja ajattelin, että miksen minäkin, kun ei opiskelijakämpässä muutakaan tekemistä ollut. Aluksi kirjottelin vain päiväkirjamaiseen tyyliin omia kuulumisia lähinnä ja jotain asukuvia sinne postailin kans. Vuosien aikana blogi muutti paljonkin muotoaan ja 2014 kesällä mua alkoi ahdistaa koko blogi. Odotin silloin esikoistamme ja ajattelin, että haluan keskittyä nyt täysillä tulevaan lapseemme. Niimpä lopetin bloggaamisen. Ei se kuitenkaan niin helposti käynyt vaan äitiyslomalla aloin ikävöidä bloggaamista. 5.1.2015 perustin sitten kokonaan uuden blogin ja sain aloittaa puhtaalta pöydältä. Blogini on koko ajan kehittynyt tässä parin vuoden aikana ja pyrin sitä kehittämään edelleen parempaan suuntaan. Ajattelinkin näin blogin 2-vuotissynttäreiden kunniaksi vähän kirjoitella, että mistä blogini oikein koostuu.

Asut

*Harmaa villatakki, Valkoinen collegepaita, Adidaksen legginssit ja Only playn treenikassi saatu blogin kautta

Omasta mielestäni en ole mitenkään muodikas enkä loppujen lopuksi aina itsekään tiedä, miksi asukuvia tänne blogiin laitan. Tykkään silti kovasti vaatteista sekä pukeutumisesta ja on kiva ilmaista itseään myös vaatteiden kautta, sillä vaatteet ovat kuitenkin osa identiteettiä. Ei asukuvien ottaminen turhaa puuhaa kuitenkaan ole, sillä musta löytyy edes jotain kuvia kamerasta, kun yleensä olen vaan kameran takana. Toinen hyvä juttu on se, että kun kuvaa asuja, niin pukeutumisessa kehittyy, kun näkee ne asut kuvassa, niin huomaa paremmin jos joku juttu ei asussa toimi. Toivon tietysti, että asukuvilla voisin olla lukijoillekin inspiraation lähteenä. Koska suurimman osan vaatteista ostan kirpputorilta, niin ois kiva jos lukijat voisivat inspiroitua kiertelemään myös kirppiksiä.

Reseptit 



Rakastan nimenomaan leipomista. Ruoanlaitto ei oo niin mun juttu ja sen kyllä huomaa mun jakamista resepteistä, sillä kaikki taitaa olla jollain lailla makeita leivonnaisia, piirakoita, kakkuja tms. Oonkin tykännyt blogiin jakaa hyviä reseptejä ja tarkoitus olisikin tänä vuonna kokeilla erilaisia juttuja. Haluan myös kehittyä leipomisessa ja leipomusten kuvaamisessa, sillä niitä on oikeasti tosi mukavaa kuvata tänne blogiin.

Sisustus


Sisustaminen on myös lähellä sydäntä ja sisustamisessakin kehittyy, kun ottaa omasta kodistaan kuvia. Kuvia katsellessa sitä tajuaa usein mikä toimii ja mikä ei. Mulla on tällä hetkellä joku vaihe, että haluan kaiken olevan mahdollisimman yksinkertaista, enkä esimerkiksi enää tykkää siitä, että joka paikassa on paljon kaikkea sisustustavaraa. Nykyään ajattelen, että vähempi on kivempi. Oonkin paljon myynyt sisustustavaroita pois. On myös ihanaa, kun vihdoin on isommat remontit ohi ja voi vaan keskittyä sisustamiseen! Haluan sisustusjutuilla tuoda muillekin inspiraatiota.

Ostokset ja kirpputorit


Rakastan kirpputoreja ja oonkin ottanut tavaksi, että kuvaan tänne blogiin mun parhaimpia kirppislöytöjä. Ostan paljon vaatteita itselleni ja lapsille. Tosi paljon sisustukseen liittyviä juttujakin olen löytänyt kirppiksiltä ja mukaan lähtee myös leluja paljon. Tuun oikeasti paljon paremmalle mielelle siitä, että oon kirppikseltä löytänyt halvalla jonkun kivan vaatteen itselleni kuin että olisin ostanut normaalihintaisen tuotteen kaupasta. Vaikka en mä sitä voi kieltää, etteikö uusista vaatteista ja tavaroista aina tulisi hyvälle mielelle. Toki esittelen täällä blogissa myös muita ostoksia. Niitäkin on kiva asetella ja kuvata ja valokuvaus tosiaan kulkeekin tosi tärkeässä roolissa bloggaamisessa.

 Lifestyle ja oma elämä


Blogini on lifestyleblogi ja kirjoittelen lähinnä omasta elämästäni. Kuitenkin haluan tuoda blogillani hyvää ja positiivista mieltä muille ja siksi jätän negatiiviset asiat pois blogistani. Tai ainakin niihin liittyvät jutut ovat hyvin vähäisiä, vaikka tietysti nekin kuuluvat jokaisen elämään. Minulla on aviomies Timo ja kaksi lasta ja he näkyvät vaihtelevasti blogin puolella. Haluamme mieheni kanssa antaa lasten myöhemmin päättää itse, haluavatko he omia kasvojaan sosiaaliseen mediaan joten siksi kuvaan lapsiamme niin, ettei heidän kasvonsa näy. En myöskään käytä heidän nimiään täällä. Timolle on ok, että hän esiintyy täällä omalla nimellään ja näkyy välillä kuvissa. Olen muutenkin tehnyt tietoisen päätöksen, että vaikka jonkin verran blogissani on myös lapsiin liittyviä juttuja, niin pääsääntöisesti blogi kertoo minusta ja minun elämästäni. Kun oon kotona lasten kanssa, niin olen äiti 110%, mutta olen myös muutakin kuin äiti, ja siksi tekee välillä ihan hyvää "irrottautua" äidin roolista ja kirjoitella tänne blogin puolelle jotain aivan muuta. Lifestyle -postauksissa kirjoittelen esimerkiksi kuulumisiani ja oon tykännyt tehdä silloin tällöin my day -postauksia. Joskus kirjoitan myös syvällisempiäkin tekstejä tai ajatuksia johonkin postauksiin.

Blogini on tässä parin vuoden aikana muotoutunut aika hyvin ja se lähinnä keskittyy näihin ylläoleviin kategorioihin. Oon ymmärtänyt, etten yritäkään, että mun blogissa ois kaikille jotain, koska tästä tulis hyvin sekavaa. Nämä kategoriat ovatkin niitä asioita, joista mulle tulee hyvä mieli, ne rauhoittaa ja niistä nautin ja siihen mun blogin nimikin viittaa - Jennin kehtolaulu. Toivottavasti pysytte mun blogin parissa tänäkin vuonna.♥

My day 9.11 keskiviikko

perjantai 11. marraskuuta 2016

klo.08:11 Herään ja alan etsiä mun nenäkorua, joka on tippunut yöllä. Se on jännä, että mä itse aina herään siihen, kun se lähtee irti. Katselen onko kännykkään tullut mitään uutta ja pian alkaakin jo lastenhuoneesta kuulumaan "äitiiii". Siirryn sohvalle olohuoneeseen ja katsellaan pojan kanssa yhdessä youtubesta Mmiisas:in ja Sofialaurent:in uusimmat my day -videot. Laitan bluetooth -kaiuttimesta musiikkia Spotifyn kautta. Tosi kätevä tuo kaiutin, mikä saatiin Canonin jonkun kesäpaketin mukana, kun ostettiin tuo meidän uus järkkäri.




klo.09:02 Puen vaatteet päälle, käyn laittamassa auton lämmitykseen ja aloitan tätä postausta. Samalla aloitan päiväni närästyslääkkeellä (näitä raskausoireita). Käymme "keskustelua" pojan kanssa siitä, ettei mun metallista sisustuskoria voi vetää ympäri asuntoa lattioita pitkin.

klo.9:34 Syömme aamupalaa ja laitan itseni kuntoon lähtöä varten.







klo.10:20 Ollaan perillä ja käydään ensimmäisenä teollisuusalueella Lakeuden shoppis kirpputorilla. Oon pitänyt pitkän aikaa taukoa siellä käymisessä, kun lähdin niin monta kertaa tyhjin käsin, mutta nyt lähiaikoina oon tehnyt sieltä paljon löytöjä. Tällä kertaa löydän sieltä mm. vauvalle vaatteita ja itselleni pitkän Object:in collegepaidan. Mietin tuota paitaa hyvin pitkään, sillä en ole varmaan ikinä ostanut kirpputorilta mitään niin kallista. Toki paita oli ihan uudenveroinen, korkeintaan pari kertaa käytetty ja maksoin siitä 18€. Siitä on myöhemmin tulossa postausta joko asukuvien muodossa tai kirppislöytö -postauksessa tai molemmissa.

klo.11:05 Siirrymme Ykkösbasaari -kirppikselle ja löydän sieltäkin itselleni pari paitaa. Harmitti ihan sikana, kun siellä oli kokonainen kirppispöytä täynnä tyttöjen hyväkuntoisia 68-74 kokoisia Newbien vaatteita. No enhän mä niitä voinut ostaa, kun en tiedä kumpaa sukupuolta meidän vauva on!! Kokeilin itse myös paria H&M:n bombertakkia, mutta ne ois saanu olla numeron isompia. Harmitti sekin, koska en omista vielä yhtään bombertakkia. Kirppiskierroksen jälkeen käymme vielä Minimanissa katsomassa jos siellä olis ollut meidän keittiön tuoleihin harmaita istuintyynyjä. En vielä ostanut mitään, sillä katselen erilaisia vaihtoehtoja.





klo. 12:55 Kotona! Syödään lounas, jonka jälkeen otan kirppislöytö -postausta varten parit kuvat ja meen leikkimään pojan kanssa. Hän haluaa nykyään laitella mun hiuksia ja meikata mua. Hyvin tarkkaan käyttää mm. siveltimiä ja meikkisieniä, et ilmeisesti oon aika monta kertaa meikannu, kun hän on ollu näkemässä. Haha. Julkaisen samalla uuden postauksen blogiin vauvanvaatteista.




klo.15:10 Kattelen Kelan sivuilta mun tietoja, minkä verran oon saanut kodinhoitotukea tänä vuonna. En jaksa enää tänään soitella verotoimistoon, jotta saisin muutosverokortin. Timokin saapuu hetken päästä kotiin puhuen puhelimessa. Kohta jo puhutaankin molemmat, sillä äiti soittelee mulle. Näytän Timolle kaikkea, mitä löysin kirpputorilta.

klo. 16:41 Meen tietokoneelle tekemään blogijuttuja ja mietin, että olisin käynyt palauttamassa lähikauppaan pulloja ja postittamassa omalle isälleni isänpäiväkortin, mutta sitten ajattelin, että ehtiihän sen seuraavanakin päivänä tai mahdollisesti käydään kylässä heillä viikonloppuna.

klo. 20:00 Koko ilta oikestaan menee siivotessa ja pojan kanssa touhutessa. Laitan myös terassille kynttilöitä tunnelmaa tuomaan. Sain lajiteltua äitiyspakkauksen vaatteet, lakanat ym. pyykkikasoihin ja pesen sitten monta koneellista pyykkiä seuraavana päivänä. Käydään pojan kanssa suihkussa ja syödään iltapalaa.





klo.21:15 Käyn vielä ulkona viemässä roskia ja käyn katsomassa postin. Viime viikolla meiltä jäi kokonaan saamatta iso kasa mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä ja ilmeisesti sama juttu myös tällä viikolla. Ärsyttää! En tiedä onko jakelija vaihtunut vai oliko se huolimattomuusvirhe. Laitoin siitä palautettakin, mutta vissiin pitää laittaa uutta jos huomennakaan ei ole niitä laatikossa.

klo.21:30 Meen sänkyyn ja alan katsoa someja läpi sekä viime lauantain Haluatko miljonääriksi ohjelmaa. Mä aina jännitän hirveesti, et kuinka niillä kilpailijoilla menee. Yritän myös itse kattoa kuinka pitkälle pääsisin, että pitäis käyttää oljenkorsia jne.

klo.23:05 Mua väsyttää jo niin paljon ja tuntuu, että oisin tulossa kipeäks, niin käyn nopeaa pesemässä hampaat ja meen takas sänkyyn. Pyydän vielä Timoa tuomaan olkkarista viltin ja nukahdan melkein samantien.


  Tällainen oli mun tämän viikon keskiviikko. Mua harmittaa kovasti, sillä haluaisin tehdä välillä my day -postauksia videolla niinkuin tein keväällä, mutta siinä on vähän elektroniikkaongelmia sekä ajallisia ongelmia. Videoiden editoiminen vie liikaa aikaa mun arjesta, etten tällä hetkellä niitä pysty toteuttamaan, koska muuten näiden muiden postauksien tekeminen kärsii. Joten pysytään ainakin toistaiseksi kirjoitetuissa postauksissa. Täällä ollaan kipeinä sekä minä että poika ja viime yö tuli nukuttua aika huonosti. Tänään ois tuossa keskustassa sijaitsevassa Huvikumpu -lastentarvikeliikkeessä ilmainen masukuvaus odottajille joten yritän päästä siellä käymään kurkkukivusta ja pienestä flunssasta huolimatta. Kuumetta ei onneksi ole!

  Niin ja huomasin tuossa eilen, että mun blogin ulkoasussa on joku ihme juttu, että tohon alas tulee alapalkki ja sitä pystyy rullaamaan aika paljon tonne sivulle päin. Ei mitään hajua, miksi se on siellä, koska en ole muokannut ulkoasua pitkään aikaan, mutta yritän tehdä asialle jotain. Pahoittelut siitä!

Edit: Ostinkin kokonaan uuden ulkoasun blogiin. Tää saattaa näyttää vähän hassulta, mutta korjailen tätä koko ajan. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!♥

Blogin 1-vuotissynttärit ja arvonta

tiistai 5. tammikuuta 2016

Olin pitänyt aikaisemmin reilu kolme vuotta toista lifestyleblogia, mutta lopettanut sen sitten. Aluksi oli tosi kiva olla ilman blogia ja oli kiva elää elämää ilman, että sitä katsoi kameran linssin läpi. Kuitenkin jäin kaipaamaan, että sai ilmaista itseään kirjoittamalla ja kuvaamalla. Ei enää ollut paikkaa mihin julkaista kuvia ja sitä kautta myös kuvaaminen jäi. Äitiyslomalla mulla oli niin paljon aikaa joten päätin tasan vuosi sitten, että perustan uuden blogin ja aloitan puhtaalta pöydältä. On tää kuitenkin niin kivaa hommaa.♥
  Halusin kiittää blogini lukijoita jotenkin, että olette lukeneet mun juttuja joten päätin järkätä teille arvonnan. Joku onnekas siis voi voittaa tällaisen setin, mikä sisältää tatuointiarkin (vaikka ensi kesää varten), 20€ arvoisen H&M:n lahjakortin, Nivean huulirasvan ja kaksi kasvonaamiota. Olen kustantanut palkinnon itse.

Säännöt ovat siis seuraavanlaiset:

1. Seuraa blogiani Bloggerin, Bloglovinin, Blogit.fi:n, Blogipolun tai Facebookin kautta. Lukijaksi voi liittyä myös arvonnan aikana.
2. Kirjoita kommentti ja laita mukaan sähköpostiosoite (vinkki: laita @ -merkin tilalle (at), niin vältyt roskaposteilta)
3. Aikaa on kaksi viikkoa eli 5.1-19.1.2016, jonka jälkeen suoritan arvonnan, julkistan sen täällä blogissa ja otan voittajaan yhteyttä sähköpostitse.



"Mansikka Souffle kasvonaamio - Ihoa kosteuttava ja puhdistava", "Goji marja - Syväpuhdistava ja ravitseva naamio" sekä "Nivea lip Butter - huulivoide sisältää Hydra IQ:n, sheavoita ja manteliöljyä. Kosteuttaa huulia tehokkaasti ja pitkävaikutteisesti. Hemmottele koostumus tekee huulista pehmeät. Sisältää vaniljan & makadamian tuoksua."

Onnea arvontaan!♥


Arvonta on päättynyt!

Kulissien takana osa 2

perjantai 13. marraskuuta 2015

  Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka bloggaajien postauksia ruoditaan "ei sen kotona voi millään olla aina noin siistiä" tai "tuskin sen aamupalat aina tuolta näyttää". Oikeasti ketä kiinnostaa katsella sisustuskuvia, joissa lapsen lelut on kaadettu olohuoneen lattialle, lehtipinoja on siellä täällä, eilisen iltapala-astiat on tv-tason päällä ja eiliset vaatteetkin on riisuttu olohuoneen lattialle? Ei mua ainakaan, koska näen sitä samaa meidän olohuoneessa. Oman blogini tarkoituksena onkin tuoda esille kauneutta ja inspiraatiota kuvien kautta, ei niinkään tuoda esille sitä, millaista meillä olisi aina. Itse vertaan blogia monesti aikakausilehteen; ei missään kauneus- tai sisustuslehdessäkään ole jostain sottaisesta meikkikasasta tai olohuoneesta kuvia vaan totta kai ne asiat on sommiteltu sitä kuvaa varten, jotta saataisiin mahdollisimman kaunis kuva. Jos lukija kuvittelee oikeasti, että esimerkiksi meillä on aina siistiä, niin sitten se vastuu on lukijalla, ei minulla. Ja toisaalta entä sitten jos bloggaajan kotona onkin aina siistiä huolimatta siitä, että heillä on kolme pientä lasta, kaksi koiraa ja vielä kissa, niin onko se joltain pois? Ei ole. Tässä postauksessa kuitenkin halusin avata vähän sitä, mitä kulisseissa tapahtuu ja miten minun blogipostaukset syntyvät. Edelliseen osaan pääset tästä, jossa kerron siitä, kuinka asupostaukseni syntyvät. Tosin nykyään pyrin siihen, että asukuvani ottaa aina joku toinen, ettei tarvitse itselaukaisimella niitä ottaa. Myös tässä kyseisessä postauksessa kerron enemmän kuvanmuokkauksesta.
  Tykkään ottaa blogiini kauniita kuvia, sillä ainakin mulle itselle tulee hyvä mieli kauniista jutuista. Tykkään selailla blogeista, Instagramista ja Pinterestistä kauniita kuvia ja inspiroidun niistä. Oon yrittänyt itse myös kehittyä enemmän tavaroiden sommittelusta kuviin, jotta kuvasta tulisi mahdollisimman kaunis. Haluan tällä postauksella näyttää teille, mitä näiden kauniiden kuvien taustalla oikeasti on.

IMG_5633   Julkaisin keskiviikkona tämän postauksen luottomeikeistä ja kuvasin sitä varten meikkejäni. Postauksen idea tuli jostain päähäni ja lähdin heti toteuttamaan sitä, kun vielä valoa riittäisi. Tarvitsin tarpeeksi luonnon valoa ja mielellään valkoisen taustan joten meidän olohuoneessa sijaitseva Kallax -hylly sai toimia alustana. Sehän oli ihan pölyinen, koska en ollut pyyhkinyt siitä pölyjä moneen viikkoon. Se piti siis putsata ja siirtää ylimääräiset tavarat viereisen pianon päälle. Ajattelin, että käytän myös valkoista tarjotinta alustana, mutta koska käytän sitä kynttiläalustana, niin tietenkin siihen oli jäänyt punaista talia. Rapsuttelin ne pois ja pyyhin myös tarjottimen pölystä. En saanut siitä kuitenkaan täydellisen puhdasta, niin päätin käyttää sitä vain taustalla alustan sijasta.



  Hain meikit ja asettelin ne hyllyn päälle. Laitoin myös taustarekvisiittaa kuvaa varten (kynttilöitä ja kukkapinnejä ym.). Tässä kohtaa räpsin jo paljon kuvia, mutta jotenkin hahmotin asiat vasta sitten, kun näin valmiin kuvan kameran näytöstä, niin vaihtelin rekvisiittoja ja meikkien asentoa paljonkin ennen kuin olin tyytyväinen. Olin päättänyt, että haluan ottaa kuvat meikeistäni ylhäältä päin ja koska olen niin lyhyt, otin kuvat pianon penkillä seisten. Enkä tietenkään saanut kuvata rauhassa vaan poikamme tietenkin juuri siinä hetkessä halusi syliin tai muuten vaan huomiota joten kuvaussessio keskeytyi välillä. Yhteensä meikkien asettelu ja kuvaaminen kesti noin kolmekymmentä minuuttia ja kuvia räpsin noin neljäkymmentä. Tästä alemmasta kuvasta näkee esimerkiksi sen, mitä jää pois kuvasta, kun kuvaustilanteessa rajaa sitä, mitä haluaa kuvaan ottaa mukaan. Olin juuri kuvannut puuterirasiaa, mutta nuo kaikki muut jutut jäivät täysin kuvan ulkopuolelle kukkia lukuunottamatta.

  Myöhemmin päivällä laitoin muistikortin tietokoneeseen ja aloin muokkaamaan kuvia sekä kirjoittamaan tekstiä. Lisäsin kuvat Flickr:iin ja sieltä blogiin. Tajusin siinä vaiheessa, että haluan lisää kirkkautta kuviin, koska tykkään itse valoisista kuvista. Joten eikun lisää muokkaamaan ja kuvat uudestaan Flickr:iin. Sitten kirjoitin tekstin. Sehän ei käynytkään niin kätevästi tällä kertaa, kun piti tarkistaa esimerkiksi meikkien nimet. Luin vielä tekstin moneen kertaan läpi, enkä tehnyt tätäkään osiota yhteen putkeen. Yhteensä kuvien muokkaukseen ja tekstin kirjoittamiseen meni vähän reilu tunti.

Kulissien takana - Näin blogipostaukseni syntyy osa 1

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ihmiset ovat tottuneet lueskelemaan blogeja ja heille näkyy vain se, mitä on julkaistu. Yleensä siis kuvia ja tekstiä milloin mistäkin aiheesta. Bloggaajat tietävät, ettei postauksen tekeminen aina onnistu ja kuinka paljon työtä ja valmistelua se oikeasti vaatii, mutta sellainen ihminen, joka ei pidä välttämättä omaa blogia, ei ehkä tule ajatelleeksi, että blogin pitäminen ei ole mikään helppo juttu vaan se on usein todella aikaa vievä harrastus/työ.
  Päätinkin tehdä tällaisen kulissien takana postauksen, jossa vähän näytän sitä, miten mun tämä keskiviikkoinen asupostaus oikein syntyi. Jos tästä pidetään, niin voin tehdä tällaisia useampiakin esimerkiksi jostain sisustuspostauksesta, sillä niidenkin tekeminen on erilaista.

  Olin menossa keskiviikkona kaupungille ja olin suunnitellut jo muutama päivä sitten, että tällä viikolla tulee asupostaus ja samalla toteutan "Kulissien takana" -postauksen. Päätin keskiviikkoaamuna, että tänään on se päivä. Päiväni alkoi meikkaamisella, jonka jälkeen valitsin itselleni vaatteet. Lähdin hakemaan jotain tyylikästä, mutta silti vaatteet eivät saisi kinnata mistään ja tarvittaessa vaatteiden sovittaminen kaupungilla tulisi olla mahdollisimman helppoa.

  Tällä kertaa mun asuvalinta oli aika nopeasti tehty, ettei tarvinnut kokeilla kaikkia omistamiani vaatteita. Asukuviin valmistautumista kuitenkin hidasti tällainen pieni mönkijä lattialla, joka siirteli kenkiä paikasta a paikkaan b ja söi ulkoa sisälle siirtyneitä lehtiä ja muita roskia lattialta, että päädyin lopulta imuroimaankin vielä. Olin suunnitellut, että otan asukuvat ulkona samalla, kun nukutan pojan vaunuihin. Kun olin saanut itseni valmiiksi, puin vielä pojan ja otin tarvittavat välineet mukaan ja eikun ulos!

  Olin ottanut mukaan tietysti kameran ja kameranjalustan, sillä suurimman osan asukuvista otan itselaukaisimella. Timo ottaa välillä jotain kuvia, mutta ei me lasta saada mihinkään tungettua, niin se on aina pakko ottaa mukaan. Kuvaustaustat siis eivät välttämättä ole mitenkään hienoja ja myönnän, että liian usein taustana on vain meidän terassimme. Yritän tähän kuitenkin panostaa koko ajan enemmän, että tausta vaihtelisi. Itselaukaisimella otettujen kuvien ongelmana on se, että mun kamerassa ei ole automaattitarkennusta joten mun täytyy ottaa kuvat aina jotain taustaa vasten, johon tarkennan, ja sitten juoksen itse sinne kuvaan tarkennuksen kohdalle. Käytän siksi myös usein meidän terassia kuvauspaikkana, koska valoisuus ja kaikki ovat silloin kunnossa. Esimerkiksi näissä ottamissani asukuvissa kasvot eivät erotu kunnolla ja mulla on todella vaalea iho, niin se korostuu/valoittuu helposti liikaa.
  Muutaman kerran kuvaukseni keskeytyi, sillä tuolta tieltä meni jonkin verran porukkaa. Siinäpä niille sitten loppupäiväksi ihmettelemistä, että mitä ihmettä tuo likka touhuaa.

  Kuvien ottamisessa meni noin puoli tuntia ja oisko kuvia tullut jotain 30-50. Ajattelin, että näistä saa nyt edes muutama olla onnistuneita. Vaikka kameran näytöltä näkeekin, millaisia kuvia tuli, niin lopullisen lopputuloksen näkee vasta tietokoneelta. Joskus huomaan, että tarkennus on ollut ihan päin honkia tai ilmeet ihan hirveät tai muuta sellaista.



  Seuraavana vuorossa onkin ehkä tärkein vaihe, nimittäin kuvien muokkaus. En laita blogiini yhtään kuvaa, jota ei olisi edes jonkin verran muokattu. Muokkaamalla kuvista nimittäin saa parhaan mahdollisen lopputuloksen ja sillä saa korostettua kuvan parhaita puolia. Itse käytän muokkaamiseen ilmaista PhotoScape -ohjelmaa. Poika nukkui vielä jonkin aikaa meidän kotiuduttua kuvauspaikalta, joten menin heti kuvien kimppuun. Poistin kuvat, jotka eivät onnistuneet ja muokkasin parhaiten onnistuneet. Ehdin lataamaan kuvat Flickriin ja asettelemaan ne postaukseen.
  Myöhemmin illalla jatkoin postauksen tekemistä. Kirjoittelin tekstiä ja kuuntelin samalla Spotifystä musiikkia. Mulla on tapana tehdä niin, sillä ajatus kulkee jotenkin paremmin musiikin soidessa. Lopuksi tarkastin vielä kirjoitusvirheet ja sitä varten luin tekstin vielä moneen kertaan. Katsoin myös useaan otteeseen, että kuvien ja tekstien asettelu on niin kuin pitää. Sitten painoin julkaisunappia.
  Kokonaisuudessaan tämän asupostauksen tekemiseen meni noin kolme tuntia. Joku voi ehkä kysyä, että miksi tämä kaikki vaiva? Vastaus tuohon kysymykseen on se, että koska rakastan tätä hommaa!♥

Keskiviikkoisen asupostauksen tekemisen aikana soineet musiikit:

Aurora - Kaikki mitä näät
Antti Tuisku - Sata salamaa
Cheek - Sä huudat
Pariisin kevät - Hän saapuu luokseni pimeydessä
Sanni - Supernova
Johanna Kurkela - Kuolevainen

Mitä mieltä tällaisesta postauksesta? :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan