Slider

Perunarieskaa perunamuusista

lauantai 25. marraskuuta 2017


  Joskus perunamuusia tulee tehtyä enemmän kuin olisi tarve ja roskakorin sijaan olen keksinyt paremman tavan päästä ylijäämästä perunamuusista eroon - nimittäin siitä voi tehdä perunarieskaa! Tämän idean sain ensimmäisen kerran töistä, kun siellä tehtiin perunarieskaa perunamuusista. En ollut koskaan ajatellut, että siitä voisi perunarieskaa tehdä. Sen jälkeen ei ole yhtään perunamuusia mennyt roskiin vaan olen hyödyntänyt tämän herkullisen reseptin, jonka nyt jaan teillekin.


  Perunarieska
(n. puoli peltiä)

3 dl perunamuusia
1 tl suolaa (jos ei ole perunamuusiin lisännyt aiemmin)
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja

1. Sekoita kylmään perunamuusiin suola, kananmuna ja jauhot
2. Sekoita sen verran, että taikina on helppo levittää, mutta ei saa liikaa sekoittaa
3. Levitä pellille esimerkiksi ripottelemalla vähän jauhoja päälle, pistele haarukalla ja paista 275 asteessa n. 8 min (itse paistoin 225, kun leivinpaperi kärähtää isommassa asteessa) kunnes pinta saa vähän ruskeaa väriä.

Mukavaa viikonloppua!♥

14 kommenttia:

  1. Meilläkin tehdään tätä ja usein tehään tarkotuksella liikaa muusia, että saa rieskojakin. Sellasen vinkin annan, että koita joku kerta lorauttaa vähän siirappia taikinan joukkoon, tulee vielä herkullisempaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettele, koska on nuo niin hyviä! :) Kiitti vinkistä, täytyypä testata joku kerta!:)

      Poista
  2. Kuulostaapa helpolta ohjeelta, täytyy kyllä ehdottomasti testata ensikerralla kun sitä muussia tuntuu jäävän aina yli, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyl helppo ohje! Ole hyvä, kannattaa ehdottomasti testata!:)

      Poista
  3. Onpa hyvä idea, tämä täytyy joku kerta ottaa kokeiluun 😊 Tässä on ihanan valoisat ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti!😊 Kiitos paljon!😊 täytyy kyllä sanoa, että kiitos muokkausohjelmalle, sillä otin nämä kuvat tosi hämärässä.😅 Mut hyvä jos sain ne pelastettua. :)

      Poista
  4. Teen aina muusia niin että saan siirä seuraavan päuvän ruuan. Sitä kun paistaa pannulla ja samaan pannuun voi lisätä esim nakin paloja. Mikään ei ole parempää kuin paistettu muusi. Sitten siitä voi tehdä laatikon uuniin. Lisää vain maitoa, siirappia, ehkä kananmunaa ja suolaa jos tarvii. Rieskojakin teen joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole koskaan kokeillut paistaa perunamuusia. Kiitti vinkistä, täytyy testata joku kerta! :) Perunamuusista on vissiin moneksi. :D

      Poista
  5. Paistettu perunamuusi on parast. Joukkoon esim. Lihapullia tai nakin paloja. Paisto vaiheessa saa pohjasta ruskistua. Tämä siis paistinpannulla. Voi myös tehdä laatikon uuniin, googlaapa ohje. Muusista saa helposti ruokaa useammaksi päiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla tuo paistettu muusi, kun sitä en oo koskaan kokeillu ja alko kiinnostaa! :D Laatikkokin on varmasti hyvää. Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  6. Ei ole edes tullut mieleen laittaa muusia roskiin. Sehän on seuraavana päivänä ihan ok kun lämmityää kattilassa ja lisää vähän maitoa. Ellei paista, se on helpointa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin aina syödään muusia seuraavana päivänä jos on jäänyt myös lisuketta. Mut jos jää pelkkää perunamuusia, eikä kaapissa ole mitään mitä sen kanssa syödä, niin sitten nykyään teen perunarieskaa. :)

      Poista
  7. Näyttää ja vaikuttaa tosi herkulliselta! Perunamuusia tulee tehtyä tosi harvoin, mutta pitää pistää tämä vinkki korvan taakse seuraavaa kertaa silmälläpitäen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa testata! Itse ainakin tykkään tuosta paljon! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan