Tuossa viikonloppuna sulatettiin meidän pakkanen ja se piti saada mahdollisimman tyhjäksi. Meillä oli pakkasessa vadelmia, joista ajattelin tehdä jotain. Googlettelin sitten erilaisia reseptejä, mihin tulisi vadelmaa. Haastavan hommasta teki se, että mulla ei ollu kaapissa mm. vispikermaa, jota tuli melkein kaikkiin resepteihin. Noh, löysin sitten tämän reseptin, johon mulla sattu löytymään ainekset kaapista. Tää oli kyllä älyttömän hyvää, mutta makeaa. Ei kyllä voi paljoa syödä kerralla. Ohjeessa luki, että paistos tulisi tehdä uuninkestäviin annosvuokiin, mutta meillä ei mitään sellaisia ollut, niin käytin ihan normaalia uuni/piirakkavuokaa. On kuitenkin kiva kokeilla uusia juttuja ja kyllä voisin tehdä tätä toistekin! :)
Helppoa ja herkullista!
Ainekset (3-4 annosta)
1 ps (72g) vaniljakastikejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
80 g voita
3/4 dl fariinisokeria
1½ dl kaurahiutaleita
1 ps (200g) pakastevadelmia (tai tuoreita)
1.Tee vaniljakastike ohjeen mukaan eli sekoita jauhe neljään desilitraan maitoa
2. Laita vehnäjauhot kulhoon ja nypi pehmennyt voi joukkoon.
3. Lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita.
4. Lisää vaniljakastike piirakkavuokaan (tai niihin pieniin uuninkestäviin annoskulhoihin) ja laita vadelmat siihen päälle. Lisää vielä kauraseos vadelmien päälle.
5. Paista 200 asteisessa uunissa n.20 min. Jos käyttää tuoreita vadelmia, niin sitten 5 min vähemmän.

Oijoi namnam! Näyttää ihan superhyvältä, ja maistuu varmasti myös ♥
VastaaPoistaSe oli kyllä tosi hyvää et kannattaa kyllä kokeilla, ei ollu edes vaikea tehdä! ;)
Poista