Slider

Luukku 5. Epäonnistuneet asukuvat vol.1

maanantai 5. joulukuuta 2016

  Bloggaaminen ei todellakaan ole mitään helppoa, teksti ei todellakaan aina tule kuin itsestään ja kuvat ei todellakaan aina onnistu. Usein esimerkiksi asukuvat menee sillee, et niitä otetaan kylmässä ehkä jo vähän turhautuen ja meillä lapsi on joko vaunuissa tai palloilee ympäriinsä siinä samalla. Sitten muutaman kymmenen räpsyn jälkeen oot sillee et "no oisko siellä edes muutama onnistunu kuva". No aina ei ole ja sitten harmittaa, kun kotona ollessa sen vasta huomaat. Joskus käy niinkin hyvin, että onnistuneita kuvia on niin paljon, että onkin jo valinnanvaikeus siitä, mitä kuvia lopulliseen postaukseen päätyy.
  Oon monien bloggaajien blogeista nähnyt kuvia epäonnistuneista asukuvista ja ajattelin joulukalenterin kunniaksi julkaista itse samantyylisen postauksen. Yleensä epäonnistuneet kuvat menevät heti roskakoriin, mutta nyt olen yrittänyt säästää myös näitä epäonnistuneita kuvia.


  Kamerasta löytyy paljon näitä hiusten asettelukuvia. Alemmasta kuvasta en ole kyllä yhtään varma, että mitä ihmettä mä touhuan! Oletan kuitenkin, että siinä olen molemmilla käsillä korjannut myös hiuksia, että ne näyttäis vähän paremmilta.

"Odota mua väsyttää nyt niin paljon, että otan pienet päikkärit tässä!"


  Silloin on vähän helpompi ottaa kuvia, kun lapsi on kiinni vaunuissa, eikä palloile ympäriinsä. Joskus on nimittäin vaikea saada sitä pysymään pois kuvasta. Monissa kuvissa jakelenkin pojalle ohjeita "käy hakemassa tuo käpy tuolta (ja pysy poissa kuvasta...)". Toisessa kuvassa on vissiin taas joku lepohetki menossa tai vedän henkeä, että jaksan tän kuvausrumban loppuun. Haha.


  Sitten meidän kamerasta löytyy suoranaisia pelleilykuvia tai muita ilmeilykuvia. Ei kaikkea tarvitse aina niin vakavasti ottaa ja asukuvien ottaminenkin voi olla joskus hauskaa. Alemmassa kuvassa alko ehkä jo turhauttaa. "Kun ei mitkään kuvat onnistu ja tääl on kylmäkin ja kohta varmaan sataa vettä!"


  Kamera räpsyy myös usein silloin, kun olen vasta asettelemassa vaatteita paremmin. Toisessa kuvassa vaatteet ovat huonosti eikä hiuksissakaan ole kehumista.


Kuvausohjeita kuvaajalle: "Ota sit sellanen kuva et tulee vaan tää osa kuvaan, naaman ei tarvi näkyä"



Lopuksi on sellaisia kuvia, jotka vaan on tosi epätarkkoja tai muuten epäonnistuneita. Keskimmäinen kuva on ylivalottunut ja alimmaisessa kuvassa on muuten vaan huono asento. Kun ei aina tajua, kuinka tyhmältä joku asento näyttää kuvassa.

Mitä mieltä tällaisesta postauksesta?

Syksyisiä asukokonaisuuksia

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

  Mua on kieltämättä vähän harmittanut, kun en enää mahdu omiin vaatteisiini, enkä ole raskauden vuoksi ostanut itselleni juurikaan uusia vaatteita. Vaikka kuinka yritän pukeutua oman tyylini mukaan, niin silti tuo kasvava maha vaikuttaa pukeutumiseen ja synnytyksen jälkeenkään ei voi pukeutua miten haluaa, kun imetys pitäisi olla mahdollisimman helppoa, eikä omat vaatteet välttämättä heti mahdu päälle. Itse ajattelen kuitenkin, että se on vain se pieni aika loppujen lopuksi ja sitten taas on niin sanotusti vapaa pukeutumaan miten haluaa. Odotan silti jo kovasti joulun ajan alennusmyyntejä, että pääsen ostamaan itselleni uusia vaatteita edullisesti ja täyttämään vaatekaappia. Tuossa kävinkin läpi jo mun vaatekaappia, kun etsin viikonloppuna oleviin kihlajuhliin sopivaa asua tämän mahan kanssa. En edes muistanut, mitä kaikkia vaatteita mulla olikaan, kun oon monet vaatteet suosiolla laittanut vain varastoon.
  No vielä ei ole joulun alennusmyyntejä, mutta sain Espritiltä pyynnön käydä vierailemassa heidän verkkokaupassa, niin kävin tsekkaamassa samalla muitakin nettikauppoja. Ja kyllä, löysin taas kaikkea kivaa! Itse tykkään kattella muiden blogeista erilaisia inspiraatiopostauksia joten teinkin sitten löytämistäni vaatteista muutaman syksyisen asun inspiraatioksi itselleni ja toivottavasti myös teille!

 
  Oon sitä mieltä, että musta ja harmaa toimii aina yhdessä ja mielestäni esimerkiksi juuri nahka kuuluu syksyyn. Tai ainakin itse huomaan, etten esimerkiksi kesällä juurikaan nahka (tai tekonahka) vaatteita käytä, mutta syksyn tullen ne vaatteet löytää taas käyttöön. Mä haluaisin ostaa itselleni harmaan villatakin joko kuvan mukaisen mittaisena tai pidempänä. Etsin sellaista vähän vaaleampaa harmaata, pitää kattoa jos jostain löytyisi mieleinen. Yhdistin villatakin nahkahousujen (jotka tosin on nahkajäljitelmää) kanssa, mutta saattaisin itse pukea päälle nahkalegginssit, koska oon niin mukavuudenhaluinen, hah.

Nahkahousut täältä | Villatakki täältä | Kengät täältä | Laukku täältä

  Oon jollakin lailla ihastunut asuihin, joista voi hyvinkin löytyä tiukat farkut tai vaihtoehtoisesti polvista rikki olevat farkut, mutta rentoutta asuun on saatu esimerkiksi collegepaidalla tai erilaisilla ns. urheiluvaatemerkkien asusteilla. Tässä asussa tykkään erityisesti tuosta harmaasta tikatusta pilottitakista. Pitää mun tietty olla uskollinen mun lempivärille viininpunaiselle, niin laitoin asuun sen värisen pipon. En tällä kertaa sen enempää käyttänyt viininpunaista näissä asukokonaisuuksissa. Ps. En ole vielä ostanut yhtään Adidaksen vaatetta, vaikka tässä postauksessa niitä himoitsin, mutta ehkä voisin sellaisen perushupparin ostaa tai semmosen rennomman crop-tyylisen hupparin.

Farkut täältä | Pilottitakki täältä | Pipo täältä | Kengät täältä | Reppu täältä


  Mä en ehkä ihan tiedä pukisinko tällaista asua päälleni itse, mutta kokosin tämän asun tuon ihanan beigen pitkän neulemekon ympärille ja mielestäni tästä tuli ihan toimiva. Pitäähän syksyllä ja talvella neuleita olla lämmittämässä! En kuvaan erikseen laittanut, mutta ei toki kannata ilman housuja lähteä matkaan! Saattaisin itse pukea neulemekon alle vähän paksummat sukkahousut tai legginssit, mutta miksei farkutkin tuolla alla menisi. Itse tosiaan pukeudun yleensä tummempiin väreihin, mutta tällainen asu vaatekaapissa toisi kyllä kivaa vaihtelua!

Kaulahuivi täältä | Neulemekko täältä | Laukku täältä | Sormikkaat täältä | Kengät täältä

Löytyykö näistä asuista teidän lempparia vai onko kaikki sellaisia, joita ette mistään hinnasta pukisi päällenne?

Talveen valmistautumista

torstai 6. lokakuuta 2016





  Löysin itselleni kirpputorilta Onlyn vihreän talvitakin. Tämä oli kiva löytö, koska mulla on ennestään pitkän mallinen talvitakki, niin tämä on lyhyempi. Lisäksi tuo karvahuppu oli aivan ihana! En malta odottaa, että kelit kylmenee ja saan vatsan pois, niin voin alkaa tätä käyttää muutenkin kuin auki. Maksoin tästä vain kymmenen euroa. Oon todella vähän ostanut itselleni vaatteita raskausaikana, koska vartalo kuitenkin muuttuu paljon ja mulle on tärkeää, että voin kokeilla vaatetta, miltä se näyttää mun päällä. Ison vatsan kanssa on hiukan hankala kokeilla joitain vaatteita. Täytyy kyllä myöntää, etten edes muista mitä vaatteita mulla olikaan, kun oon suurimman osan vaatteista laittanut varastoon.
  En ole pitkään aikaan tehnyt edes kirpputorilöydöistä postauksia, koska oon lähinnä ostellut pojalle leluja ja pelejä, niin en koe tarpeelliseksi niitä esitellä. Tänään viimeksi kävin kiertämässä kolme Seinäjoen kirppistä, mutta mukaan ei tarttunut muita kuin laukku, jonka esittelen seuraavassa asupostauksessa paremmin.
  Täytyy kyllä myös tähän samaan postaukseen hehkuttaa Ellinooran Elefantin paino biisiä. Ihan huikea! Biisi on kivan monipuolinen, jolloin Ellinooran ääni pääsee oikeuksiinsa. Tykkään!

Mitä mieltä ootte takista? :)

Inspiraatiota kesäpukeutumiseen

lauantai 11. kesäkuuta 2016

  Mä oon muuten tyytyväinen mun vaatekaapin sisältöön, mutta huomasin toukokuun hellepäivinä, että multa puuttuu täysin hellevaatteita ja muutenkin kesävaatevarasto on aika olematon. Mulla on yhdet farkkushortsit, kolmet collegeshortsit, perustoppeja muutamat, yks shortsihaalari ja pari mekkoa ja siinä ne tais ollakin. Aattelinkin tähän postaukseen listata erilaisia vaatteita, mitä tarvitsisin/haluaisin nyt kesäksi. Saahan sitä ainakin haaveilla, sillä tuskin kaikki nämä päätyy kotiin asti. Silti tällaisia on kiva tehdä ja hakea inspiraatiota, kun pääsee selailemaan monia nettikauppoja.

1.Shortsihaalarit
. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että tällaiset shortsihaalarit on kyllä ihan paras hellevaate, kun yleensä nää on vielä tosi kevyttä kangastakin. Mä löysin yhden shortsihaalarin kirpputorilta viime kesänä ja tällaisia pitäisi saada lisää ja erilaisia. Huomasin muuten tätä kollaasia tehdessä, että valitsin aika vaaleita sävyjä näin kesällä. Normaalisti pukeudun aika tummiin väreihin kuten perus musta, tummansininen tai viininpunainen. Molemmat haalarit löysin Espritin sivuilta ja löydät valkoisen haalarin TÄÄLTÄ ja sinivalkokuvioisen TÄÄLTÄ.

2. Bikinien yläosia. Kirjoitinkin mun kesän bucket list -postaukseen, että mun pitäisi mennä bikiniostoksille. Tykkään eniten siitä, että nuo olkaimet menee niskan taakse, jotta aurinkoa ottaessa se raja ei olisi niin näkyvä selästä. Nojoo, naureskelen täällä itsekseni, sillä minähän oon tunnetusti kalpea kesät talvet enkä siis oikeastaan rusketu. Ehkä palan ja sitä kautta saan vähän väriä pintaan. Haha. Molemmat bikinien yläosat löysin itseasiassa Lindexin valikoimasta; korallin punaisen väriset löytyvät TÄÄLTÄ ja mustat TÄÄLTÄ.

3. Valkoiset tennarit. Haaveilen nimenomaan Niken air max -merkkisistä tennareista. Myönnän, mähän oon oikeasti tosi pihi ja kalliita asioita mietin tarkkaan ennen kuin ne ostan. Joku 50€ kengistäkin on mun mielestä liikaa ja siksi nämä reilun satasen maksavat Niken tennarit on ollut mulla kauan mietinnässä. Luotan siihen, että ne ovat varmasti hintansa arvoiset, mutta en ole vain saanut aikaiseksi hankkia. Pitäisi käydä näitä ainakin kokeilemassa. Näitä saa ostettua monestakin eri kaupasta, mutta itse kävin Intersportin sivuilla ja pääset suoraan kenkiin TÄSTÄ.

4. Aurinkolasit. Tällä hetkellä tuntuu, että aurinkolaseja sais olla enemmän. Multa taitaa olla vain kahdet aurinkolasit; toiset ovat autossa ja toiset sisällä. Silti tuntuu, että ne jää päähän esimerkiksi autosta tultaessa ja sitten molemmat lasit ovat sisällä ja kun seuraavan kerran meen ajamaan autolla, niin siellä ei olekaan aurinkolaseja. Oon yrittänytkin etsiä tällaisia ns. pilottilaseja. Nämä löysin Espritin sivulta ja löydät ne TÄÄLTÄ.

5. Korkeavyötäröiset farkkushortsit.
Farkkushortseja mulla tosiaan on vain yhdet, jotka löysin hetki sitten kirpputorilta joten haluaisin niitä ehdottomasti lisää. Mulla onkin ollut mielessä nämä Gina tricotin Molly -merkkiset korkeavyötäröiset farkkushortsit. Tykkään niin kovasti Mollyn korkeavyötäröisistä farkuista joten ajattelin, että nämäkin ovat varmasti hyvät. Edelleenkään Seinäjoella ei ole Gina tricotin myymälää, joten en pääse näitä kokeilemaan, enkä uskalla näitä ostaa kokeilematta. Suoraan farkkushortseihin pääset TÄSTÄ.

6. Off shoulder paidat. Tällaiset olkapäät paljaaksi jättävät paidat ovat nyt tulleet muotiin uudestaan. Itse muistan, että mulla oli tällaisia paitoja seiska- ja kasiluokalla eli reilu kymmenen vuotta sitten. Yks musta olkapäät paljaaksi jättävä paita oli ihan lemppari ja pidinkin sitä tosi usein. Pidin sitä vissiin niin paljon, että se meni lopulta rikki ja se oli pakko heittää roskiin. Haha. Nää on silti jotenkin tosi paljon mun mieleen, että enköhän mä tänä kesänä tällaisia osta. Nämä paidat löysin Gina tricotin nettikaupasta. Mustan paidan löydät TÄÄLTÄ ja valkoisen TÄÄLTÄ.

  Nettikauppoja selatessani huomasin että melkein kaikissa kaupoissa oli menossa alennukset joten kannattaa ehdottomasti mennä tsekkaamaan ne. Esimerkiksi Espritin nettisivuilla löytyy vaatteita niin naisille kuin miehille ja lapsillekin. Myös Home -osastolta löytyy kaikkea ihanaa kotiin. Tajusin muuten juuri itsekin, että niin joo ne alennusmyynnit alkaa ihan kohta myymälöissäkin ja osassa varmasti on alkanutkin. Itse ajattelin käydä kiertämässä Lempäälän Ideaparkin tarjonnan jos sieltä löytyisi kaikkea kivaa. Vois yhdistää sen samaan reissuun Ikean kanssa niin kuin yleensä meillä on ollut tapana.

Onko teillä jotain kesävaatehankintoja mielessä? :)

"Kun menninkäinen näkee päivänsäteen, se tuntee kummaa leiskuntaa"

tiistai 29. maaliskuuta 2016




Hame - H&M (uusi) | Takki - Kirpputori / Kappahl | T-paita - Kirpputori / Seppälä | Kengät - Kirpputori / Vagabond

  Heippa! Oon tekemässä luultavasti pääsiäisestä vielä erillisen postauksen, mutta tässä vähän viikonlopun asua ennen sitä. Kävin tuossa varmaan kuukausi sitten shoppailemassa Vaasassa ja tämä kellohame oli löytö H&m:ltä. Rakastan viininpunaista väriä ja se sopii niin hyvin mustan kanssa! Mulla on samanlainen hame mustana, mutta yleensä mun yläosat on tummia, niin halusin vähän väriä alaosaan. Oon yrittäny myös etsiä kaupoista kivoja crop top -paitoja eli suomennettuna napapaitoja, koska nää korkeavyötäröiset mekot kaipaa seurakseen sellaisia. En ole kaupoista sellaisia löytänyt. Mulla on kyllä ollut hyvä tuuri ja olen löytänyt kirpputorilta tuon alla olevan t-paidan ja sen päällä olevan takin/paidan kirpputorilta vaan hassulla parilla eurolla. Tuo takki muuten oli alunperin Kappahlin lasten puolelta ostettu ja ihmettelin sitä, että se meni mun päälle ja vielä saan sen kiinni.
  Mulla on taas joku kauhea hinku päästä kaikesta ylimääräisestä tavarasta pois ja sitä tavaraa on jo niin paljon, että oon ajatellu varata kirpputoripöydän taas jossain vaiheessa. Pohdin vaan lähinnä, että mihin kirpputorille tällä kertaa veisin tavaraa, koska tietysti haluan, että tavaraa menisi mahdollisimman paljon. Juuri viikonloppuna pesin myös talvivaatteet ja laitan ne säilöön odottamaan seuraavaa talvea. Talvikengät sais vielä laittaa pois.
  Mutta nyt alan tässä valmistautumaan kaupungille lähtöön. Tänään tulee postissa pojalle välikausihaalari. Olisin halunnut sen ennen pääsiäistä jo, mutta olin vähän liian myöhään liikkeellä, kun kaikki koot oli loppu joka paikasta. Teen siitä postausta varmaan erikseen. Niin ja btw, tuo Elastinen - Oota mua feat. Johanna Kurkela on hyvä biisi!

Mitä mieltä ootte asusta? :)

Viime aikojen suosikit ja pari inhokkia

torstai 3. maaliskuuta 2016

  Heipä hei ja ihanaa maaliskuuta! Virallisesti kevät on siis alkanut ja bongasin tuossa viime lauantaina jo ensimmäisen pehmisautonkin autotien levähdyspaikalta. Ei tosin pysähdytty pehmikselle, mutta silti. Tuo aurinko kyllä kummasti piristää niin paljon mieltä! Ajattelin tulla pitkästä aikaa päivittämään viime aikojen suosikkeja ja mukaan mahtuu myös pari inhokkia eli sellaista juttua, joita en vaan millään voi suositella kenellekään.

  Tää Valion kreikkalainen jogurtti on ollu jo monta kuukautta mun ehdoton suosikkiherkku! Siis niin hyvää ja tuo kookos.♥ Näitä on kaupassa monia eri makuja, mutta tää kookos on kyllä lemppari ja sitten uuniomena on kans hyvää. Käyn näitä hakemassa aina Valion tehtaanmyymälästä, koska nää on 20 senttiä halvempaa siellä kun tavallisessa kaupassa. Ootteko ikinä maistanu näitä?

  Bongasin yks kerta netistä termin "erityisherkkä" ja se iski ja lujaa. Löysin nimittäin itseltäni näitä piirteitä ja vahvasti. Erityisherkkyyteen kuuluu syvällinen tiedon prosessointi, kuormittumisalttius, vahva eläytymiskyky ja tarkka havainnointikyky. Täähän on nyt kauhea muoti-ilmiö ja sen huomas esimerkiksi kirjastosta, kun yritin tätä Erityisherkkä ihminen -kirjaa etsiä, niin varauksia oli reilusti yli kymmenen. Onneks mulla on korkeakoulukirjastoon kortti vielä, niin sain tän päivässä.  En erityisemmin pidä siitä, että ihmisiä leimataan niin vahvasti, koska jokainen kuitenkin on yksilö, mutta silti onhan se hieno fiilis, kun lukee jotain juttua ja tajuaa "toihan on ihanku minä". Mua kiinnostaa sitä paitsi kovasti kaikki psykologiaan liittyvät asiat ja tää kirja on siksi täällä suosikeissa. Pitäis vaan enemmän lukea tällasia kirjoja, koska näistä on hyötyä sekä itselle että sosionomin ammatissa.

  Viime lauantaina kävin vihdoin Vaasassa shoppailemassa ja hankin itselleni kauan haaveilemani Gina Tricotin korkeavyötäröiset Molly -farkut mustana. Oikeesti nää on niin parhaat farkut! En enää muita pidäkään. No okei, okei, eihän mun farkkukokoelma mikään iso ole, sillä oon menny yksillä farkuilla viimesen vuoden ja nekin tosiaan on nää Mollyt, mutta farkunsinisenä. Oon muidenkin blogeista lukenut, että nää farkut lukeutuu heidänkin lemppareihin ja näitä on verrattu myös Dr.denim -farkkuihin joten jos et ole käynyt sovittamassa näitä ikinä, niin kannattaa käydä. Ja vinkki, nää on oikean kokoset just sillon kun ne kiristää vähän joka puolelta, mutta ne saa silti kiinni. Ne nimittäin venyy käytössä. Itse tein sen virheen ekalla kerralla, että ostin liian isot farkut, koska sovituskopissa ne tuntu hyviltä. No nehän sitten tietysti veny aivan liikaa. Joten mitä tiukemmat ja mitä vaikeampi ne on sovituskopissa laittaa jalkaan, niin sen parempi! Pesen näitä muutenkin tosi harvoin, mutta kun ne pesee, niin ne menee takaisin muotoonsa ja on yhtä tiukat kuin kaupasta ostettaessa. Ihan kestosuosikit siis.♥

  Harvoin ostan pojalle mitään vaatteita uutena, mutta tää oli niin siisti paita, että oli pakko viime syksynä tää Lindexiltä hakea. Ostin sillon vähän isompaa kokoa ja nyt tää on ollu käytössä melkein koko viikon. Tää on sitä paitsi Timonkin lempparipaita. Kovasti se jaksaa tätä kehua ja toivoo, että silläkin ois samanlainen. Haha.

  Ja sitten päästään niihin inhokkeihin. Oon saanut tämän matkakokoisen Lorealin Elnett Satin hiuslakkapullon kauan sitten Livboxista ja siitä asti tämä on ollut mun kylppärin kaapissa vaan viemässä tilaa. Hiuslakkana tää on ihan hyvää, mutta tämän tuoksu... Ihan hirveä! Mulla ei yleensä mikään ota henkeen, mut tää on niin voimakkaan tuoksuinen et ihan pistelee ja henkeen ottaa. Ei tätä vaan voi käyttää! Tuoteselosteessa lukee vielä "uusi raikas tuoksu". Juu ei!

  Kerrankin mä ajattelin kokeilla uutta ripsiväriä ja pieleen meni. Tässä Maybelline New Yorkin Lash Sensational ripsivärissä oli kyllä niin monta miinusta, että odotan vaan sitä päivää, kun saan tämän heittää roskiin. Ensinnäkin harjaan tulee aivan liikaa ripsiväriä ja ripsivärin laittaminen on yhtä taiteilua, ettei ripsiin tulis yhtään liikaa ripsaria, kun en halua sellasia hämähäkin jalkoja. Sen lisäksi, että sitä tulee liikaa, niin helposti tulee paakkuja mukana. Toiseksi tätä ei meinaa saada silmistä pois millään. Tämän ei pitäisi olla veden kestävää, mutta tätä saa hinkata veden kanssa ja puhdistusaineella ja silti lähtee tosi huonosti. Mun aikasemmat ripsivärit on kyllä lähteny hyvin pelkällä vedelläkin ja meikin puhdistukseen käytän yleensä jotain Nivean puhdistusmaitoa. Pystyn tästä lähin siis tutussa ja turvallisessa!

Linkkaan tänne taas Juha Tapiota, mutta tällä hetkellä ihan suosikki ja koska lauantaina meen taas sen keikalle.♥ Joten sori tää hehkutus, mutta on se vaan niin.♥ Haha. Ja tää biisi!

Rennompi asu

sunnuntai 21. helmikuuta 2016




Farkkupaita - Ullakko Kirpputori/H&M | Valkonen paita - Gina tricot | Kengät - Nahkapaikka | Pipo - Seinäjoen Ilta | Legginssit - H&M

  Mulla on tällä hetkellä yks luottoasu, jota vähän muuntelemalla saa joko rennon tai vähän tyylikkäämmän. Tässä näätte tästä asusta sen rennomman version. Tyylikkäämmän version asusta saa vaihtamalla kengät nilkkureihin tai korkkareihin ja jättämällä pipon pois ja lisäämällä esimerkiksi korvakorut tai jonkun korun kaulaan. Toki näin talvella lisään asuun vielä takin päälle, mutta halusin, että asu näkyy kokonaisuudessaan niin näistä kuvista jätin takin pois. Vielä en todellakaan tarkene pelkällä farkkutakilla! Tämän asun takia muistin, kuinka paljon tykkäänkään farkkupaidoista. Niin rakkautta.♥ Omasta mielestäni myös tuo viininpunainen sopii täydellisesti farkunsinisen kanssa.
  Mun pitäis pikku hiljaa täydentää mun vaatevarastoa, kun kevätkin on pian tulossa. Mulla on edelleen ostamatta mustat farkut sekä lyhyempiä pitkähihaisia korkeavyötäröisten hameiden kanssa tarttisin lisää. Muuten oon kyllä tyytyväinen siihen, että laitoin synnytyksen jälkeen melkein kaikki vaatteet kirpputorille ja uusin vaatevaraston täysin. Mulla ei nimittäin sen jälkeen ole ollut kuin pari sellaista vaatetta, jota en ole oikeastaan käyttänyt ja nekin lähinnä sen takia, kun ei ole ollut yläosia niiden kanssa. Ennen mulla nimittäin oli vaatekaappi täynnä sellaisia vaatteita, joita en käyttänyt juuri koskaan. Olin suurimman osan vielä ostanut kirpputorilta halvalla. Nykyään mietin jopa kirpputorilla ollessani, että tuunko oikeasti tarttemaan sitä vaatetta, vaikka se kuinka maksais pari hassua euroa.

Mut mitä tykkäätte asusta? :)

Syksyn kirpputorilöytöjä vol. 4

perjantai 27. marraskuuta 2015

On taas tullut aika postata tänne blogin puolelle parhaimpia kirpputorilöytöjä ja mahtui tähän postaukseen mukaan pari muualtakin ostettua juttua. Oon ihan älyttömän innoissani, sillä täällä Seinäjoella sijaitseva Ykkösbasaari -kirpputori muuttaa tässä loppuvuoden aikana uusiin tiloihin teollisuusalueelle ja heille tulee sinne mm. mahdollisuus seurata reaaliaikaisesti oman pöytänsä myyntiä mobiilisovelluksella. Muutenkin kirpputori tulee olemaan Etelä-Pohjanmaan suurin. Uuden kirpputorin avajaisia vietetään 2.1 ja minä ainakin oon ehdottomasti mukana! En malta odottaa!

Musta on tullut nykyään mekkoihminen ja vedän päälleni paljon useammin hameen tai mekon kuin farkut! Erilaisia mekkoja ja hameita onkin tullut löydettyä kirpputoreilta muutama. Nämä nyt on ihan perusmustia, mutta tykkään älyttömästi. Nämä kaikki itseasiassa ovat alunperin H&m:n mallistoa. Alemmasta tekonahkahameesta maksoin viisi euroa ja ylemmistä 2,50€/kpl.

Koska esimerkiksi tuo musta tekonahkahame on korkeavyötäröinen, niin on täytynyt ostaa lyhyitä yläosia ja tästä tykkään tosi paljon. Tämä ei ollut kirpputorilöytö vaan ostin tämän H&m:tä, mutta en kyllä muista enää hintaa. Oisko ollut alle kympin. Musta ja harmaa onkin kyllä ihan lyömätön yhdistelmä ja tykkäänkin tätä paitaa yhdistää mustan hameen kanssa.

Oon kauan etsinyt ihan perusrentoa collegepaitaa ja tämä paita onkin meidän seurakunnan nuortentyön eli Seinäjoen ILTA -paita, joita oltiin tilattu Ilta conference -nuorten tapahtumaan. Maksoin tästä 35€. Eli myöskään tämä ei ollut kirpputorilöytö. Mulla on tosi vähän mitään tarjoiluastioita, niin pojan 1-vuotissynttäreitä ja muita tulevia juhlia silmällä pitäen ostin tämän metallisen kerrostarjottimen kymmenellä eurolla. Tätä voi muutenkin hyödyntää sisustuksessa eikä vaan tarjoilussa.


Jonkin verran oon taas tehnyt löytöjä pojalle, lähinnä vaatteita ja leluja. Reiman välikausitakin löysin ensi kevääksi viidellä eurolla. Kotona huomasin pesulappua tutkiessani, että tämä oli Reimalta joku mallitakki, mutta toivottavasti laatu on silti hyvä. Muita vaatteita oon taas ostellut muutamalla eurolla ja esimerkiksi tämä vaatesetti maksoi 2,80€ ja on alunperin H&M:n mallistoa. Olin itseasiassa ostanut itse aikaisemmin uutena samanlaisen collegepaidan pojalle, niin nyt on sitten sama paita isommassa koossa. Plasto potkumopo oli kyllä ihan naurettavan halpa, sillä maksoin tästä 3,80€ ja uutena kaupassa nämä maksaa reilu 30€! Olihan tämä jo kulunut, mutta ei se käyttöä haittaa.

Syksyinen asu ja koulumuistoja

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Toppi - kirpputori/H&M | Takki - kirpputori/H&M | Kaulahuivi - Cubus | Kengät - kirpputori/Halpa-halli

  Viisi vuotta sitten syyskuun alussa aloitin ammattikorkeakoulussa sosionomiopinnot ja muutin Seinäjoelle. Jotenkin hämmentävää, että siitä on jo niin kauan! Tämä vähän reilu kolme vuotta opintoja oli kyllä rankkaa aikaa, mutta myös todella rikasta aikaa. Samalla kun meitä valmennettiin toisten elämän rinnallakulkijoiksi, niin opin tuntemaan itseäni enemmän ja sain lisää itsevarmuutta. Jos mua vertaa siihen Jenniin, joka aloitti syksyllä 2010 sosionomiopinnot siihen Jenniin, joka valmistui lokakuussa 2013, niin ero on huima. En puhu ulkonäöllisistä asioista vaan henkistä kasvua on tapahtunut tuossa ajassa paljon.
  Ammattikorkeakouluopinnot olivat aika rentoja verrattuna lukioon, sillä lukiossa oli niin paljon eri aineita, mutta ammattikorkeassa opinnot painottuivat pääasiassa siihen sosiaalialaan. Viikon lukujärjestys saattoi olla myös sellainen, että parina päivänä viikossa oli koulua aamusta puoleen päivään ja loput päivät vapaata. Toki oli myös niitä viikkoja, kun oli luentoja kahdeksasta neljään joka päivä eikä tehtävät ikinä loppuneet. Kotona joutui opiskelemaan aika paljon.
  Tykkäsin kyllä todella paljon meidän opinnoista, vaikka luennoilla istuminen kahdeksasta neljään ei ollu aina niin parasta. Kuitenkin se, että luennot ja ylipäätänsä ala oli sellainen, mikä itseä kiinnostaa, niin se teki koulusta mielenkiintoisen. Meidän opetus oli muutenkin monipuolista, sillä ei meillä pelkästään luentoja ollut vaan oli monenlaisia keskusteluryhmiä, ryhmätehtäviä ja draamoja, joita tehtiin ja opittiin sen kautta. En ollut meidän kursseilla se äänekkäin tai sellainen, joka olisi aina saanut suunsa auki tunneilla, mutta mun päässä tapahtui sitäkin enemmän pohdintaa ja eri näkökulmien vertailua, mikä toivottavasti näkyi esseissä ja tehtävissä. Työharjoittelut olivat myös antoisia ja opin niissä luomaan omaa ammatti-identiteettiä.
  Monilla on viimeistään tällä viikolla alkanut koulu. Halusin vaan sanoa, että vaikka koulussa ei aina niin kivaa oo ja usein tekisi mieli vaan jäädä nukkumaan kotiin, niin opiskeluajoista kannattaa kuitenkin nauttia. Itse ainakin muistelen niitä lämmöllä.

Inspiraatiota pojan pukeutumiseen

perjantai 21. elokuuta 2015


Paita - Lindex | Farkut - Lindex | Pipo - H&M | Raitapaita - H&M | Kengät - H&M | Raitabody - Kappahl | Collegehousut - H&M


Huppari - H&M | Housut - Lindex | Body - Lindex | Pipo - H&M | Kengät - Lindex | Harmaa paita - Lindex | Farkut - Lindex

  Oon tässä pikku hiljaa katsomassa, mitä vaatteita meidän pojalta puuttuu ja mitä täytyy ostaa syksyä ja talvea varten. Tuossa nettikauppoja selatessani ajattelin tänne blogin puolelle tehdä jonkinlaista inspiraatiopostausta pojan pukeutumiseen. Tällä kertaa Lindex:in ja H&M:n vaatteita pääsi eniten näihin kollaaseihin, vaikka Kappahlin vaatteista tykkään kyllä myös. Oon huomannut, että tykkään pukea poikaamme eri sinisen sävyihin ja ne raidat (ja kyynärpaikat) ovat edelleen in. Toiseksi meidän pojalle sopii mielestäni maanläheiset värit kuten harmaa, beige ja ruskea.
  Suurimman osan pojan vaatteista ostan edelleen kirpputoreilta, mutta joitain vaatteita ostan myös uutena kaupasta. Ehkä näistä kollaasien vaatteista jotain voisin käydä ostamassakin. Ylemmän kollaasin sininen tähtipipo meillä jo onkin, mutta sen vasemmalla puolella oleva raitainen Lindexin paita on kyllä ehdottomasti lemppari!

Valkoista mustalla

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Farkut - Gina Tricot | T-paita - Gina tricot | Kengät - kirpputori

Musta ja valkoinen on kyllä sellainen yhdistelmä, joka ei petä koskaan! Mun päällä harvemmin näkyy valkoista paitaa, mutta tää oli kyl tosi kiva. Ostin tämän paidan muutama viikko sitten tekemältäni Vaasan reissulta. Tää oli mukavan kevyt päällä ja tykkäsin, että tää on takaa pidempi kuin edestä. Ostin näitä sitten kaksikin, mutta toisen mustana. Ei vaan oikeen laatu ollut hyvä, sillä muutaman käyttökerran jälkeen tähän oli jo tullut nukkaa enkä ole vielä ehtinyt edes pestä! Harvemmin oon pettynyt näihin vähän halvempien vaateketjujen vaatteisiin, mutta tähän paitaan kyllä olin. Ehkä tää nyt tän kesän menee. :D

Mun pitäis löytää itselleni lisää kesäkenkiä. Näistä kengistä tykkään kyllä paljon ja nää makso aikoinaan kirpputorilla 1,50€! Nää alkaa vaan olla jo parhaat päivänsä nähneet. Yleensä kesät kuljen pääasiassa semmosilla lipsuttimilla tai miksi niitä nyt kutsuisi, joissa varpaat saa sujautettua kenkään, mutta muuten kengät ovat avoimet. Sellaisia mulla taitaakin olla neljät tai viidet tuolla odottamassa lämpimiä kelejä. Vähä oon hamstrannu, mutta ne kuluu tosi äkkiä. :D Tulis vaan se kunnon kesä nyt jo!

Kirpputorilöydöt pojalle vol.1

tiistai 26. toukokuuta 2015

Mulla on ongelma! Nimittäin se, etten nykyään enää löydä niin paljon itselleni vaatteita kirpputorilta kuin ennen. Pojalle löydän sitäkin enemmän. Teen siis tällä kertaa ostospostauksen pojan vaatteista, joita oon ostellu tässä lähikuukausina. Pari uutta vaatettakin laitoin kuviin joukkoon. Tässä ei ollu edes kaikkia vaatteita, joita oon ostellu. Yritän tehdä niin, etten hirveästi hamstraisi vaatteita, ettei sitten jäisi osa käyttämättä. Nuo vauvat, kun kasvaa niin nopeasti! Kirpputoreilta ostelen jo reilusti isompiakin vaatteita säästöön, niin onpahan vaatteita sitten.

Paita oli täysin käyttämätön ja alunperin H&M:ltä. Hinta oli kolme euroa. Huivit on alunperin Lindexiltä ja maksoivat kaksi euroa yhteensä.

Shortsit taisivat olla kaikki H&M:n vaatteita ja maksoivat jotain 2-3€/kpl. Noita ylempiä Newbien sinisiä housuja meillä on kolmet ja oon tykänny niistä paljon. Tosin käytössä ne nukkaantuu aika herkästi. Ne maksoivat kolme euroa. Alemmat housut ovat myös Kappahl:ista alunperin ja maksoivat kaksi euroa.

Farkkupaita alunperin H&M ja maksoi muistaakseni kolme tai neljä euroa.

Molemmat bodyt ovat Kappahl:ista. Alimmaisen löysin kirpputorilta hintaan 1€ ja päällimmäisen ostin uutena 9,95€, mutta sain sen puoleen hintaan, kun mulla oli alennuskuponki.

Nämä bodyt ovat myös kirpputorilta ja maksoivat päällimmäinen 0,50€ ja alimmainen muistaakseni euron.

Alimmainen neule on Kappahl:in Newbie vaate, jonka löysin kirpputorilta kolmen euron hintaan. Pari pitkähihaista paitaa (alimmainen Name it ja päällimmäinen Lindex) maksoivat kirpputorilla 1,50€/kpl.

Alimmainen haalari kesää varten on uutena ostettu Kappahl:ista 14,95€, mutta sain siihen -25% alennuksen. Päällimmäisen kesähaalarin löysin kirpputorilta 3,50€ ja se on Lindexin mallistoa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan