Toppi - kirpputori/H&M | Takki - kirpputori/H&M | Kaulahuivi - Cubus | Kengät - kirpputori/Halpa-halli
Viisi vuotta sitten syyskuun alussa aloitin ammattikorkeakoulussa sosionomiopinnot ja muutin Seinäjoelle. Jotenkin hämmentävää, että siitä on jo niin kauan! Tämä vähän reilu kolme vuotta opintoja oli kyllä rankkaa aikaa, mutta myös todella rikasta aikaa. Samalla kun meitä valmennettiin toisten elämän rinnallakulkijoiksi, niin opin tuntemaan itseäni enemmän ja sain lisää itsevarmuutta. Jos mua vertaa siihen Jenniin, joka aloitti syksyllä 2010 sosionomiopinnot siihen Jenniin, joka valmistui lokakuussa 2013, niin ero on huima. En puhu ulkonäöllisistä asioista vaan henkistä kasvua on tapahtunut tuossa ajassa paljon.
Ammattikorkeakouluopinnot olivat aika rentoja verrattuna lukioon, sillä
lukiossa oli niin paljon eri aineita, mutta ammattikorkeassa opinnot
painottuivat pääasiassa siihen sosiaalialaan. Viikon lukujärjestys
saattoi olla myös sellainen, että parina päivänä viikossa oli koulua
aamusta puoleen päivään ja loput päivät vapaata. Toki oli myös niitä
viikkoja, kun oli luentoja kahdeksasta neljään joka päivä eikä tehtävät
ikinä loppuneet. Kotona joutui opiskelemaan aika paljon.
Tykkäsin kyllä todella paljon meidän opinnoista, vaikka luennoilla
istuminen kahdeksasta neljään ei ollu aina niin parasta. Kuitenkin se,
että luennot ja ylipäätänsä ala oli sellainen, mikä itseä kiinnostaa,
niin se teki koulusta mielenkiintoisen. Meidän opetus oli muutenkin
monipuolista, sillä ei meillä pelkästään luentoja ollut vaan oli
monenlaisia keskusteluryhmiä, ryhmätehtäviä ja draamoja, joita tehtiin
ja opittiin sen kautta. En ollut meidän kursseilla se äänekkäin tai
sellainen, joka olisi aina saanut suunsa auki tunneilla, mutta mun
päässä tapahtui sitäkin enemmän pohdintaa ja eri näkökulmien vertailua,
mikä toivottavasti näkyi esseissä ja tehtävissä. Työharjoittelut olivat
myös antoisia ja opin niissä luomaan omaa ammatti-identiteettiä.Monilla on viimeistään tällä viikolla alkanut koulu. Halusin vaan sanoa, että vaikka koulussa ei aina niin kivaa oo ja usein tekisi mieli vaan jäädä nukkumaan kotiin, niin opiskeluajoista kannattaa kuitenkin nauttia. Itse ainakin muistelen niitä lämmöllä.
Oikein kiva asu! Tykkään väreistä, jotka sopivat syyskuuhun loistavasti. :>
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Mäki oon huomannu, että syksyn tullessa erityisesti viininpunainen tulee takaisin mun vaatekaappiin :)
PoistaIhanan syksyinen asukokonaisuus! Itsekin kaiholla muistelen jo sosionomiopiskeluja,vaikka valmistuinkin vasta joulukuussa :3
VastaaPoistaKiitos Viivi! :) Onhan siitäkin vierähtänyt jo aikaa! Kovin äkkiä ne kyllä tuntuu unohtuvan, kun menee työelämään tai niinku mulla elämän täyttää lapsiperheen arki, niin eipä siinä hirveästi opiskelut pyöri ajatuksissa. :D Joskus ihan kiva silti palata niihinkin muistoihin. :)
PoistaHei Jenni!
VastaaPoistaOlen valmistumassa sosionomiksi joulukuussa, joten olisi mukava lukea valmistujaisistasi :) Kuten tarjoilusta,asusta sekä esimerkiksi opinnäytetyön valmistumisesta :)
Hei! Mun valmistumisesta on jo pari vuotta aikaa, eikä kaikki niin tuoreessa muistissa enää ole. Mutta enköhän mä tällaisen postauksen voi toteuttaa, kun selailen vähän vanhoja valokuvia. :) Kiitos ideasta!
Poista