Siitä on nyt kolme vuotta, kun päätin pienen tauon jälkeen aloittaa bloggaamisen uudestaan, mutta tällä kertaa puhtaalta pöydältä ja uudella blogilla. Ja tällä hetkellä mulla ainakin on tosi hyvät fiilikset tämän blogin suhteen ja paljon suunnitelmia ja tavoitteita. Joten saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan myös täällä blogin puolella. Ois muuten kiva kuulla kuinka kauan te ootte seurannu mun blogia tai mitkä on teidän lempipostausaiheita tai jos teillä on vaikka heittää postaustoiveita? :) Voitte halutessanne kertoa ne kommentissa, mutta se ei ole edellytys arvontaan osallistumiselle. Voitte osallistua arvontaan kertomattakin!
Halusin siis järjestää teille lukijoille arvonnan ja palkintona on Nyx:in Highlight & Contour pro palette eli korostuspuuteripaletti.(arvo n. 25€). Paletissa on kahdeksan eri väriä, joilla voi korostaa kasvojen piirteitä. Oon vasta hiljattain itse opetellut korostamaan kasvoja ja ihmettelen miksi en ole sitä ennen tajunnut tehdä?! Saa heti paljon paremman ilmeen kasvoille. Mulla ei kyseistä palettia ole, mutta olen kuullut siitä paljon kehuja joten siksi uskalsin sen ostaa. Olen siis ostanut palkinnon itse joten siksi arvontaan voi osallistua vain blogini seuraajat. Kiitos kun olette olleet mukana lukemassa mun juttuja!♥
Halusin siis järjestää teille lukijoille arvonnan ja palkintona on Nyx:in Highlight & Contour pro palette eli korostuspuuteripaletti.(arvo n. 25€). Paletissa on kahdeksan eri väriä, joilla voi korostaa kasvojen piirteitä. Oon vasta hiljattain itse opetellut korostamaan kasvoja ja ihmettelen miksi en ole sitä ennen tajunnut tehdä?! Saa heti paljon paremman ilmeen kasvoille. Mulla ei kyseistä palettia ole, mutta olen kuullut siitä paljon kehuja joten siksi uskalsin sen ostaa. Olen siis ostanut palkinnon itse joten siksi arvontaan voi osallistua vain blogini seuraajat. Kiitos kun olette olleet mukana lukemassa mun juttuja!♥
Arvonnan säännöt:
1. Seuraa blogiani Bloggerin, Bloglovinin, Blogipolun, Blogit.fi tai Facebookin kautta. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana.
2. Kirjoita kommenttiin, mitä kautta blogiani seuraat sekä sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun mahdollisimman pian yhteyttä. Mikäli en saa voittajaan yhteyttä muutaman päivän sisällä, arvon uuden voittajan. Vinkkinä, kannattaa korvata sähköpostiosoitteessa @ -merkki kirjoittamalla (at), jolloin säästyt roskaposteilta. :)
3. Aikaa osallistua on tasan viikko 5.1-12.1.2018
4. Onnea arvontaan! ♥
1. Seuraa blogiani Bloggerin, Bloglovinin, Blogipolun, Blogit.fi tai Facebookin kautta. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana.
2. Kirjoita kommenttiin, mitä kautta blogiani seuraat sekä sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun mahdollisimman pian yhteyttä. Mikäli en saa voittajaan yhteyttä muutaman päivän sisällä, arvon uuden voittajan. Vinkkinä, kannattaa korvata sähköpostiosoitteessa @ -merkki kirjoittamalla (at), jolloin säästyt roskaposteilta. :)
3. Aikaa osallistua on tasan viikko 5.1-12.1.2018
4. Onnea arvontaan! ♥
Onnea blogille! :)
VastaaPoistaMukana Bloggerin kautta.
Sirkkulitm@gmail.com
Bloggerlukijana mukaan!
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Mukana arvonnassa. Seuraan blogiasi bloggerin kautta.
VastaaPoistaklaara49(at)luukku.com
Seuraan sua bloglovinin kautta :)
VastaaPoistaHennahirvonen1(at)luukku.com
blogit.fi kautta luen blogia, vesimeloonia@gmail.com
VastaaPoistaMä oon lukenut sun blogia sieltä, kun olit melkein valmis sosionomi ja muistaakseni kirjoittelit jotain blogiin viimeisistä harkoista ja suunnitelmista ennen valmistumista. :)
VastaaPoistaLuen Bloggerin kautta!
noorie(at)hotmail.fi
Onnea! :)
VastaaPoistaSeuraan Facebookin kautta!
katja.blogi(at)gmail.com
Onnea blogisynttäreiden johdosta! :)
VastaaPoistaSeuraan blogiasi bloglovinin kautta :)
theriddlerr@outlook.com
mukana, bloggerin kautta seuraan
VastaaPoistapirpanaunelmia@hotmail.com
Onnea ja seuraan blogit.fi kautta. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaOnnea kolmesta vuodesta! Mukana bloglovin'-seuraajana :-)
VastaaPoistasiirun@luukku.com
onnea! seuraan bloggerin kautta :-) ansode@gmail.com
VastaaPoistaOnnea :-)
VastaaPoistabloggerin kautta seurailen
sara.rokman(at)gmail.com
Onnea!
VastaaPoistaBloggerin kautta mukana, ihana blogi sulla <3
erelkee@gmail.com
Bloggerin ja FB:n kautta :)
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Onnea. Lukijaksi jo aiemmin liittyneenä seuraan.
VastaaPoistamummolta@gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBloggerin kautta seurailen :)
VastaaPoistasuvi.vikholm(at)luukku.com
blogit.fi ja facebookin kautta :)
VastaaPoistamariaheinonen1@hotmail.com
Onnea blogille! Seuraan fb:n kautta.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Paljon onnea sulle ja blogille!
VastaaPoistaSeurailen Bloggerin kautta :)
vitaevay@gmail.com
Onnittelut kolmesta vuodesta! :) Luin jo muistaakseni sun edellistä blogia, tai ainakin olin sillon vielä yläasteella, kun aloin sun blogia lukemaan :D Seuraan sun blogia bloggerin kautta!
VastaaPoistasofia.pelkonen@hotmail.com
Onnea taapero-ikäiselle blogille. Bloggerin kautta luen, tosin ennen vain oman tietokoneen muistilistalla tallennettuna ja hiljaisena seuraajana.
VastaaPoistahao(at)lailanet.fi
Onnittelut 3-vuotiaalle blogille! Mukana arvonnassa, seuraan Bloggerin kautta :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Blogisynttärionnittelut myös täältä! Bloggerin kautta seuraan.
VastaaPoistatanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Seuraan Blogit.fi:n kautta! Ihana blogi sinulla!
VastaaPoistamammamiettii@gmail.com
Olen seurannut sun blogia ihan alusta asti! :) Lukisin mielelläni enemmän postuksia liittyen lapsiin, mutta ymmärrän, että haluat pitää heidät pois blogista.
VastaaPoistaJa mukana myös arvonnassa! Seuraan blogia bloggerin kautta :) essi.partanen(at)meili.fi
Bloggerin kautta seuraan :) minna1995(at)gmail.com
VastaaPoistaOnnea! :)
VastaaPoistaBloggerin kautta.
ruskarouva85@gmail.com
Onnea 3-vuotiaalle! <3
VastaaPoistaSeuraan Bloggerin ja googlen kautta :)
Helmityttonen@gmail.com
Onnittelut kolmevuotiaalle! :) Sun blogia oon alusta asti seuraillut, ja nyt, kun oma bloggausura on loppunut, niin tää sun blogi on lähes ainoa, jota jaksan viel lukea. Lemppareita on kaikki myday-tyyppiset arkiset postaukset :)
VastaaPoistaFacebookin kautta nykyään seuraan, vaikka taidan mä bloggerlukijanakin olla :)
tanja.k.luoma@gmail.com
Onnea! :)
VastaaPoistaBloggerin ja bloglovinin kautta
Nannaliini10@gmail.com
Onnea blogille! :)
VastaaPoistaSeuraan blogiasi bloggerin ja facebookin kautta
annikajokinen95@gmail.com
Bloglovinin kautta seuraan :)
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com
Onnea 3 -vuotiaalle blogille :D
VastaaPoistaSeuraan bloggerin kautta
funnyseppa@gmail.com
Bloggerin ja blogit.fi:n kautta seurailen :)
VastaaPoistaliina.mamma(a)gmail.com
Onnea 3-vuotiaalle! :) Seuraan Bloggerin kautta.
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Mukana, seuraan Bloggerin kautta :)
VastaaPoistatyttinurminenn (at) hotmail.com
Onnea!!
VastaaPoistaBloggerissa..innolla mukana!
bikkenpilttuu at hotmail.com
Mukana :) Bloggerin kautta seuraan.
VastaaPoistaMatsalikka@gmail.com
Mukana blogger-lukijana :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Bloggerin kautta luen (:
VastaaPoistaEipä ole Nyxiltä tullut kokeiltua muuta, kuin huulituotteita. Essencen tuotteista on kiva lukea ja yleensäkin kosmetiikasta.
eeniemi(at)gmail.com
Mukana blogger-lukijana :)
VastaaPoistahilsan@luukku.com
Blogger-lukijana mukaan
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Seuraan bloggerin kautta :)
VastaaPoistaemilisko@hotmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMukana! Seuraan blogia bloggerin kautta. Ei ole nyxin tuotteita hirveämmin tullut käytettyä huulituotteiden ulkopuolella mutta olisi mukava päästä testamaan tuota, pitkään olen harkinnut tuotteen ostamista!
VastaaPoistanetta.tahvanainen(at)gmail.com
ps. onnea blogille!
Mukana, seuraan Facebookin kautta! :) vaisanen.jenni(at)gmail.com
VastaaPoistaHienoa! Seuraan facessa :) t. Johanna
VastaaPoistamutter at suomi24.fi