Slider

Kesäkuun kuulumiset

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

  Kolmeen viikkoon en ole avannut bloggeria ja se tuntuu ihan hyvältä. Olen myös tietoisesti jättänyt kameraa kotiin ja koittanut elää enemmän ilman kameraa. En tosin ajatellut pitäväni mitään blogitaukoa, mutta nyt oli kiva tänne palata ja kirjoitella vähän kesäkuun kuulumisia. Instagramihan mulla päivittyy suht aktiivisesti ja jos haluaa mun kuulumisia seurata reaaliaikaisesti, niin @jennislullaby nimimerkillä mut löytää.
Ihan ensimmäisenä haluan kesäkuun kuulumisista nostaa esille mökkireissun Joutsassa, joka me tehtiin 16 bloggaajan voimin reilu viikko sitten. Tästä on tulossa kunnon postaus myöhemmin, mutta halusin näillä muutamalla kännykkäkuvalla vielä fiilistellä tätä reissua. Oli ihana irtiotto arjesta, vaikka aluksi mietinkin, että kuinka pystyn rentoutumaan, kun lapset on kotona. Mutta hyvin meni se reissu ja oli kyllä niin ihanat puitteet noissa Lomaleivon mökeissä.
Kesäkuussa myös vietimme isomummuni 90-vuotissyntymäpäiviä. Kunnioitettava ikä! Nappasimme myös viiden sukupolven kuvan toistamiseen.

Yksi viikonloppu veimme kaikki lastenhuoneen tavarat ja huonekalut olohuoneeseen ja vaihdoimme huoneeseen lattian. Paljon on hommaa vielä jäljellä ja oishan se hienoa jos pystyis koko huoneen remontoimaan kerralla, mutta siihen tarvittaisiin kyllä apua tai vähintäänkin lastenhoitoapua! Tavoitteena olisi saada koko huone remontoitua ennen vauvan syntymää.

Juhannusta vietettiin kotona ja muuten tuttuun tapaan kävimme Keuruulla helluntaiseurakuntien järjestämillä kesäjuhlilla eli Juhannuskonferenssissa. Mietin kyllä, että jaksaako sinne tänä vuonna mennä, koska meillä on nyt joka viikonloppu ollut jotain. Lähdimme kuitenkin ja onneksi Timo ajoi. Ois kyllä ihan kiva mennä sinne pitkästä aikaa yötäkin.

Tultiin Keuruulta illalla takaisin ja juuri kun olin menossa pesemään hampaita ja nukkumaan, astuin Plaston muovisen lelutraktorin päälle. En edes aluksi huomannut, että jalasta tulee verta ja mietin kauan, että lähdenkö päivystykseen, koska juhannuksena siellä kuitenkin olisi porukkaa. Varpaan taitekohdassa oli kuitenkin koko varpaan levyinen ja suht syvä haava, niin pakko sinne oli lähteä. En onneksi joutunut odottamaan kuin tunnin verran ja pari tikkiähän sinne laitettiin. Voin muuten kertoa, että jalka on ollut sen jälkeen kipeä ja oon nyt viikonlopun jälkeen ollut kotona vaan, kun on vaikea kävellä.

Näiden lisäksi olen pitänyt viikon verran kirppispöytää, tehnyt Ifolorille valokuvatilauksen ja yrittänyt kuumeisesti etsiä meidän kuormalavoista tehtyyn terassisohvaan patjoja, jotka ois sään kestäviä ja edes kohtuuhintaisia. Olen myös joutunut heittämään kesäkukkia roskiin, koska mun mökkireissun aikana niitä ei kasteltu, niin ne kuoli... Tosi kiireinen kesä on tulossa ja sanon jo näin etukäteen, että bloggaamistahti saattaa olla vähän hitaampaa, mutta en ole lopettamassa kuitenkaan, vaikkei postauksia tulekaan tasaiseen tahtiin. Palataan toivottavasti pian uuden postauksen parissa!♥

Millainen kesäkuu teillä on ollut? :)

2 kommenttia:

  1. Olipas kivan kuuloinen kesäkuu! :) Blogitauko tekee varmasti välillä hyvää, itsekin olen miettinyt, että pitäisikö kesälomalla ottaa blogin suhteen vähän rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Kesäkuu oli kyllä mukava ja toivottavasti tämä heinäkuukin olisi vähintään yhtä kiva! :) Joskus on ihan hyvä ottaa blogin suhteen vähän rennommin. Jotenkin kesäisin mulla aina postaustahti vähän hidastuu, mutta toisaalta ihan hyvä juttu niin voi keskittyä enemmän oikeaan elämään kuin someen. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan