Slider

Hän on täällä♥

sunnuntai 7. lokakuuta 2018


  Tiistaina syntyi pieni poikamme tähän maailmaan.♥ Instagramiin (@jennislullaby) olenkin ehtinyt asian jo päivittää, mutta tänne blogin puolelle pääsen kirjoittelemaan vasta nyt. Mieli on niin kiitollinen tästä kaikesta ja siitä, että minulla on kolme ihanaa lasta. Se, kun ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.
  Synnytys meni hyvin ja oli kaikinpuolin positiivinen kokemus. Eihän se koskaan kivuton ole, mutta oon niin ylpeä omasta kropastani ja siitä, mihin kaikkeen se oikeen pystyy. Ihan älytöntä ajatella, että kannoin kohdussani ihan täydellistä lasta ja synnytinkin hänet vielä. Voin synnytyksen jälkeen todella hyvin lukuunottamatta jälkisupistuksia, jotka ilmeisesti uudelleensynnyttäjillä on pahemmat.
  Perjantaina päästiin kotiin ja nyt ollaan viikonlopun ajan eletty vauvakuplassa koko perheen kesken. Timo on isyyslomalla ja itsekin opettelen pyörittämään tätä arkea pian 4v:n, 2v:n ja pienen vauvan kanssa. Meinaa arki olla tällä hetkellä vähän kaaosta, koska mulla oli ne tietyt rutiinit arkeen jolla sain tän homman pyörimään ja luonnollisesti nyt kaikki on vähän muuttunut. Mutta nyt nautin tästä hetkestä ja tästä ajasta.♥

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea koko perheelle! Muista levätä aina kun voit. Se on kuin laittaisit rahaa pankkiin. Ihanaa vauva-arkea, arjen juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)♥ Joo tuo on kyllä tärkeä neuvo! Yritän muistaa levätä eikä esimerkiksi siivota. :D

      Poista
  2. Paljon onnea suloisesta pojasta! <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea suloisesta poikavauvasta <3

    VastaaPoista
  4. Voi suloisuus♡♡ onnea kovasti koko perheelle 😊

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan