Slider

Pojan vaatetyyli

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tässä vähän esittelyä poikamme vaatetyylistä (tai äitin vaatemausta). Tässä postauksessa esittelen vain pienen osan pojan vaatteista. Tykkään pukea poikaa hienoihin vaatteisiin erityisesti silloin kun ollaan menossa jonnekin. Pelkästään kotona ollessa en aina jaksa miettiä, mitkä vaatteet sopii yhteen. Itsekin pukeudun kotona rennommin, niin sama pätee poikaan.

En ajatellut, että mulla olisi joku erityinen tyyli lapselle, mutta silti huomasin raskausaikana ostamani vaatteiden olleen tiettyä tyyliä ja niissä toistui aina samat jutut kuten tähtikuvio, haaremihousut, kyynärpaikat, polvipaikat, napit, kaulukset, yksinkertaiset kuviot, neutraalit ja ei-niin-kirkkaat värit. Vaatteita valitessa ulkonäön lisäksi yritän miettiä vaatteen käytännöllisyyttä. Saako vaatteen kuinka helposti lapsen päälle? Missä asteessa vaatteen voi pestä? Kutistuuko vaate, jos sen peseekin 60 asteessa eikä 40 asteessa niin kuin pesulapussa lukee? Onko vaate käytännöllinen lapsen liikkumista ajatellen? Hienokin vaate voi jäädä käyttämättä esimerkiksi jos nappeja ei saa helposti auki (tämän huomasin muutamassa vaatteessa!)

Olen ostanut suurimman osan vaatteista kirpputoreilta tai saanut lahjaksi. Jos lastenvaatteet ostaa uutena, niihin saa kulutettua ihan kivasti rahaa, sillä ne eivät kovin halpoja ole. Esimerkiksi bodyt maksaa 7-15€/kpl ja housut 9-20€/kpl. Lapset sitä paitsi kasvaa niin nopeasti, varsinkin vauvana joten itse kannatan mielummin käytettyjen vaatteiden kuin uusien ostamista. Mulle ei niinkään ole väliä, mitä merkkiä vaatteet ovat. En ole erityisesti minkään merkin perässä ja meidän poika käyttää niin Name it:n, äitiyspakkauksen kuin erilaisten markettienkin vaatteita. Olen kuitenkin huomannut, että H&m:n, Kappahl:n ja Lindexin vaatteet miellyttää mun silmää eniten.
Collegehaalarit eli jumpsuitit

Erilaiset collegehaalarit ovat kyllä ihan lemppareita. Tämän vuoden talvi, kun oli vielä leuto, niin nämä ovat olleet kovassa käytössä. Aluksi pohdin, että mitä tuonne pitäisi pukea alle, ettei lapselle tulisi liian kuuma tai kylmä. Oonkin käyttänyt haalareita kahdenlaisessa tarkoituksessa; sisävaatteena ja ulkovaatteena kerrospukeutumisessa. Jos käytän haalaria sisävaatteena, laitan alle pelkän bodyn ja haalarin alaosa toimii siis housuina. Jos taas käytän haalaria vähän niinkuin päällysvaatteena, jonka otan sisälle tultaessa pois, alle laitan bodyn sekä housut.

Kappahl:n Newbie -mallisto

Newbie -merkkiset vaatteet on ihan mun lemppareita. Oonkin facebookissa useammassa pelkästään Kappahl:n Newbievaatteita myyvissä kirpputoreissa. Kaikki Newbien vaatteet kelpaisivat mulle ja vaatteet ovat juuri tällaisia vähän hennompia värejä, suht yksinkertaisilla kuvioinneilla ja kauniilla yksityiskohdilla kuten napeilla.

Haaremihousut


Jostain kumman syystä haaremihousut ovat miellyttäneet mua housuista eniten eli siis sellaiset, jossa tuo haaraosa on selvästi pidempi. Tällaisia housuja esimerkiksi Lindex myy paljon. Myös erilaiset polvipaikat ja polvissa olevat kuvioinnit ovat miellyttäneet mun silmää. Jonkin verran olen ostanut myös farkkuja, mutta kyllä collegehousut ovat materiaaliltaan miellyttävimmät.

Kaulukset, napit, rintataskut, kyynärpaikat, raidat ja söpöt kuosit


Nämä yksityiskohdat miellyttää vaan niin silmää! Koska tykkään musiikista, Name it -merkillä sattui olemaan nuottikuosisia vaatteita, joita etsin kissojen ja koirien kanssa. Nämä olivat myös neutraaleja vaatteita, joten sopivat sekä tytölle että pojalle. Mulla on myös Name it -merkkisiä harsoja, jotka on olleet kyllä ihan parhaita.

6 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita! Rakastuin noihin nuottivaatteisiin...!

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Ihania vauvanvaatteita teidän pojalla:) Oletko ajatellut myydä niitä eteenpäin niiden pieneksi käytyä vai laitatko säästöön? Olisin kiinnostunut ostamaan niitä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos paljon! :) En ainakaan vielä ole myymässä, jos vaikka siunaantuis lisää poikia jossain vaiheessa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan