Slider

Day with me

keskiviikko 12. elokuuta 2015

En ole hetkeen tehnyt päivä kanssani -postausta joten pitkästä aikaa sellainen. Mun arki on tällä hetkellä kutakuinkin tällaista. Pojan ympärillä pyörii tietysti, koska kotona sitä hoidan. Joka päivä en välttämättä käy missään, mutta pyrin käymään edes kerran ulkona päivittäin. Tänään päätin käydä kirpputoreilla kiertelemässä. Kai sitä vois kutsua jo mun harrastukseksi.

klo. 7-9 Seitsemältä meidän poikamme ilmoitti heräämisestään joten ei auttanut kuin nousta ylös. Makoiltiin tosin vielä sängyssä ja kahdeksan aikoihin laitoin pojalle aamupalaa ja siirryttiin leikkimään. Itselle ois kyllä kelvannu vielä lisää unta. Laitoin Youtubesta musiikkia ja tein aamutoimet itselleni. Vaihdoin silmälasitkin päähän. Oon taas pitänyt piilareita reilun kuukauden, vaikka kuukauden niitä sais vaan pitää putkeen. hups. Ennen yhdeksää vein pojan sänkyyn ja menin itse syömään. Parin hyssyttelykerran jälkeen hän nukahti.


klo. 9-11 Mietin menisinkö itsekin nukkumaan vai tekisinkö jotain muuta. Siivoilin hetken, mutta menin sitten jatkamaan unia. Zzz... Ennen yhtätoista poika heräsi ja annoin hänelle lounasta. Vastailin kännykkään tulleisiin whatsapp -viesteihin.

klo. 11-14 Lähdettiin käymään parilla kirpputorilla; Ykkösbasaarilla ja Lakeuden shoppiksella. Ykkösbasaarista on tullu parina viime kertana yks mun lemppareista, sillä löydän pojalle sieltä tosi hyviä vaatteita. Nytkin ois ollu vaatteita kolmivuotiaaks asti, mutta yritän, etten ihan hirveästi ostaisi säästöön, joita säilön sitten monta vuotta meidän muutenkin pienessä asunnossa. Haha. Sinne meni rahaa 5,50€ ja sain kaksi yökkäriä, bodyn ja kirjan. Lakeuden shoppikselta löysin itselleni parilla eurolla H&M:n perustopin. Kotiin tultuamme söimme molemmat välipalaa. Pojalle päärynäsosetta ja itselleni pari ruisleipää.

klo. 14-17 Yritin laittaa poikaa nukkumaan välipalan jälkeen, mutta tuloksetta. Ilmeisesti autossa otetut pienet viiden minuutin torkut vei pahimman väsymyksen pois. Leikimme yhdessä. Kolmen jälkeen sain pojan nukkumaan ja itse olin koneella hetken aikaa. Tein ruoaksi perunamuusia ja kalaa. Juttelin naapurin kanssa ulkona samalla kun hain postin.

klo. 17-19 Pojan ruoka-aika ja Timokin tulee kotiin. Siivosin vähän keittiötä, imuroin ja pesin lattiat ja sitten istahdin koneelle. Leikin pojan kanssa ja luin hänelle kirjoja.

klo. 19-23 Seitsemän jälkeen aloitimme pojan iltatoimet. Poika nukahti kahdeksan jälkeen. Tein meille vähän tuhdimman iltapalan. Alkoi nimittäin tehdä mieli lättyjä mansikoilla. Harvemmin kyllä iltapalaksi syödään lättyjä. haha. Tein blogijuttuja koneella. En oo pariin päivään edes avannut tietokonetta. Suihkun kautta sänkyyn ja lukemaan kirjaa. Kännykän selausta ja sitten nukkumaan.

4 kommenttia:

  1. nää tämmöset postaukset on kyl tosi kivoja! pitäis itekkin taas tehdä päivä kanssani postaus :)

    fashionsituation.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! :) Itsekin kyllä tykkään, kun näissä pääsee bloggaajan arkeen mukaan erilailla. :)

      Poista
  2. Teillä on ollut ihanan oloinen päivä. :) Tälläiset postaukset on tosi kivoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä mukava! :) Kiva, että tykkäät! Yritän tällaisia tehdä aina silloin tällöin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan