Slider

Hello August!

perjantai 7. elokuuta 2015

Haha, aloin tekemään postausta, jossa ajattelin kertoa viime aikojen kuulumisia. Kuvia lisätessäni tajusin, että tästä tuli yhtä kuvaa lukuunottamatta ostosten esittelypostaus. Mullakin alkoi periaatteessa arki nyt elokuussa, kun Timo meni takas töihin. Vietän siis päivät pojan kanssa kahdestaan kotona, mutta tykkään kyllä kovasti. Oon viettänyt nyt paljon aikaa ulkona, kun tuli kerrankin hyvät säät. Kirppotoreilla oon myös käynyt ahkerasti ja oon mä sieltä jotain löytänytkin. Vähemmän kyllä taas itselleni ja enemmän pojalle. Tänään olin pitkästä aikaa kuoroharjoituksissa ja huomenna ois keikka. Huomasin taas, kuinka paljon rakastankaan sitä hommaa. Mutta nyt niihin kuviin!

Glitterissä oli kaikki kukkapannat vitosella niin kokeilin erilaisia, mutta tämä hopeinen panta oli mielestäni kaikista nätein. En jotenkin välittänyt pannoista, jossa oli isoja tekokukkia. Tykkäsin kyllä niistä, mutta jotenkin ne ei istunut päähäni sitten millään. Tämän pannan oikea hinta olisi ollut 17,90€. (ps. aion kyllä värjätä hiukseni tässä jossain vaiheessa! :D)


Vietettiin aikaa perheen kesken, niin veljen vaimo teki kakun meille kahvipöytään. Itsehän en kahvia juo, mutta kakku kyllä maistui! Mustikat on poimittu omasta metsästä ja itseasiassa pitäisi kyllä mennä poimimaan niitä meille pakkaseen. Jos viitsin vaan lähteä sinne hyttysten armoille!

Nappasin H&M:ltä mukaani poskipunan, sillä en omistanut kuin yhden ja sekin on samassa paletissa luomivärien kanssa. Halusin erillisen poskipunan ja eipä tätä ollut hinnalla pilattu. Maksoin tästä nimittäin alle viisi euroa. Oon ainakin tähän asti tykännyt ja tällä saa kivaa pirteyttä kasvoihin.

Että mä rakastan XZ-hiustuotteiden tuoksua! Käytiin yksi päivä shoppailemassa Keskisellä ja nämä oli siellä tarjouksessa kaksi purkkia neljällä eurolla. Oon kyllä aikalailla tarjousten perään ja jos jotain saa yhtään halvemmalla kuin normaalisti, niin ostan niitä sitten varastoon.


Kävin yksi päivä pyörähtämässä H&m:llä ja aloin jo valmistautua syksyä varten ostamalla pojalle collegepaidan 9,90€, farkut alennuksesta 7€ 19,90€ ja pipon talvea varten 4,95€. Aika harmaavoittoisella mentiin tällä kertaa. Ja pipossa tietty mulle niin tuttua tähtikuviota. Haha. Narut lakissa on muuten ihan pakollinen, koska heti jos laitan pojalle jonkun lakin päähän, niin hän automaattisesti repii sen päästään pois...


Citymarketissa oli Ben & Jerry's jäätelöt tarjouksessa kympillä kolme kappaletta, niin pitihän niitä käydä ostamassa. Oon sen verta pihi, etten malta maksaa noista jäätelöpurkeista 6,75€, mitä ne on normaalihintasena, sillä mun mielestä ne on vaan ihan älykalliita! (vaikka ne hyviä onkin.) Ostan niitä vaan sillon kun ne sattuu tulemaan tarjoukseen. Samalla ostoskärryyn tarttui Itse ilkimys 2 -elokuva, joka on meiltä vielä näkemättä. Hintaa elokuvalla oli vain 4,99€. Sitä uutta Kätyrit -elokuvaakaan me ei olla nähty. Ollaan vähän myöhässä näissä. :D

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan