Slider

Makuuhuoneen lähtötilanne

lauantai 16. tammikuuta 2016

  En ole pitkään aikaan tehnyt mitään sisustuspostausta ja ei tämä nytkään varsinaisesti mikään sellainen ole. Tulin vaan tänne päivittämään meidän makuuhuoneen lähtötilanteen ennen remontin alkamista. Mä en ole koskaan tykännyt meidän makuuhuoneesta enkä ole koskaan saanut siitä mieleistä. (siksi en ole ikinä tänne blogiinkaan sitä kuvannut) Se on myös meidän asunnossa se huone, mikä on kaikista alkuperäisessä kunnossa. Tajusin, että mulla ei oikein ole edes kunnon kuvia makuuhuoneesta joten piti nopeasti nyt napata, vaikkei se mitenkään hienoimmillaan tällä hetkellä ole. Esimerkiksi piano on siellä ylimääräinen, kun se siirrettiin olohuoneesta pois pojan 1-vuotiskuvausten takia. En ole kyllä muutenkaan saanut huonekaluja makkariin sopimaan. Järjestys on muuttunut siellä moneen kertaan ja jotkut huonekalut vaan on siellä, koska muualla ei ole tilaa tai sitten ne on piilossa, ettei poika pääse niihin käsiksi. Remontin jälkeen tarkoitus on korjata myös tämä asia ja tehdä makkarista paljon viihtyisämpi!
  Meidän tarkoituksena on maalata seinät valkoiseksi ja tuohon tummanruskeaan päätyseinään laittaa joku beigen sävyinen tapetti. Lattia on tällä hetkellä muovimattoa ja sen tilalle olisi tarkoitus laittaa ruskeansävyistä laminaattilattiaa. En myöskään tiedä onko makuuhuoneen ovea asennettaessa tullut ajatusvirhe vai mikä, mutta normaalistihan isoissa huoneissa ovi aukeaa sisälle päin huonetta. Meillä kuitenkin tuo makuuhuoneen ovi aukeaa eteisen käytävään päin ja se on todella epäkäytännöllinen. Vaihtoehtona on pitää sitä täysin auki, jolloin se vie ison tilan eteisen seinätilaa tai sitten kokonaan kiinni, jolloin ilmalämpöpumppu ei pääse lämmittämään huonetta. Jos sitä pitää puoliksi auki, niin se on koko ajan tiellä. Joten me pohdimme jos vaihtaisimme oven karmit. Se toki vaatisi sen, että seinää on pakko hajottaa ja muuta kivaa. Lattialistat ois tarkoitus myös vaihtaa ja katsoo nyt mitä vielä päädytään tekemään. Uusi sänky ois muuten kova juttu! En sit tiedä, mutta 120cm sänky kahdelle on aika pieni! Hyvin ollaan tähän asti mahduttu, mutta kaipailisin uutta sänkyä.

Laittelen lisää kuvia sitten, kun remontti etenee. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan