Slider

Makuuhuoneen materiaalivalintoja ja blogijuttuja

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

  Hei! Ei ollut tarkoitus pitää viikon taukoa bloggaamisesta, mutta kun on viettänyt viikon lähinnä sängyn pohjalla kipeänä ja hoitanut kuumeista poikaa, niin ei oikeen jaksaminen ole riittänyt blogin puolelle. Alun perin suunnittelin, että seuraava postaus olisi asukuvat, mutta sekin meni pilalle, kun ei vaan ole löytynyt aikaa kuvaukselle, eikä tosiaan kipeänä halunnut itseään kuvauttaa. Välillä oikeasti tää bloggaaminen niin turhauttaa, kun haluais panostaa tähän täysillä ja on hienot suunnitelmat, mitä seuraavaksi postaa, mutta toteutus sitten onkin se toinen juttu! Haluan kuitenkin kehittyä tässä bloggaamisessa ja kokeilla erilaisia juttuja ja siksi oonkin päättänyt, että laajennan näitä blogitouhuja videoiden puolelle. Edellisessä blogissani tein silloin tällöin videoita ja niitä oli kiva toteuttaa. Tässä blogissa en ole tehnyt yhtään videota joten ois varmaan aika kokeilla sitäkin. Sitä paitsi meillä on nykyään videokamera, jossa on kääntyvä näyttö joten esimerkiksi my day -tyyppisten videoiden kuvaaminen on huomattavasti helpompaa kevyellä videokameralla kuin älyttömän painavalla järkkärillä, jossa ei ole edes automaattitarkennusta tai kääntyvää näyttöä. En tiedä milloin kuvaan ensimmäisen videon, mutta tässä lähikuukausina ajattelin tällaista kokeilla. Tarkoituksena ei ole syrjäyttää valokuvausta ja kirjoittamista millään tavalla vaan nimenomaan silloin tällöin elävöittää näitä postauksia videon muodossa. Miltä videot teidän mielestä kuulostaa? Ja jos teillä on minkäänlaisia postausideoita, niin kertokaa ihmeessä kommenttiboksiin! :)

   Meidän makuuhuoneen remontti ei ole edennyt hirveän paljon, mutta ollaan me saatu hiottua seiniä sekä valittu laminaatti ja tapetti. Laminaatti löytyi Byggmaxilta ja tapetti K-raudasta. Laitan tarkemmat tiedot myöhemmin, sillä mulla ei ole noista mitään muuta tietoa kuin nuo mallipalat ja kaupat mistä ne löytyy. Tarkoituksena on siis muut seinät maalata valkoiseksi ja yhdelle seinälle laittaa tapetti. Ei haluttu mitään kovin näyttävää tapettia, sillä olohuoneessa meillä on näyttävä lautatapetti ja itse tykkään muutenkin enemmän mahdollisimman yksinkertaisesta enkä esimerkiksi kovin isoista kuvioista. Siksi valittiin tällainen vaalea/beige tapetti pystyraidoilla. Lattiavaihtoehtoja olikin sitten enemmän ja valintaan vaikutti eniten edullinen hinta, mutta tämä laminaatti miellytti myös omaa silmää. En malta odottaa, miltä valkoiset kalusteet näyttää tuota laminaattia vasten.♥ Laminaatista oli muuten hankala saada hyvää kuvaa, niin että sen väri tulisi oikean näköisenä. Se on siis enemmän ruskean sävyinen, eikä harmaa, mitä nuo kuvat saattavat antaa ymmärtää.

6 kommenttia:

  1. Vautsi, toi laminaatti näyttää todella ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oon ite vähä huono hahmottamaan, miltä se näyttää lattiassa, mutta toivottavasti sielläkin hyvältä. :D

      Poista
  2. ihana kyllä tuo laminaatti itse valitsisin saman ;) Naps. sait uuden lukijan :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on myös sun mieleen! :) Tervetuloa lukijaksi♥ :)

      Poista
  3. Mä niiiin rakastan remontoimista ja kaikkea mikä liittyy sisustamiseen<3 Ja nuo teidän valitsemat materiaalit näyttää tosi kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin.♥ Kiitos, remontti on vielä kesken, mutta toivottavasti valmistuis pian, niin saisin kuvata tänne blogin puolelle valmiin makkarin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan