"Otan puolikkaan elämän sen repaleet mukaan"
Heipä hei ja hyvää maanantaita! Oltiin melkein koko viime viikko flunssassa, mutta nyt onneksi lapsetkin alkaa olla kunnolla terveitä, jotta voi taas palata normaaliin elämään. Koko viime viikko meni myös itsellä aika sumussa, kun meidän neiti ei öisin suostunut nukkumaan ja saattoi valvoa melkein kaksi tuntia ennen kuin nukahti uudestaan. Raskaasta viime viikosta huolimatta kuuluu kyllä tosi hyvää! Mun vanhempainvapaa loppui ja jäin hoitovapaalle enkä tiedä varmaksi kuinka kauan hoidan itse lapsia kotona. Oon välillä katsellut työpaikkoja ja kyllä melkein koko ajan on sosionomeille töitä täällä päin. Nyt on kuitenkin aika olla vielä kotona, kun lapset ovat pieniä ja siihen on mahdollisuus.
Eilen oli ihana syysilma ja sen vuoksi käytiin kuvailemassa tänne blogiin syksyisempiä asukuvia ennen kuin nää kaikki ihanat syksyn värit on muisto vain.
Oon rakastunut näissä kuvissa olevaan collegemekkoon, jonka löysin kirpputorilta joku vuosi sitten. Olin silloin vielä raskaana ja ison mahan kanssa kokeilin tätä vain nopeasti ja ajattelin, että tykkäänköhän tästä sen jälkeen, kun saan raskausvatsan pois. Maksoin nimittäin tästä 18€ ja se on aika paljon kirpputorivaatteesta! Tosin mekko oli kuin uusi joten vein sen kassan kautta kotiin. Nyt oon nähnyt saman tyylisiä mekkoja Vero modassa myynnissä ja nämä maksaa uutena melkein 70€ joten hyvä löytö! Tämä on sitä paitsi tosi paksu ja lämmin!
Cubuksella oli hetki sitten kaikki housut -25%. Käytin alennuksen hyväksi ja ostin tekonahkalegginssit edellisten tilalle. Mulla on aikaisemminkin ollut tämän tyyliset, mutta ne olivat liian isot joten myin ne eteenpäin. Maksoin legginsseistä 14,95, kun normaalihinta oli vähän alle 20€. Tekonahka on kyllä jotenkin niin syksyinen vaate. En oikeastaan esimerkiksi kesällä käytä ollenkaan tekonahkaa. Kengät tilasin netistä Vamos kenkäkaupasta. Olin niin mainonnan uhri, sillä he mainostivat näitä jossain erikoisalennuksessa Facebookissa ja silloin jo katsoin, että olipa kivat kengät. Sitten pari päivää myöhemmin näin ne vielä Instagramissa ja ajattelin, että nyt tilaan. Normaalihinta näille oli 59,90, mutta itse maksoin näistä 39,90€. Ihanat syksykengät ja mulla ei tämän tyylisiä ollutkaan ennen näitä.

Trikoomekko - Kirpputori/Object | "nahkalegginssit" - Cubus (uudet) | Kengät - SoWhat/Vamos kenkäkauppa (uudet)
Mitä mieltä ootte asusta?
Mitä mieltä ootte asusta?
Kirpputorit on parhaita paikkoja löytää persoonallisia ja kivoja vaatteita. Upea mekko :)
VastaaPoistaToi on kyllä totta! Ja välillä sattuu löytymään uusiakin vaatteita, joita saa tällä hetkelläkin kaupasta kuten just tää mekko :)
PoistaKiva asu, nahkalegginsit sopivat tosiaan hyvin syksyyn! Nuo kengät ovat tosi kivat, oon itse etsinyt varrellisia nyörikenkiä talveen :)
VastaaPoistaKiitos Sara! :) Noi kengät on kyllä upeat ja tykkään just siitä, että ne on noin pitkävartiset, kun mulla tuppaa nilkat jäätymään. :D
PoistaTosi kiva asu kyllä! :) ♥ Mulla itellä on melkein samanlaiset talvikengät ja oon kyllä tykännyt niistä hirmuisen paljon :D
VastaaPoistaKiitos Sofia♥ Ton tapaset kengät on kyllä kivoja! :)
PoistaTosi kiva asu! :) Itsekin pitäs jotain tuon tyylisiä mekkoja löytää töihin, mutta ei ole mielesiä kohdalle osunut...
VastaaPoistaKiitos!😊 Voi harmi! :/ toivottavasti löytäisit mieleisen mekon!😊
Poista