Slider

Kirppislöydöt vol. 12

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

  Olen ilmeisesti unohtanut päivittää näitä kirppislöytöjä tänne blogin puolelle, koska edellisen osan olen tehnyt vuoden 2017 syyskuussa eli reilu vuosi sitten! Hauskaa tässä on se, että olen silti aktiivisesti käynyt kirpputoreilla ainakin kerran viikossa. Mutta en ole vain saanut aikaiseksi kuvata parhaimpia löytöjä. Nämä löydöt onkin tehty lapsille, sillä itselleni en ole raskauden vuoksi ostanut pitkään aikaan mitään erikoisempaa. Sen jälkeen, kun olen nämä kuvannut, olen löytänyt vielä lisää juttuja kirppiksiltä, mutta ne kuvaan varmaan sitten seuraavaan postaukseen.
  Meidän A-pojalle eli vanhimmalle lapselle on vaikea löytää kirppiksiltä käyttövaatteita, koska ilmeisesti 4-vuotiaat pojat kuluttaa vaatteensa loppuun joten hyväkuntoista vaatetta on vaikea löytää. Yleensä jos löydän, niin ostan ison kasan samasta pöydästä. Joskus teen yksittäisiä löytöjä muistakin pöydistä kuten nämä ylläolevat vaatteet. Farkut parempaan käyttöön ja siisti H&m:n huppari. Farkut taisi maksaa 5€ ja huppari jotain 4€.

  Mun yhtenä tavoitteena oli löytää lapsille toppavaatteet talveksi kirppikseltä ja hetken jo mietin, että joudunko ostamaan ne uutena, sillä oikeanlaisia ja hyväkuntoisia vaatteita ei meinannut löytyä. Myöskään värit ei aina miellyttänyt, sillä en halunnut meidän E-tytölle mitään pinkkiä haalaria.
  Lapualla oleva Kirppis Sakura on aivan ihana paikka ja he lisäävät viikottain omille Facebook-sivuilleen kuvia heille tuoduista tuotteista. He ottavat varauksia myös netin kautta ja nykyään he myös postittavat kirppistuotteita. Ylimpänä olevan Name it:n kettutakin löysin A-pojalle juuri Sakuran Face-sivuilta ja he laittoivat sen mulle sivuun ja ajoinkin Lapualle jo samana päivänä. Takki oli hyvässä kunnossa joten ostin sen kympillä. Meidän pojallahan oli tuollainen samanlainen kettutakki viime talvena, mutta se jäi pieneksi. Tämä oli sitten yhden koon isompi.
  A-pojalle löysin tumman sinisen H&m:n toppahaalarin uutena kirpputorilta ja maksoin siitä 35€ eli noin puolet siitä, mitä se maksaa kaupassa. Haalarissa oli tosiaan vielä laput kiinni. E-tytölle löysin hyvässä kunnossa olevan Name it -merkkisen farkun värisen haalarin 25 eurolla. Ajattelin, että se menee värinsä puolesta meidän R-pojalle myöhemmin.
  Meidän E-tytölle olen löytänyt kaikki käyttövaatteet kirpputoreilta. Olen löytänyt vähän erikoisempia housuja ja sitten ihan perus H&m:n legginssejä. Ylemmistä housuista olen maksanut vähän enemmän. Oisinko mustista maksanut 3-4 euroa ja röyhelöpyllyhousuista maksoin 6 euroa. Alemmat legginssit ovat olleet ihan uusia tai ainakin uudenveroisia ja olen maksanut niistä 2€ kappale, kun ne kaupassa taitaa maksaa uutena n. 10 euroa.
  Joskus käy hyvä tuuri ja kirppikseltä löytyy ihan uusia vaatteita kuten tämän Newbie mekko. Tässä oli vielä laput kiinni ja maksoin tästä vähän enemmän eli 12€. Tämä olikin E-tytön päällä meidän R-poikamme nimiäisissä.
  Instagram-seuraajani saattavat muistaa, että tuossa loppukesästä tein hyvän löydön juurikin Lapuan Sakura kirppikseltä. Siellä nimittäin oli pöytä täynnä pienen pojan vaatteita ja ostinkin sieltä ison kasan vaatteita neljällä kympillä. Suurinosa pöydän vaatteista oli ihan uusia ja maksoin niistä 2-5€/kpl, mutta keskimäärin sen pari euroa per vaate. Laskin, että jos ne kaikki vaatteet olisin ostanut uutena kaupasta, ne olisi maksanut 150-200€ joten se oli todella hyvä säästö!
  Nämä kaikki kuvien vaatteet eivät olleet sieltä ostettu, enkä kaikkien hintojakaan enää muista, mutta tuo H&m:n karvahaalari tais olla kallein. Siitä maksoin muistaakseni sen 5 euroa.
  Olen juuri laittamassa kirppispöytää itse ja toivon, että pääsen tavarasta eroon. Kirppistely kyllä kannattaa niin ostajana kuin myyjänäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan