Slider

Jouluinen kinuski-puolukka-jäädykekakku

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

  Meillä oli poikamme nimiäisissä tarjolla jouluinen kakku nimittäin kinuski-puolukka-jäädykekakku, jota olen halunnut pitkään kokeilla. Nyt siihen tuli hyvä sauma ja voi että tää on kyllä hyvää!
  Kakkuun tulee esimerkiksi kanelikinuskia, joulupipareita, puolukoita ja marenkia. Kakku on aika työläs - ei vaikea, mutta monivaiheinen. Se on kuitenkin sen arvoinen. Ja onhan tuo kakku niin upea, että ihan hyvin sopii esimerkiksi joulupöytään.
  Ohje on Kinuskikissan -sivuilta, mutta voin laittaa reseptin suoraan myös tähän.
Kinuski-puolukka-jäädykekakku

Marenkipohjat:

4 valkuaista (voit säästää keltuaiset täytteeseen)
2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
1½ tl etikkaa (jätin itse pois)

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on hyvä silloin, kun se ei putoa kulhon kääntäessä ylösalaisin.
2. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten.
3. Siivilöi joukkoon maissitärkkelys. Lisää vaniljasokeri ja halutessasi etikka.
4. Piirrä leivinpaperiin irtopohjavuoan pohjan avulla halkaisijaltaan 24cm ympyrä, jonka sisään levitä marenki. Jätä n. 1cm leviämisvara.
5. Jos et omista kiertoilmauunia, niin joudut paistamaan marenkipohjat erikseen. Lämmitä tavallinen uuni 125 asteeseen ja paista marenkia n. 1h 45min-2h uunista riippuen. Marengin tulee olla kuivaa ja sen pitäisi jäähtyessään lähteä paperista suht helposti.
Kanelikinuski:

2 dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria
1½ tl kanelia

1. Lisää kattilaan kuohukerma, fariinisokeri ja kaneli.
2. Keitä pari minuuttia ja anna jäähtyä ainakin huoneenlämpöiseksi ennen kakun täyttämistä. Kinuskin voi myös valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin.

Täyte:

3 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
4 keltuaista
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
¼ dl vettä

Lisäksi:
150 g piparkakkuja
200 g puolukoita

1.Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n.5-10 minuutiksi.
2. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi.
3. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
4. Yhdistä vaahdot ja lisää vaniljasokeri.
5. Kuumenna vesi kattilassa ja liuota liivatelehdet veteen.
6. Lisää liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

päälle:

pipareita
kanelikinuskia
puolukoita

Kakun kokoaminen:

1. Ota irtopohjavuoka halkaisijaltaan 24cm ja leikkaa pohjalle leivinpaperi. Jos vuoka on matalempi versio, niin tee lisäreunaa leivinpaperista tai käytä reunakalvoa. Kakku nimittäin tulee vähän yli vuoasta, niin se pysyy paremmin kasassa lisäreunalla.
2. Lisää pohjalle ensimmäisenä toinen marenkipohjista.
3. Säästä n.10 piparkakkua kakun päälle ja murenna puolet jäljelle jäävistä piparkakuista marengin päälle. Mulla oli niin paljon pipareita, etten katsonut niin tarkkaan noita määriä vaan laitoin ihan silmämääräisesti.
4. Säästä jonkin verran puolukoita myös kakun päälle ja jäljelle jäävistä puolukoista ripottele puolet pipareiden kanssa. Itse käytin aika vähän puolukoita (n.100g) kakussa ja mielestäni sitä oli silti sopivasti joten oman maun mukaan!
5. Valuta lusikan avulla kanelikinuskia. (Muistathan jättää sitä kakun toiseen kerrokseen sekä vähän päälle koristeeksi)
6. Lisää puolet täytevaahdosta.
7. Toista edelliset kohdat eli täytevaahdon päälle marenki, piparit, puolukat, kanelikinuski sekä viimeisenä loput täytevaahdosta.
8. Koristele mielesi mukaan lopulla kanelikinuskilla ja pipareilla.
9. Laita kakku pakastimeen hyytymään vähintään 6-8 tunniksi. Ota kakku huoneenlämpöön n. tunti ennen tarjoilua ja ripottele lopuksi vielä jäisiä puolukoita kakun päälle.

Mukavaa joulunodotusta!♥

6 kommenttia:

  1. Oi nam! Tämäpäs voisi olla meidän joulukakku. Ihana ohje.

    VastaaPoista
  2. Nam, näyttää ja kuulostaa hyvältä! Pakko kokeilla tätä viikonloppuna, kun mennään anopille syömään ja mä teen jonkun jälkkärin.

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi tää näyttää hyvältä! Tollasta jouluista ''mättökakkua'' pitäis ehdottomasti joskus kokeilla ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan