Slider

The liebster award -haaste

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Oon saanut kolme The liebster award -haastetta joten kiitos Johanna (Johannatuulia), Matilda (Matilda S.) ja Satu (Satu Maarit Anneli)! Tällaiset postaukset vie aika paljon aikaa, kun haluan paneutua kysymyksiin kunnolla ja pyrin vastaaman monipuolisesti enkä vain parilla sanalla joten siksi näihin haasteisiin vastaaminen on vähän venähtänyt. Haasteen tarkoituksena on siis nostaa pienempiä blogeja (alle 1000 lukijaa) pinnalle. Säännöt ovat yksinkertaiset: 1. Vastaa haastajan 11 kysymykseen 2. Haasta itse alle tuhannen lukijan bloggaajia ja keksi heille uudet 11 kysymystä. Näistä haasteista on ilmeisesti monia versioita, sillä yhdessä näistä pyydettiin keksimään myös 11 faktaa itsestä, mutta minä jätän sen osion väliin, kun vastailen 33 kysymykseen. :)

1.Mikä saa sinut onnelliseksi?
Läheiset ihmiset, oma hyvinvointi (sekä fyysinen että psyykkinen), seurakunta/usko, hyvä musiikki, kesä ja niin edelleen.

2. Blogin hyvät ja huonot puolet?
Bloggasin tosiaan reilu kolme vuotta ennen tätä blogia, niin kokemusta on monelta vuodelta. Blogin hyvät puolet on siinä, että saa toteuttaa itseään ja tehdä sitä mitä rakastaa. Tykkään kovasti kirjoittaa ja valokuvata. Huonot puolet on siinä, kuinka blogimaailma on muuttunut. Toisaalta hyvä asia, mutta lukijat ovat vaativampia nykyään ja valokuvatkin pitäisi olla kuin jostain muoti/sisustuslehdestä. Onneksi on myös niitä lukijoita, joita kiinnostaa ns. tavallisen ihmisen elämä ei-niin-upeilla kuvilla. :) Vaikka itsellä onkin vähäisempää, niin huonona puolena täytyy mainita myös haukkuminen/ilkeät kommentit. Ymmärrän rakentavan kritiikin, mutta en sitä jos täytyy anonyymina tulla haukkumaan bloggaajan ulkonäköä tai läheisiä. Se ei tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää vaikka kuinka bloggaaja laittaa omasta pärstästään kuvia julkiseen blogiin.

3. Paras muisto viime kesältä?
Ehdottomasti mahan kasvun seuraaminen ja vauvan ensimmäiset potkut.♥ Satuin olemaan kesälomalla, kun kelit oli kylmiä ja sateisia ja töissä silloin kun oli ne sairaan kuumat helteet. Aina ei mee nallekarkit tasan. :D



4. Mikä kamera sinulla on?
Canon eos 1100D ja siinä se perus objektiivi 18mm-55mm ja lisäks se 50mm.

5. Seuraavat kolme asiaa, jotka ovat ostoslistallasi?
Ei ole mitenkään järjestyksessä, koska mun ostoslista on aika pitkä ja ne voi olla siellä listalla monta vuottakin. :D Ostoslistalla on tällä hetkellä esimerkiksi sälekaihtimet makkareihin ja keittiöön, rahi olkkariin ja syöttötuoli pojalle.

6. Paras blogi, mitä seuraat?
Vaikea sanoa vaan yhtä, mutta kauniit valokuvat ja inspiraatio voittaa, niin sanon Annika. O.

7. Jos saisit valita yhden asian, minkä ottaisit autiolle saarelle mukaan? (ruokaa ja juomaa ei saa valita)
Aika paha, kun vaan yks. Hmm, mutta varmaan ottaisin kännykän, koska siinä tulee muita toimintoja samassa kuten yhteydenpito läheisiin, musiikki ja Raamattusovellus. :D Oletan tietty, että autiolla saarella on kenttää ja nettikin toimii. ;)

8. Paras tv-sarja?
Seurailen mm. Salkkareita, Uutta päivää, Poliiseja ja Fitnesspäiväkirjoja.

IMG_1703
9. Kuinka iso osa blogi on arkeasi?

Riippuu päivästä ja siitä minkä verran mulla on aikaa. Kyllä postauksien tekemiseen saa menemään paljonkin aikaa, kun pitää suunnitella postaus, ottaa valokuvat, muokata valokuvat, kirjottaa teksti, asetella valokuvat tekstiin, tarkistaa tekstin oikeinkirjoitus ja muotoilu, julkaista postaus ehkä mainostaa postausta ja sit vastailla kommentteihin.  Pohdin myös arjen keskellä, mistä voisin seuraavaksi tehdä postausta ja kuskaan kameraa mukana. On myös päiviä, kun en avaa konetta ollenkaan ja selailen muiden uusia blogipäivityksiä vaan kännykällä. Voisin siis sanoa, että se on mun harrastuksista se, joka vie eniten aikaa, mutta mun elämässä on paljon muutakin sisältöä kuin vain blogi.

10. Parhaat puolet itsessäsi?

Positiivisuus, empaattisuus ja asioiden tarkastelu monesta eri näkökulmasta.

11.Mielestäsi paras kosmetiikkamerkki?
Ei ole mitään sellasta yhtä suosikkia, mutta Niveaa löytyy paljon ja Dove on kans yks suosikki.


1.Kuinka paljon pidät valokuvaamisesta asteikolla 1-10?
Varmaan jotain ysin luokkaa.

2. Kerro lyhyesti sun aamurutiinit:

Pojan aamutoimien jälkeen omani eli kasvojen ja hampaiden pesu, hiusten harjaus, vaatteiden vaihto, syöminen ja meikkaus jos lähden jonnekin esimerkiksi kaupungille. On myös päiviä (esim. tänään), että pitäisi käydä suihkussa (mut en jaksa) ja hillun täällä edelleen yöpaidassa (klo.12.30).

3. Mikä on tai oli sun lempi taideaine koulussa?

Kyllä se oli musiikki, ehdottomasti. Olihan meillä kaikenlaisia bänditouhujakin koulussa ja kokoonnuttiin soittelee ruokavälkkisin tai koulun jälkeenkin musaluokkaan. Puukässästä tykkäsin myös, vaikken nyt tiedä luetaanko se taideaineisiin.

4. Kerro 5 mielestäsi parasta nettisivua/sovellusta tms:

Blogger (eli blogi), Pinterest, Whatsapp, Spotify ja pitääks tähän nyt vastata sit et Facebook, kun siellä mä päivät pitkät roikun.

5. Millaiset on sun unelmahiukset?

Ehdottomasti paksummat, mutta semmosia en voi saada joten tyydyn näihin. Jos hiukset ois paksummat, niin sitten pitkät hiukset ois myös hyvät. Väriin oon tällä hetkellä tyytyväinen.

6. Olisitko mielummin 20cm pidempi vai 20cm lyhyempi kuin nyt?

Oon kyllä tyytyväinen näin, mut jos oisin 20cm pidempi, oisin 177 cm ja sitten jos taas lyhyempi, niin oisin 137cm joten ehkä valkkaisin tuon 20cm pidemmän. Ihan vaan sen takia, ettei luultais koko ajan lapseks ja toiseks, et edes ylettyisin johonkin.

7.Lempivärit pukeutumisessa?

Tällä hetkellä mennään aika paljon mustalla ja sinisellä. Tykkään ihan sikana erilaisista farkkupaidoista. Haluaisin hankkia niitä lisää ja eri sinisen sävyissä.

8. Mitä tekisit jos saisit nyt 2000€, jotka pitäisi käyttää seuraavan 24 tunnin aikana?
Varmaankin lähtisin rautakauppaan ostelemaan remppajuttuja. Kokonaan uus terassi ois haaveena.

9. Kerro 3 asiaa, mitä arvostat sun elämässä tai mistä asioista olet onnellinen elämässäsi?

Usko, perhe ja ystävät.

10. Tykkäätkö enemmän katsoa sarjoja vai elokuvia?

Sarjoja. En oo jotenkin elokuvaihminen ollenkaan, vaikka niitäkin tulee sillon tällöin katsottua.

11. Käytätkö usein koruja?
Harvemmin. En mä jotenkin osaa niitä käyttää, vaikka kuinka yritän opetella.

IMG_9723

1. Mikä on tähän mennessä ollut elämäsi vaikein päätös?
En oikeen osaa sanoa. Totta kai esimerkiksi koko loppu elämäksi sitoutuminen yhteen ihmiseen ja asuntolainan ottaminen ovat olleet isoja ja toisaalta myös vaikeita päätöksiä, sillä ei niitä päätetä vain yhdessä yössä. Vaikeita päätöksiä ovat myös ne hetket, kun on pitänyt luopua jostain. Jatkaako samanlaista elämää vai luopua vanhasta saaden ehkä jotain uutta tilalle.

2. Millä kolmella sanalla kuvailisit elämääsi juuri nyt?
valoisa, yllätyksellinen, kiireinen

3. Millaisia haaveita sinulla on tulevaisuudelle?
Jossain vaiheessa olisi kiva palata takaisin työelämään ja sen omakotitalon joskus haluan. :)

4. Oletko koskaan käynyt ulkomailla, jos olet niin missä?
Jos ruotsinlaivaa ei lasketa, niin en ole käynyt missään. Ois ihan kiva joskus tietty sekin.

5. Jos saisit valita kenet tahansa ihmisen maailmassa, niin kenen kanssa haluaisit viettää koko päivän ja miksi?
Johnny Depp/Jack Sparrow. Paras näyttelijä ja erityisesti tykkään Jack Sparrowin roolista.

6. Oletko koskaan tehnyt mitään spontaania ja jos olet, niin mitä?
En oo kovin spontaani ihminen, tykkään mielummin suunnitella asiat etukäteen. Siks mulla ei nyt tuu mitään hyvää esimerkkiä mieleen. Ennen saatettiin Timon kanssa päättää yhtäkkiä et lähdetäänpä käymään Keskisellä tai Amarillossa syömässä tms, mutta lapsen myötä nääkin on vähentyny, kun pakko on suunnitella elämää ainakin vähintään lapsen päikkäri/ruoka-aikojen mukaan. :)

IMG_4419

7. Jos saisit valita yhden hetken elämässäsi ja muuttaa sitä, niin mitä muuttaisit?
En muuttaisi mitään. Vaikka sitä on tullut elämän aikana mentyä läpi yhdestä sun toisesta vastoinkäymisestä ja virheitä oon tehnyt paljon elämäni aikana, niin en silti muuttaisi mitään. Vastoinkäymiset ovat kasvattaneet musta vahvemman ihmisen ja virheistä olen oppinut.

8. Mikä on sun kesäherkkus?
Kyllä sitä kesäisin menee jäätelöä paljon enemmän kuin muina vuodenaikoina.

9. Oletko koskaan mennyt avantoon ja jos et, niin miksi?
Ala-asteen leirikoulussa oon käyny ja oisinko toiseen kertaan käyny joskus yläasteella.

10. Mikä on sun lempi tv-sarja?
Tuolla ylhäällä niitä jo luettelinkin. :)

11. Millaiset on sun mielestä täydelliset treffit?
En kaipaa mitään erikoisuuksia. Kahdenkeskinen aika riittää mulle ja vois siinä kylkeen olla esim. ruokaa tai sauna tai muuta rentoutumista. :)

11 kysymystä haastetuille:

1. Paras kirja, jonka oot lukenut?
2. Miksi haluaisit tulla isona?
3. Mitä oot harrastanu pienenä?
4. Mitkä on sun kolme tämän hetken unelmaa?
5. Kolme sun lemppariblogia?
6. Viihdytkö mielummin yksin vai muiden seurassa?
7. Mitä pahoja tapoja sinulla on?
8. Mikä on mielestäsi tämän hetken paras biisi?
9. Mitä tekisit, jos sinulla olisi vain kuukausi elinaikaa?
10. Oletko riippuvainen kännykästäsi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan