Slider

Kurkistus olohuoneeseen

tiistai 9. kesäkuuta 2015


Tuossa viikonloppuna vaihdoimme olohuoneessa sohvan ja tv-tason paikkaa ja samalla tuli siivottua vähän perusteellisemmin. Päätin sitten ottaa kuvia vihdoin meidän olohuoneestamme, kun täällä vielä oli näinkin siistiä. ;) Olen aikaisemmin esitellyt meidän eteisen ja keittiön ja niiden postaukset löytyvät tästä ja tästä. Ja ei, meidän olohuoneemme ei ole vieläkään valmis. Puuttuu vielä paljon asioita, mitä haluaisin tehdä. Annoin tuossa keväällä pois meidän ruskean arkkupöydän ihan sen vuoksi, että se vei liikaa tilaa olohuoneesta ja poika ei mahtunut kunnolla liikkumaan, ettei olisi heti arkkupöytä ollut tiellä. Tarkoituksena onkin ostaa kesällä Ikeasta samaa sarjaa sohvien kanssa oleva rahi, joka toimisi jalkojen pitopaikkana, tuolina, säilytystilana (sen sisälle saa tavaroita) sekä pöytätasona.

Mehän vaihdoimme alkuvuodesta tuon lautatapetin tuohon olohuoneeseen (postaus täällä), jonka jälkeen vähän jännitettiin, että sopiiko tuo ruskea tapetti enää tuon lautatapetin kanssa. No omasta mielestäni ei niin hyvin (vaikka aika äkkiä silmä siihen on tottunutkin), joten se on jossain vaiheessa menossa vaihtoon. Myös lattiat ollaan jossain vaiheessa vaihtamassa. Tuohon lautaseinälle olen myös ajatellut jonkinlaista valokuva-asetelmaa kehyksistä, isoa peiliä tai vanhaa ikkunanpokaa, mutta se on vielä ajatuksen tasolla enkä osaa sanoa, milloin sen toteutan.

Oon vannoutunut Ikea-fani ja sohvat, matto, lipasto, lipaston päällä oleva lamppu, tv-taso, paperivalaisin, lampaantalja, verhot ja tyynynpäälliset ovatkin Ikeasta hankittuja eli suomennettuna melkein kaikki. Hups. :D

4 kommenttia:

  1. Miten pidät nuo valkoiset sohvat puhtaana? :) Itselläni tummuu käsinojat tosi nopeasti.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiuksia ja pölyä ne kerää hirveästi et niitä saa kyllä imuroida paljon, mut muuten pesen pari kertaa vuodessa/sillon kun on tarvetta. Joskus meilläkin käsinojat on ollu vähä tummat, mut tahranpoistoaineella ne on pesukoneessa lähteny sit. :) Sit ku meillä on käsinojilla vilttiä, lampaantaljaa ym. niin se varmaan vähä suojaa niitä. Vaikeimpiin tahroihin käytän Fairya ja se on kyllä toiminu kans! :)

      Poista
  2. Teillä on todella kaunis olohuone :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan