Slider

Ostospostaus kirppikseltä vol.5

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Oikeesti tää Suomen talvi on bloggaajalle niin huonoa aikaa kuvausten kannalta. Ja sitten riippuu tietenkin siitä millainen asunto on, onko suuret ikkunat ja mistä suunnasta valo tulee eniten sisään. Meillä esimerkiksi on olohuoneessa isoimmat ikkunat, mutta terassilla on laaja valokate. Talvella se on ongelma valon kannalta, koska valo ei pääse sisään katteessa olevan lumikerroksen vuoksi. Mä yritin siis kuvailla teille ostospostausta ja sain mä ihan hyviä kuvia, mutta en niin hyviä kuin olisin halunnut. Lisäksi valon puutteen vuoksi kuvia sai räpsiä useampia ja se vei aikaa. Kuvailin siis näitä muutamia tuotteita melkein tunnin verran. Huh huh! Yleensä nään jo kamerasta, että onnistuko nää kuvat ja tarvittaessa otan uusia kuvia myöhemmin jos koneella huomaan, ettei joku kuva onnistunutkaan. Näin talviaikaan se ei onnistu, sillä illalla laitan kuvat koneelle ja vasta sitten huomaan, ettei joku kuva onnistunut, niin se on jo liian myöhään ja en voi julkaista kyseistä postausta.
  Tässä kuitenkin pari ostosta alennusmyynneiltä ja loput on kirpputorilta. Tuossa tammikuun alussa täällä Seinäjoella oli Ykkösbasaari -kirpputorin uuden tilojen avajaiset. En oo koskaan ostanut niin paljon tavaroita kerralla mistään kirpputorilta. Lähinnä löysin pojalle vaatteita, joista oon muutamia kuvannut tähän postaukseen. En koe tarpeelliseksi kuvata kaikkia vaan yleensä kuvaan vaan parhaat löydöt.

  Että oon niin happy näistä kengistä! Olin Ykkösbasaari kirpputorin avajaisissa ja katselin samaa pöytää yhden vanhemman naisen kanssa. Tämä nainen sitten nappasi nämä käteensä ja kertoi ystävälleen löydöstään, jotka sattu olemaan hänen kokoaan. Samalla mun huomio kiinnittyi näihin kenkiin hänen kädessään ja tajusin et nuo on samanlaiset Vagabondin tennarit kun mulla jo on, mutta vähän tummemmat. Siinä totesin vaan tälle naiselle, että ne on arvokkaat kengät, että mulla on kotona samanlaiset. Selvisi myös, että kengät olivat mun kokoa. Auts, että mua otti päähän, kun se nainen sitten otti nää kengät! Noo, siellä kirpputorilla oli ihan älyttömän pitkät kassajonot ja tää jono meni yhden hyllyrivistön vierestä. Samalla kun jonotin kassalle, niin katselin näitä pöytiä ja tää nainen oli jättäny nää kengät yhteen näistä pöydistä! Mun teki mieli kiljua! Ilmeisesti tämä nainen ei ollu sitten A) jaksanut jonottaa ja jättänyt nämä kengät vaan jonkun toisen myyntipöydälle tai B) ei ollut vaan halunnut sittenkään ostaa näitä kenkiä ja sen vuoksi jättänyt ne pois kassalle jonottaessaan. Oli syy mikä tahansa, niin sain ihan älyttömän ihanat tennarit ja nämä makso 8,50€.

  Mulla ei ole kuin yksi talvitakki, joka on vielä ihan älyttömän paksu toppatakki, jota käytän niin -25 asteen pakkasessa kuin nollakeleilläkin. Yleensä pienemmillä pakkasilla laitankin sitten ohuempaa paitaa toppatakin alle, mutta onhan se silti kuuma. Löysinkin kirpputorilta alunperin Veromodan villakangastakin hintaan 3,50€. Oon niin rakastunut erilaisiin mekkoihin ja tämän vihreän mekon löysin H&m:n alennusmyynneistä 10 eurolla (14,90€).

  Löysin H&m:n alennusmyynneistä ihan perus collegepaidan vitosella (9,99€). Oon kauan miettinyt, että pitäis löytää joku pieni laukku niihin menoihin, kun oon yksin liikenteessä, eikä mun tarvi kanniskella vaippoja, kosteuspyyhkeitä, leluja ym. pojan asioita mukana. Löysin sitten Ykkösbasaari kirpputorilta tämän pikkulaukun kultaisilla yksityiskohdilla 5€ ja se on alunperin H&m:n laukku.

  Pojalle oon löytänyt parit kengät kirpputoreilta. Oon kauan etsinyt ihan tavallisia Kuoman talvisaappaita ja Ykkösbasaari kirpputorilta löysin nämä. Maksoin näistä 8€. Nämä alemmat kengät oon löytänyt parilla eurolla Vanhankylän Ullakko kirpputorilta. Kengät ovat alunperin H&m:n mallistoa ja ne kyllä kaipais vähän pesua.


  Pojalle oon löytänyt tosi paljon vaatteita ja oon alkanut ostelemaan jo reilusti isompia kokoja jos sattuu löytymään kivoja vaatteita. Esimerkiksi Name it:n ruskean hupparin (johon kuulu vielä samaa sarjaa olevat housut) yhteensä 6,90€ ja Adidaksen hupparin 2,50€ ja Zaran neule 3€.

Ps. Vielä on ens viikon tiistaihin aikaa osallistua arvontaan! :)

Mitä mieltä ootte löydöistä?

14 kommenttia:

  1. Tosi hyviä löytöjä! Hei mun pitää selkeesti tulla sun kanssa joskus kirppikselle, koska löydät aina upeita vaatteita ja kenkiä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin kyllä tykkään kovasti! :) Hehe, tervetuloa vaan! ;D

      Poista
  2. Aiettä! Mä kuolaan noita tennareita kanssa! Isä näki sun haaveet kengistä ja todella toteutti sen ;) hihii! Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, noi on kyllä tosi nätit ja niin helpot jalassa, kun ei tarvi edes solmia vaan voi vaan sujauttaa jalkaan. :D Todellakin! ;)

      Poista
  3. Sä kans aina löydät kaikkea kivaa kirpputoreilta! :-D Pitäs varmaan ottaa sut joskus oppaaksi tai jotain, kun tuntuu etten mä koskaan löydä kirppareilta mitään... Tai sit en vaan jaksa niin tarkkaan katsella, kierrän vaan nopeasti paikan ja lähen pois :-D Ja oot niin oikeessa tossa kuvausjutussa, mut onneks päivät on alkanut jo vähän pitenemään, että vielä neljältäkin on suht valoisaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä oon tällanen kirppishaukka. :'D En itsekään hirveän tarkkaan jokaista pöytää katsele, mut oon kai jotenkin harjaantunu siinä et osaan jo silmäilemällä katsoa onko jossain pöydässä mitään penkomisen arvoista. :D Ja tuolla Ykkösbasaarin avajaisissa oli tosi paljon tavaraa ja pöytiä. :) Enkä mä tosiaan aina löydä hyvin! :D Joo onneks kokoajan tulee valoisampaa! :)

      Poista
  4. Tosi hyviä löytöjä. Ootko muistanut katsoa että lasten kengät on hyväkuntoisia. Itse ostin omalleni joskus kun halvalla sain ja pojan jalka meni jotenkin väärään asentoon, kun oli kuluneet sisältä vaikka päältä ok. Joutui pitämään tukipohjallisia jonkun aikaa. Sitten onneksi korjaantui. Mutta itse en koskaan tahdo löytää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että säkin pidit! :) Okei, onpa ikävää. :/ En oo niin tarkkaan kyllä kattonu, et täytyypä tarkastaa! Tosin noi kengät on aika pientä kokoa, ettei niillä hirveästi vielä edes kävellä. Mutta kiitti vinkistä! :)

      Poista
  5. Kiva postaus !! Toi laukku varsinkin näyttää hirmu kivalta kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta muistakin jutuista tykkään! :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiia! :) Joo se on kyllä tosi yksinkertanen, mutta silti kiva! Täytyy kuvata se joku kerta vähän paremmin vaikka jonkun asukuvan yhteydessä. :)

      Poista
  6. Ootpa tehnyt kivoja löytöjä! Itse en meinaa enää livekirppareilta löytää pojalle kun huonokuntoista, vaikka tykkäisin ostella sieltäkin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aijaa, onpa kurjaa. :( Itekin kyllä välillä löydän tosi nukkasia, kuluneita tai muuten venyneitä vaatteita ja en jääkin yleensä kirpputorille. Oon jonkin verran tehnyt tällasia virheostoksia niin nykyään osaan kattoa tarkemmin vaatteen kunnon. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan