Slider

Snaps

perjantai 19. helmikuuta 2016



  Oon oikea tarjoushaukka ja hamstraan esimerkiksi erilaisia saippuoita ja muita käyttötarvikkeita, mikäli ne ovat tarjouksessa. Sen huomaa sitten meillä kotona, kun kaapit on täynnä saippuoita! Mutta eipähän tarvi hetkeen niitä ostella, eikä pääse ainakaan loppumaan. Haha. Sitä paitsi kuka nyt voi vastustaa näiden värejä ja tuoksuja? En oo vielä päässy testailemaan näitä, mutta toivottavasti nää on hyviä. Löytyykö sieltä ruudun takaa muita tarjoushaukkoja tai hamstraajia?

  Tykkään talvesta ainoastaan tämän maiseman takia. Kaikista kauneinta talvella on silloin, kun puut ovat aivan lumessa ja lisäksi vielä jos aurinko paistaa. Yleensä silloin vaan on hirveät pakkaset, jolloin ei tee mieli kovin kauaa kuvailla maisemia. Kokeiltu nimittäin on! Tammikuussa, kun oli näitä yli 30 asteen pakkasia, niin viihdyin kyllä sisällä pipo päässä ja kaulahuivi kaulassa, mikäli ei ollut pakko mennä minnekään. Venytin jopa kaupassa käyntiä mahdollisimman pitkään ihan myös säästääkseni autoa. Mutta oon mä itse myös sen verran mukavuudenhaluinen, että mielummin jään kotiin peittojen alle.

  Valokuvaaja Taina Renkola kävi meillä kotona kuvaamassa meidän pojasta viralliset 1-vuotiskuvat. Suosittelen kyllä lämpimästi, mikäli tässä Seinäjoen seudulla kaipaat valokuvaajaa. Tainan erikoisosaamista ovat ehdottomasti ulkokuvat, mutta itse en halunnu poikaa kuvauttaa haalari päällä, niin tehtiin meille kotiin studio. Ja kyllä sen huomas, että on ammattilainen asialla. Kuvista tuli ihan älyttömän hyviä ja Taina sai ikuistettua hyvin meidän pojan kaikki parhaat ilmeet. Yllätyin kyllä, kuinka meillä kotona voi saada noin hyviä kuvia aikaiseksi. Valokuvissa pojalla oli nämä vaatteet päällä. Ei toivoakaan, että olisin saanut näistä vaatteista kuvia niin, että ne ois ollu pojan päällä. On sen verran vaikea nykyään saada poikaa pidettyä paikalla.


  Tänään väsäsin itseäni varten kauniin aamupalan ja vain siksi, koska halusin hemmotella itseäni. Niin helposti sitä arjen keskellä unohtaa itsensä ja ainakin aamupala jää usein syömättä tai syön jotain tosi kiireessä, koska teen pojalle puuron ja lähden siitä sitten jatkamaan päivää. Pitäis opetella taas syömään, että jaksaisin paremmin! Nytkin yritin syödä rauhassa ja se meni siihen, että hoin pojalle "äiti syö nyt". Haha.

  Välillä on kiva laitella postaukseen vaan ihan satunnaisia kuvia ja kertoilla niistä jotain. Mulla ei mitään erikoisempia viikonloppusuunnitelmia ole, mutta aika varmasti se menee tuon makkariremontin parissa. Lisäksi vihdoin Uusi päivä alkaa ens viikolla tulemaan telkusta, kun se on ollu vähän pidemmällä joulutauolla. Tänään itseasiassa tuli koko viikon jaksot Yle areenaan nähtäväksi ja aiotaankin ne katsoa varmaan tänään illalla. Muttamutta hyvää viikonloppua!♥

6 kommenttia:

  1. Heeei kiva kun vinkkasit et toi uusi päivä alkaa taas! Täytyy mennä areenaan kattomaa ;) kauniita kuvia sulla. Mistä nuo saippuat on!? Herkullisen näkösiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oleppa hyvä! On kyllä hyvä sarja! :) Kiitos! Ylemmät on Veljekset Keskiseltä ja alemmat käsisaippuat ostin juuri Citymarketista :)

      Poista
  2. Mä kans katoin eilen Uuden päivän uudet jaksot, ja nyt ei millään jaksais ootella viikkoa, että näkee taas seuraavat jaksot :-D Mun mielestä Uutta päivää vois tulla niin kuin Salkkareitakin, eli viis kertaa viikossa :-)

    Ja voi, mä oon niin ihastellut noita Tainan kuvia Facebookissa, että osaan vaan kuvitella, kuinka kivat kuvat teille tuli! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään! :D Se on kyllä nyt niin muuttunu ja ku ne tapahtumat on menny puol vuotta eteenpäin siitä joulun päätösjaksosta, niin oli vähän sillee et "mikä juttu tää nyt on", mut ehkä taas pääsee pian kärryille. :D Niin sais kyllä tulla!

      Joo, on kyllä ihan älyttömän hyvä kuvaaja! :)

      Poista
  3. Mäkin hamstrasin ennen kaikkia tuoksuvia saippuoita ja rasvoja mutta nykyisin ostan vaan kun joku on loppumassa, koska ne vievät tilaa niin paljon!
    Kiva jos tuli onnituneita 1 v kuvia, mua vähän harmittaa kun meillä jäi kuvat ottamatta (itse ottamieni lisäksi), vaikka olin suunnitellut haluavani myös ihan ammatilaisen ottamia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mutta se on kyllä totta! Itse yritän pitää tämän hamstrausmäärän aisoissa, niin ettei säilytystila lopu kesken. :D No höh. :/ Mut onneks on ne itse ottamat kuvat kuitenkin, vaikka ymmärrän kyllä, että harmittaa. Meillä jäi ottamatta vauvakuvat pojasta ammattilaisella, vaikka olin niin suunnitellut ja se vähän harmittaa, mutta ei voi enää mitään. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan