Slider

Springfest -15

maanantai 18. toukokuuta 2015

Heipä hei! Viime viikon olin tunkenu kyllä täyteen kaikennäköistä puuhaa, että nyt alkaa vasta vähän jo helpottaa. Tosin viikonloppuna en ehtinyt tekemään normaalia viikkosiivousta ja esimerkiksi pyykit on pesemättä, niin täytyy tänään sitten pitää siivouspäivä. Meillä oli viikonloppuna seurakunnassa nuortentapahtuma, joka kantoi nimeä Springfest. Seurakuntamme järjestää suuren nuortentapahtuman aina keväisin ja syksyisin ja itse oon ollu joka kerta mukana yhdessä sun toisessa palvelupaikassa. Tapahtuma järjestetään aina talkoovoimin ja pienikin apu on tarpeen, sillä nuoria (ja vanhempiakin) tapahtuma kerää jotain tuhat ympäri Suomen.

Somistustiimi oli tehnyt hyvää työtä kirkkomme sisustamiseen. Oli liitutauluja, ilmapalloja, valoja, viirejä, kynttilöitä ja värimaailma oli musta, valkonen ja ruskea. Peileihin oli kirjoitettu positiivisia tekstejä tai Raamatunpaikkoja ja muutenkin kirkko näytti niin hyvältä. Brunssitiimi oli taas ylittänyt itsensä ja tänä vuonna oli järjestetty kaksi kattausta. Menun näättekin tuossa yhdessä kuvassa ja voin sanoa, että mahan sai kyllä täyteen. Itse leivoin pari mango-juustokakkua brunssille ja kun niitä lauantaiaamuna vein kirkolle, niin siellä oli työntouhussa ihmisiä nuorista vanhempiin paistamassa pekonia ja valmistelemassa croisantteja ym. YTM eli yhdessä tekemisen meininki, niin kuin meidän johtava pastorimme tapaa sanoa.


Tietenkin tapahtumaan kuului musiikkia ja puheita. Pääpuhujana tapahtumassa oli Hillsong London seurakunnasta Dan Watson. Myös nuoret kertoivat elämästään ja siitä, mitä Jumala on heidän elämässään tehnyt. Kaiken kaikkiaan taas hyvä ja onnistunut tapahtuma! Sunnuntaina käytiin vielä syömässä Pizzeria Piikissä buffetpöydästä (vähän niinkuin Raxin tyylinen), kun he olivat lähteneet tapahtumalle sponsoriksi, niin saatiin ruokaa vähän halvemmalla. Enkä olisi jaksanut kyllä ruokaa tehdäkään. ;)

Nyt taas uuteen viikkoon ja mulla onkin luonnoksissa paljon postauksia, kunhan saan ne kirjoitettua valmiiksi! :)

2 kommenttia:

  1. Ai sä olit tehnyt sen mangojuustokakun? Oli ihan älyttömän hyvää, harmitti että oli niin täynnä ettei mahtunut kuin pieni pala! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se oli sellanen korkea, niin joo. :D Kiitos paljon! :) Joo eipä noita oikeen mitään voinu ottaa, kun pienen palan jos halus kaikkia maistaa. ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan