Slider

Luukku 15. #TB lukio

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukalenteriluukussa 10. esittelin vähän mun vanhoja kuvia yläasteajalta ja nyt ois vuorossa sitten lukioajat. Mikäli oot missannut tuon yläastepostauksen, niin pääset siihen tästä. Näitä postauksia oli kyllä kiva toteuttaa ja muistella vanhoja juttuja. Kyllä sitä ihminen voikin muutamassa vuodessa paljon muuttua.


2007 syksyllä aloitin lukion. Aloin muuten hiukan kaipaamaan tuota vaaleaa hiusväriä ja punaisia alahiuksia.♥ Mulla on ollu silmälasit kutosluokalta lähtien, mutta lukion ekalla mun näkö huononi niin, että jouduin pitämään silmälaseja kokoajan. Mulle ostettiin uudet silmälasit ja mä vihasin niitä. Omasta mielestäni lasit ei kuulunu mun identiteettiin ja vihasin ulkonäköäni niiden takia. Myöhemmin aloin käyttää piilolinssejä ja edelleenkään en tykkää pitää silmälaseja. Ne ei vaan ole osa mua. 2007 vuonna hankin myös nenälävistyksen ja se on mulla edelleen.



Lukion toisella luokalla aloin jo pukeutua vähän vapaammin ja hain omaa tyyliä, vaikkakin hupparit kuului edelleen mun vaatevarastoon. Mut oli siellä mekkoja ja hameitakin. En nyt tiedä yhdistäisinkö enää mekkoa, farkkuja, tennareita eripari nauhoilla?!?! ja säärystimiä, mutta silloin tykkäsin tuosta vaateyhdistelmästä. Hah, aika järkky! Lukiossa vielä käytin jonkin verran koruja, kun nykyään en jotenkin osaa yhtään?!

Vuodelta 2009 on pakko nostaa tietty lukion vanhojentanssit.♥ Teetin oman mekkoni perhetutun yrityksen kautta ja tykkäsin siitä kovasti. Vanhojentanssien jälkeen värjäsin hiukseni kokonaan ruskeaksi.

  Lukion viimeisenä vuotena huomaa mun tyylistäkin, että olin pikku hiljaa löytänyt oman tyylin ja uskalsin pukeutuakin siihen. En käyttänyt farkkuja enää juuri ollenkaan, koska tuntu, että ne kiristi joka paikasta. Paljon kivempi oli käyttää legginsseja ja erilaisia tunikoita ja mekkoja. Voisin edelleen pukeutua kyseisiin vaatteisiin, vaikka mun tyyli onkin muuttunut tuosta. Vasemmanpuoleisen kuvan H&M:n tyllimekkoa mulla oli monessa eri värissä ja se oli ihan lemppari. Sain myös 2009 vuonna joululahjaksi tummanruskeat hiustenpidennykset ja niitä käytin paljon. Tosin huomasin näitä kuvia etsiessäni, että mulla ei kovin paljon ole kuvia näistä pidennyksistä. Varmaan ylioppilaskirjoitukset vei ajan niin, etten ehtinyt kuvia niin paljon ottaa... Nuo pidennykset on mulla muuten edelleen, mutta en ole käyttänyt niitä varmaan viiteen vuoteen. Oon miettinyt niiden myymistä, mutta välillä oon myös miettinyt, että jos joskus värjäis takas tummaks hiukset ja laittais pidennykset. Ne oli muuten klipseillä, jotka otettiin aina yöks pois ja aamulla laitoin takas.

Mitä mieltä postauksesta? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan